Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Paronitar, joka tunsi kuin viisi sormeaan paikkakunnan aatelissuvut, kysyi: Onko hän de Lamare de l'Eure'n sukua? Pappi kumarsi vastaukseksi: Kyllä, rouva. Hän on viime vuonna kuolleen varakreivi de Lamare'n poika.
Jeanne ja varakreivi istuivat vierekkäin hiukan hämillään kumpainenkin. Outo voima veti toisiinsa heidän katseensa, jotka he loivat ylös samalla hetkellä, aivankuin yhteinen tunne olisi sitä vaatinut, sillä heidän välillään liiteli jo tuo vieno ja epämääräinen hellä tunne, joka niin helposti syntyy kahden nuoren välille, kun poika ei ole ruma ja tyttö on kaunis.
Sitten puhui varakreivi seudusta, jota hän sanoi hyvin "kuvanomaiseksi", ja kertoi yksin kävellessään löytäneensä ihastuttavia näköalapaikkoja. Silloin tällöin, aivan kuin sattumalta, kohtasivat hänen silmänsä Jeannen katseen. Ja Jeannessa herätti omituisen tunteen tuo pikainen, äkkiä pois kääntyvä katse, jossa ilmeni hyväilevää ihastusta ja vilkasta myötätuntoa.
Sinertävä meri näytti kuolleelta ja kuumuutensa tyhjentänyt aurinko läheni hiljalleen kiertomatkansa loppua. Meri-ilma turrutti jälleen mielet ja pani kaikki vaikenemaan. Vihdoin sanoi Jeanne: Minun tekisi kovin mieli matkustaa. Varakreivi jatkoi: Niin, mutta on ikävä matkustaa yksin. Täytyy olla ainakin toinen mukana voidakseen keskustella saamistaan vaikutelmista.
Vaunuista astuttiin ulos lähellä Yport'ia, ja sitä mukaa kuin kuljettiin kylän läpi, ilmestyivät merimiehet uusissa tamineissa asuntojensa eteen, nostivat lakkiaan, kättelivät paronia ja seurasivat heidän perässään kuin jotakin juhlakulkuetta ainakin. Varakreivi oli tarjonnut käsivartensa Jeannelle ja astui hänen kanssaan muitten edellä.
Vanhasta ajomiehestä oli tehty puutarhuri, koska varakreivi tahtoi ajaa hevosiaan itse, ja parihevoset oli myyty, jottei tarvitsisi niiden ruokkimiseen rahoja käyttää. Kun tarvittiin joku pitämään hevosia herrasväen noustessa vaunuista, niin oli hän sitä varten ottanut palvelijaksi erään nuoren lehmäpaimenen, jonka nimi oli Marius.
Ja hän luki vastauksen tytön katseesta. Eräänä aamuna tuli paroni Jeannen huoneeseen ennenkuin hän oli noussut ylös ja istuutui hänen vuoteensa jalkopuolelle sanoen: Varakreivi de Lamare on pyytänyt meiltä sinua vaimokseen. Jeannen teki mieli kätkeä kasvonsa lakanoiden alle. Hänen isänsä jatkoi: Olemme jättäneet vastauksen antamisen toistaiseksi.
Vaikka Jeanne olikin hämmästyksissään ja säälin tunteen valtaamana, teki hänen kuitenkin mieli nauraa sille ajatukselle, että joku rakastunut olisi voinut lausua täti Lisonille moisia helliä sanoja. Ja varakreivi kääntyi pois salatakseen nauruaan.
Paronittaren mielestä oli varakreivi viehättävä ja erittäin "comme il faut". Isä sanoi siihen: Kyllä, tosiaankin, hän on oikein hyvin kasvatettu nuori mies. Hänet kutsuttiin päivälliselle seuraavalla viikolla, ja sitten kävi hän säännöllisesti talossa. Hän tuli useimmiten noin neljän aikaan jälkeen puolenpäivän, tapasi äidin "kujanteessa" ja tarjosi hänelle käsivartensa "jaloittelemista" varten.
Jeanne ja varakreivi katselivat rinnan tuota välkkyvää valoa, jonka vene jätti jälkeensä. He tuskin ajattelivatkaan enää, tuijottivat vain epämääräisesti eteensä, hengittäen illan ilmaa suloisen mielihyväntunteen valtaamina.
Päivän Sana
Muut Etsivät