Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Hautapatsaan vieressä olevissa sypresseissä tuuli huokaili surumielisesti. Taivaalla tuuli ajeli repaleisia pilviä, joiden lomasta kuu joskus valaisi. Siitä oli vain se seurauksena, että seuraava pilvi teki pimeyden yhä synkemmäksi. Turruttava tuska täytti hänen sydämensä ja sai hänet vapisemaan.
Hänen ja Mathieun katseet kohtasivat toisensa, ja he katselivat vaieten toisiaan. Mathieu oli kalpeampi kuin Sérafine, ja hirveä epäluulo sai hänen vapisemaan. "Mitä on tapahtunut?" kysyi Mathieu vihdoin. "Hirveä onnettomuus, ystäväni. Hänen tyttärensä on kuollut." Mathieu tukahutti äänensä ja pani kauhistuksissaan kätensä ristiin. "Kuollutko!
"On vainen?" kysäsi Junu ja oli juuri pyytämäisillään saada tietää missä semmoisia on, kun piika avasi oven ja Junu ymmärsi mitä sillä tarkoitettiin. Tultuaan jälleen kadulle, kuuli hän ääniä ja puhetta, jotka panivat hänen sydämmensä vapisemaan pelosta. Poliisimiehet ajoivat heidän hevosellaan.
Oli kuin olisi siinä ollut Endorin noita, joka oli manannut Samuelin hengen hänen haudastaan. Katse, jonka edessä papit ja maallikot aina Turusta Tornioon vapisivat, pani Jaanankin vapisemaan.
Tämä näin tulvan korkeimmillaan ollessa on niskalta tavattoman avara ottamaan vettä sisäänsä ja senpä tähden se tässä kaitaisimmassa kohdassa synnyttääkin sellaisen jymyn, että ihan maan panee vapisemaan... On sitä vedelläkin voimaa, kun sitä paljon on yhdessä matkassa."
"Työ ilman kunniaa on palkkalaisen osa." "Sinä olet lapsi; sinä elänet kuitenkin, kunnes opit, että elämän suurin sulo on hiljaiset velvollisuudet ja hyvin ansaittu lepo." "Jos lepo on minulle määrätty, minä tahdon pitää sitä metsä-elävän luolassa." "Oi David! David! sinun luonteessasi, poikani, on jotakin rajua, joka usein saattaa minun vapisemaan. Sinä olet jo liian paljon yksinään, lapseni.
Ja myrsky yltyi, kirkossa humisi ja seinään kuului epävarmaa nakutusta. Pappi otti kirjan ja alkoi lukea. Se epäilemättä oli musta kirja, sillä Bård ei siitä ymmärtänyt sanaakaan. Mutta se teki hänelle kuitenkin niin hyvää. Se kuului niin voimakkaalta; varmaankin se säikähyttäisi paholaista. Mutta kun aikaa kului, rupesi papin ääni vapisemaan. Varmaankin oli hetki pian käsissä.
Annette vaaleni ja rupesi vapisemaan. "Niin, rakkaani, sinä et voi ihmetellä että minä palan ikävyydestä sulkea sinun rinnoilleni." Annette astui takaperin ja kuiskasi: "Ei milloinkaan!" "Ei milloinkaan? Kuulinko minä oikein?" virkkoi asessori ja meni vuorostaan askeleen takaisin; "hän on siis Annette, joka rikkoo, se on hän, mamma, en minä... Ei milloinkaan."
Oletko kuullut rakkaista poissaolevista, taikka vihollisista jotain, joka ei vielä ole minun korviini ehtinyt?" "En, Jumalan kiitos!" vastasi Sesilia matalalla, nöyrällä äänellä, luoden silmänsä maahan, "en, äitini! sittekuin Matti toi meille tuskallisen tiedon, että vihollinen marssii tännepäin, en ole mitään uutta kuullut." "Mikä sitten sai kasvosi vaalenemaan ja kätesi vapisemaan?"
Minä katselin pellon aitoja ja katselin etäällä olevia taloja ja riihiä, eikä sillä hyvä, että katselin, minä kuulin myös. Ensin minä kuulin, kuinka kovasti koirat kylässä haukkuivat, mutta vähän myöhemmin minä kuulin erittäin kovaa ääntä, joka melkein sai minun vapisemaan. En voinut olla huutamatta äitilleni mikä se, joka noin ääntää? Se on kirkon kello, jota tapulissa soitetaan, vastasi äiti.
Päivän Sana
Muut Etsivät