United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun se pirtin akkunasta ensin sisään loisti, niin himmeältä tuntui pöydällä palavan kynttilän valo; ja iltainen valonilmiö kirkasti talkoomiesten ahavoittuneet kasvot. Ei sanonut pitkään aikaan yhtään mitään, hiljainen siunaus vaan kuiskeena kuului miesten huulilta. Nyt näimme miehet, tulevaisen maailman, sanoi Kalle. Se oli muistutus kirkkauden maasta, sanoi Esteri minulle.
Eivätkä he paljon puhuneet, ääneti nauttivat onneaan; väliin vain sana pulpahti kuiskeena esiin täyteläästä sydämestä. Oi Alfons, jos näin saisin lempien iäti rinnallasi istua tässä tyynessä lehvistössä, juuri näin. Elämä olisi autuutta, taivasta! Sinä olet autuus, ja sinä olet taivas! Ja taas notkahti rinta rintaa vasten, ja huuli venähti huulta vasten.
Keskusteluista, joihin hän oli ottanut osaa epäilijäin tahi kieltäjäin kanssa kuului kuiskeena hänen korvaansa sanoja, jotka hän jo oli luullut kerrassaan unohtaneensa, vaan tällä hetkellä ne kuuluivat yhtä selvästi kuin olisivat olleet eilen puhuttuja.
Omituinen tarkastelu ja huomio, jonka hän pani tuohon lantakokkareeseen, saattoi melkein uskomaan sitä juttua, joka hiljaisena kuiskeena liikkui pitäjällä, että muuan varastettu hevonen olisi ollut viikon kätkössä Karin Vennun ylisellä. Vennu sammutti kynttilän, pisti sen takaisin sinne, mistä oli ottanutkin ja palasi takaisin kamariin.
Ja kun Liisa tuli takaisin, vei hän rahat nimismiehen käteen. Ympärillä seisovista muutamat olivat peränneet siksi tarkoin, että kuiskeena pian levisi tieto, että Liisa olikin lehmän huutanut Märkäsen Annikalle, joka sen nyt maksoi ja jätti Kustaalle. Syykin ymmärrettiin. Kustaan akka oli ollut Märkäsessä piikana monta vuotta ja Annikalla oli sen kanssa hyvät välit.
Kalevalan mukana levisi ympäri sivistyneen maailman Suomen kansasta maine ja kaikkialla alettiin huomata, että tuolla kaukana Pohjolassa asuu pieni korpikansa, joka on luonut eepoksen, jommoisia on harvoja maailmassa. »Mikä runollinen kansa», kulki kuiskeena yli maiden ja mantereitten, »mikä menneisyys sillä on takanaan! Missä onkaan sen historia! Sankarien ja tietäjäin kansa!»
Mutta se oli vaan salaisena kuiskeena harvain kesken, sillä eivät he halunneet juoruta.
Se on kuisketta kaukaista, hiljaisaa, mut soi kuin viereltä soisi, se on tyyntä ja sielua rauhoittaa kuni äityen ääntä se oisi. Eijaa, se on omasta rinnasta, sulosointuja nukkujan valveuneen! Kuin hellänä helkkyy se kuiskeena; sydän tietävi tien luo hälvenneen, sydän näyttävi syvien silmien palon ja nostavi taivaalle päivyen valon.