Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. marraskuuta 2025
"Muistakin, ett'et heitä yhtään alle yhdeksän markan, antaa muuten mennä oikeuteen", kuului rannalta Reetan jäähyväisvaroitus. "En, en ole huoletta siitä", tuumaili Martti ja venhe liukui eteenpäin melkein rasvatyynen järven pinnalla.
Samassa nakataan nuora irti, venhe sysätään ulos laivasta, kone alkaa käydä ja laivan sivusta ruiskahtaa likaista kuumaa rasvavettä venheeseen, jonka propellista pursuava virta työntää armottomasti jälellepäin. Venhe kääntyy niin, että Elli voi katsoa jälelleen. Hän näkee Olavin peräkannella, suuren iloisen ja nauravan seuran ympäröimänä.
Mikäs se sieltä tulee? kysyi muuan miehistä, joka sattui istumaan selin järvelle päin eikä kehdannut kääntää päätä katsoakseen. Jumalan lasten venhe, vastasi joku toinen. Eikö lie Niskalan kuulutusmatkue sieltä tulossa, arveli yksi miehistä, Risto nimeltään, jota muuten kutsuttiin »rauhattomuuden Ristoksi» sentähden, ettei se jättänyt rauhaan ketään, jolle vain saattoi rauhattomuutta tehdä.
Kun kaikki oli niinkuin olla piti, kaipasi mummo airoille venhettä. Elsa kyllä tiesi, missä venhe oli, ja hänen täytyi ohjata mummo sen luo. Venhe oli ravistunut, vaan ei vielä aivan mitätön. Mummo alkoi linkkuveitsen kanssa työntämään rääsyjä rakoihin ja tuot'hätää oli venhe vedenpitävä. Nyt käänsivät he sen pohjalleen ja työnsivät veteen. Vettäpä siihen alkoi herua.
Seuraavana päivänä ei näkynyt yhtään villiä. Kylät olivat autioina. Stanley käski lähtemään liikkeelle. Virtaa alas kulki venhe, jossa istui kolmeneljättä henkeä. Frankin, Tippu-Tibin ja maaosaston piti kulkea pitkin virran rantaa, kunnes saapuivat johonkin kylään, mistä retkikunta saisi ostaa ruokavaroja.
Nytkös vasta miehet soutamaan, ja vähemmällä aikaa, kuin puolena hetkenä olivat he jo tulleet vuoren kulmalle. Karhu ei näyttänyt havainneen heidän tuloansa levollisena käveli se vaan ympäri jäätanteretta, arvattavasti etsien itselleen ja pennulle jotain syötävää. "Se ei voi välttyä," lausui Martti, kun venhe pujahti vuoren kulman ohitse, ja saapui jäiseen rantaan. "Joudu nyt Elshöft!
Munkkiniemen rannassa oli useampia venheitä; muutamat olivat hyvässä kunnossa, toiset perin rappiolla. Viimeksi mainittuihin kuului Elsan venhe, jolla hän aikoinaan oli äitineen soudellut ympäri saaret ja niemet. Tuo Elsalle niin rakas muistokappale oli joutunut hylyksi; suullaan se rannalla makasi ja päivä raoista tirkisti.
Oli hämärä: vähäinen ja yksinäinen venhe, jota vaan yksi mies sousi, kulki Tigrin virtaa alas ja seisahtui erään kartanon holvikäytävän luo, joka ulottui jokeen asti. Se seisahtui, soutomies veti pois varjostimet, hänen ainoa matkustajansa nousi maalle ja astui holvikäytävän portaita ylös.
Mennään rantaan heitä vastaan. Hän pitää siitä niin, jos on saanut kaloja. Nyt laskee joku venhe sillan alitse! huudahti Kaarina, Siinä on kaksi herraa keskellä venhettä. Ne ovat varmaan ne! Herra varjelkoon, nyt se katosi! Kaarina peitti silmänsä molemmilla käsillään, ja koko hänen ruumiinsa värähti.
Tässä on nyt tämän verannan edessä piha, jossa kanat nokkivat muruja, joita heille heitetään. Pihan keskellä on suuri, kivinen allas, johon vuotaa ainainen kirkas vuorivesi rautaisesta putkesta. Altaan ääressä seisoo emäntä vaatteita huuhtoen, oikea vuoristolaisnainen, tanakka ja samalla solakka, käsivarret jänteitä vain. Pihaa rajoittaa talo, puusta rakennettu, ruskea kuin tervattu venhe.
Päivän Sana
Muut Etsivät