United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mari. Te, neiti ... niin rikas ... niin ylhäinen ... kuinka tulettekaan näin köyhään ja kurjaan kotiin? Neiti Hyvönen. Ei ole mikään koti köyhä eikä kurja Vapahtajamme syntymäjuhlana! Mari. Mutta kuitenkin ... tämä heidän ... se tahtoo sanoa tuon juoppojätkän koti... Neiti Hyvönen. Ei tämäkään koti! Mari.
Mutta sitten kuulin taas hänen suloisen äänensä kajahtavan: "Isä meidän, joka olet taivaissa," ja jos ainoastaan voin pitää tuosta kiinni sydämessäni, minä en tunnekaan itseäni hyljätyksi, pimeyteen heitetyksi lapseksi. Minä luulen, että se oli siinä mielessä, kuin kallis Vapahtajamme opetti meille tämän rukouksen, eikä ainoastaan opettanut sitä, vaan rukoili sen meidän kanssamme.
Joka miehellä näytti olevan tällä hetkellä pyhimpiä tunteita sydämmessään: mikä miettien korkeata juhlan arvoa, Vapahtajamme syntymistä, mikä rakasta kotia ja omaisia kaukana pohjolassa, Suomen sorjilla saloilla. Ja monen ehkä valtasivat nekin ajatukset, josko koskaan enää pääsisi rakkaasen kotimaahansa tätä juhlaa viettämään.
Jos tarkoitatte sitä, missis, että eilen ripillä käydessäni en voinut kyyneliäni pidättää, minä saan sanoa, että se oli minulle mahdotonta. Sen voin tuskin nytkään tuota ajatellessani. Sillä siunattu Vapahtajamme itse oli siellä, minä tunsin sen yhtä varmasti kuin vaimo, joka kyynelillänsä kasteli hänen jalkojansa.
Te ette tunne asian oikeata laitaa, neiti... Mutta minä tunnen Häyrisen ja tiedän, että hän on kehnoin renttu, kurjin olento mitä ajatella voipi! Kylläpä vielä suusi tukitsen! Neiti Hyvönen. Vaan ei hän eikä kukaan muu ole liiaksi kurja Vapahtajamme armoa nauttimaan. Se armo on kaikille altis häntäkin kurjemmille. Annaliisa. Olen, armollinen neiti! Neiti Hyvönen.
Mutta se ei suinkaan ollut Luojan tarkoituksena, että me upottaisimme sielumme voipyttyihin ja maito-astioihin, unhottaisimme hänet ja kävisimme vihan vimmassa likapilkusta kyökin laattialla. Ja ennenkuin tämä saadaan suoritetuksi, minä puolestani en voi tuntea mitään halua Kaikkivaltiasta ajatella." "Mutta tulipa Vapahtajamme tänne alas juuri kaikkia suorittamaan," minä sanoin.
»Mutta sitten, kun Jumalan, meidän Vapahtajamme, hyvyys ja hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan ilmestyi, niin vapahti hän meidät, ei vanhurskauden töiden tähden, joita me tehneet olimme, vaan hänen laupeutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja pyhän hengen uudistuksen kautta, jonka hän meidän päällemme Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme, kautta runsaasti vuodattanut on, että me hänen armonsa kautta vanhurskaiksi tulisimme ja iankaikkisen elämän perillisiksi toivon jälkeen.»
Niin, mikä tekee minun pahemmaksi kuin julmia indiaani, on juuri Vapahtajamme armeliaisuus, ja mitä hän on kärsinyt minun tähteni, sillä indiaani ei tuosta tiedä mitään, mutta minä, minäpä tiedän kaikki tyyni." "Mutta Betty," minä sanoin, "onpa jotakin, joka sanotaan rukoukseksi; osaattehan rukoilla?" "Luulin kyllä osaavani, mrs Kitty," sanoi Betty, "siksi kuin rupesin oikein koettamaan.
Mutta nämät, Helenan suureksi hämmästykseksi, eivät olleet millänsäkään, päinvastoin näyttivät ikäänkuin hyväksyen Ekholmia. Helena kavahti seisovilleen. Mitä? Mitä Ekholm puhuu? Mitä ruumista ja verta? sanoi hän kiihkeästi, silmät pyöreinä. Herramme ja vapahtajamme ruumista ja verta, jonka hän on vuodattanut lunastukseksi meidän synteimme edestä. Yksisilmäinen nyökkäsi hyväksyvästi päätä.
Herramme Vapahtajamme kädet risti rinnallansa, seinät siirtyi, katto kaartui, taivas telttana kohosi, välkkyivät valot väkevät, liekuttivat Luojan lamput pään päällä Inehmon Poian, valitun tuojaksi vapauden. Soi laulu liki lakea: "Missä lyö hyvät sydämet, siell' on Luojan lyylilehto."