Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Tarkkaavasti ja punnitsevasti herra Vendell jäi siihen pitkäksi aikaa kuuntelemaan ja katselemaan Edvardin jälkeen, kuunteli ja katseli niinkuin kelloseppä, joka pysähtyneen koneen on saanut jälleen käymään. Sitten katsahti ympärilleen ja kun ei ketään ollut huoneessa, istui hattu päässä pianon ääreen. Diskantti oli aivan epäsoinnussa.
Kuule, Vendell, sinun näkyy olevan vaikea keksiä sopiva alkulause; annas kun minä alotan sinun puolestasi: Edvard, sinä tiedät, että Rauhalahti on nyt isännätön talo ja että Hyvä, hyvä, erehdyit kuitenkin. Etkö todellakaan ole tähän päivään asti huomannut, että minä itse olen Marttaan rakastunut? No, muuttuiko nyt naamasi!
Mutta juuri kun pehtori oli mennyt pois ja herra Vendell lähteäkseen vaan vielä puisteli vaatteistaan höylän lastuja, aukesi veistämön ovi ja Martta juoksi hätääntyneenä sisään. Olen hakenut sinua kuin hullu. Tule pian minun kanssani, tule viipymättä! Mikä on tapahtunut? Elä kysy, saat itse nähdä he tahtovat sitoa hänet ja viedä pois oh, hän on niin päihtynyt, ettei pysy jaloillansa.
Herra Vendell katsahti ajatuksistaan hajamielisesti ympärilleen, eikä vastannut mitään. Siihen kuivui heidän keskustelunsa. Rauhalahti. Laajat ovat Rauhalahden kartanon metsäiset takamaat, sankat sen korvet, joiden pehmeä maasammal ei ikinä näe sinisen taivaan pilkistystä, joiden vanhat puut, kaukana lauttausväyliltä, kaatuvat palokärjen kuorittaviksi.
Mutta herra Vendell, yksin jäätyään, ennenkuin istui, vilkasi kirjotuspöydälle ja hänen silmänsä sattuivat heti »Surkeisiin epäkohtiin», joilla Edvard oli peittänyt isälle kirjottamansa kirjeen. Herra Vendell ei voinut olla kumartumatta pöydän yli. »Surkein vääryys on, että kun maata löytyy yltäkyllin, sen viljelemistä tahallisesti vaikeutetaan.
Sentähden, kun päivä oli jo kulunut puoliväliin ja kaikki olivat varmat siitä, että eräs ei ollut mitään muistanut, ja kasvoilla teeskennelty pahottelu, sydämmissään siitä riemuitsivat, niin ei ollut vähäinen kummastus, kun portit lensivät auki ja herra Vendell ajaa karautti Edvardin kanssa pihalle.
Herra Vendell hätkähti taas pöydän luota, sillä oli niinkuin Edvard olisi liikahtanut ovelle päin, ja huusi toiseen huoneeseen, niinkuin ei olisi ollut edes aikeissakaan lukea kenenkään kirjeitä: Minun täytyi lähettää Rauhalahden hevonen pois, mutta onko teidän isännällänne edes kunnollisia kääsejä antaa? Edvard huusi vastaan: Sillä niitä on jos minkälaisia, on vaikka vaunujakin, inhottavalla!
Hän pelkäsi tällä kertaa nähdä Vendellin isoja korvia, jotka häntä niin usein olivat hermostuttaneet; ne korvat muuten oli Vendellillä suuren soitannollisuutensa vuoksi, hän soitti mainiosti pianoa. Mutta herra Vendell ei ollut huomaavinaan Edvardin kiukkua. Hän tiesi hyvin, että Edvard joskus ei voinut häntä sietää.
Ja eikö herra Vendellin vielä enemmän kuin kenenkään muun etuihin olisi sopinut, että Edvard olisi maannut tämän päivän Vaanikkalassa ja niin laiminlyömisellään taas osottanut mikä mies hän oikeastaan oli? Eikö herra Vendell vihdoin ollut se nuori mies, jota Martta piti parhaimpana ystävänään ja johon moni oli pannut semmoisiakin toiveita, että se vielä »lyö Edvardin laudalta?»
Sinä poloinen taidat puhua hänen ulkonäöstään. Ei Vendell, kauniita ja siveellisiä on joka askeleella, myös on joka paikassa rikkaiden kartanoiden tyttäriä, mutta että joku sellainen sanoo: me olemme parasiitteja, kas se on todella jotain. Vuorena seisoo hän teidän keskellänne, Vendell, niin lapsi kuin onkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät