Käskynsä alaisia kohteli hän oikeudentuntoisesti. Kun hänen veljensä pojan, erään sotajoukon päälliköistä, murhasi muuan sotamies, jota hän oli häväisten loukannut, tutkitutti Marius tarkkaan asian, ja kun syytetty kertoi koko tapauksen, pani päällikkö itse hänen päähänsä seppeleen, jollaisia muuten annettiin kiitettävistä teoista.
Sota pysyy sill'aikaa entisellään............................................. 83. Marius kerskailee itsestään ja ahdistaa aatelistoa. Senaati päättää hänelle kaikki sodan tarpeet, ja kun hän kirjoittaa väkeä sotapalvelukseen, tulvaa hänen tykönsä kosolta miehiä. Hän kiihoittaa puheella kansan intoa................................... 84.
Ja äkkiä ihmetteli hän sitä, että tuosta pienestä olennosta oli kerran tuleva suuri, että hän oli kävelevä varmoin askelin, että parta oli kasvava hänen poskilleen ja että hän oli puhuva kovalla äänellä. Kaukaa kuuli hän jonkun huutavan hänelle ja hän kohotti päätään. Marius tuli juosten häntä kohden.
Ja päivä oli jo lopussa, mutta barbarilaiset eivät ollenkaan hellittäneet, vaan kävivät, luullen yön itselleen etuisaksi, niinkuin kuninkaat olivat käskeneet, rajummasti päälle. Nyt teki Marius tilaa myöden päätöksen ja otti haltuunsa kaksi toistaan lähellä olevaa kunnasta, että hänen väellään olisi paikka, mihin voisi vetäytyä takaisin.
Vercellan kedolla lähellä Veronaa oli ratkaseva taistelu. Kimbriläiset olivat asettuneet suureen nelikulmaan ja ensimmäinen rivi oli sidottu kiinni rautakahleesen, että miehet pysyisivät oikein taajassa. Roomalaisten puolella johti Katulus keskijoukkoa. Marius oli asettanut väkensä molemmille siiville. Raakalaisjoukot vyöryivät esiin kuin suuren meren aallot.
Grakkuksien vihamiehet kirosivat heidän muistoansa. Mutta kaipaus herätti kansan toivottomuudestaan. Se pystytti julkisesti Grakkuksien kuvapatsaat, se pyhitti ne paikat, joissa heidät oli surmattu, ja uhrasi siellä maan hedelmäin esikoiset, ja moni myöskin kävi niissä paikoissa rukoilemassa. Marius.
Mutta Jugurthan sotilaat, joita kuningas kotvasen aikaa pidätti, läksivät vähäisen mieskadon jälkeen pakohon, sitten kun viholliset rupesivat vahvemmalla voimalla heitä ahdistamaan. Marius saapui Zaman seutuhun. Tämä lakialla oleva kaupunki oli vahvemmin linnoitettu taiteen kuin luonnon kautta, eikä puuttunut mitään tarpeita, vaan oli runsaasti varustettu aseilla ja miehillä.
"Hyvä, Syphax", kiitteli Cethegus. "Sinä poimit ruusuja vihollisen okaista. Sinä voit ruveta ilveilijäksi, kun vapautan sinut." "Syphax ei tahdo päästä vapaaksi, hän tahtoo olla sinun Syphaxisi ja pelastaa henkesi, kuten sinä pelastit minun henkeni." "Mitä hän tarkoittaa henkesi?" kysyi Lucius Licinius pelästynein katsein.. "Oletko sinä armahtanut hänet?" sanoi Marius.
Vanhasta ajomiehestä oli tehty puutarhuri, koska varakreivi tahtoi ajaa hevosiaan itse, ja parihevoset oli myyty, jottei tarvitsisi niiden ruokkimiseen rahoja käyttää. Kun tarvittiin joku pitämään hevosia herrasväen noustessa vaunuista, niin oli hän sitä varten ottanut palvelijaksi erään nuoren lehmäpaimenen, jonka nimi oli Marius.
Siis lähtee Marius paljon suurempilukuisen joukon kanssa, kuin päätetty oli, Afrikaan ja laskee muutamain päiväin kuluttua Utican rantaan. Legati P. Rutilius jättää hänelle sotajoukon; sillä Metellus oli paennut Marion lähisyyttä, ett'ei näkisi sitä, jota hänen mielensä kuullessaankaan ei ollut saattanut kärsiä.