Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Kristityt toistivat huutoa. Niinkuin kaiku se kulki joukon laidasta laitaan vaimot ja miehet, lapset ja vanhukset sitä toistivat, eivät äänekkäästi, vaan kumeana mutinana. »Hetki on tullut!» Samassa silmänräpäyksessä kaikui ilmassa kimeä, vihlova kiljaisu, ja erämaan villi tiikeri syöksähti väkijoukkoon ajatellen sekin vain omaa pelastustaan ja raivaten tietä hajaantuvan joukon läpi.
Vanhukset tyhmistyivät ja hämmästyivät niin kovin Martin jäykästä puheesta, ett'eivät he kyenneet toviin aikaan puhumaan ainoatakaan sanaa; viimein toki toipui Katru ja kysyi hätäisesti: "Missäs se toinen kirje on?" "Mikä toinen kirje?" kysyi Kirri vastaan, sillä hänen ajatuksensa olivat nyt niin sekauksessa, ett'ei hän käsittänyt, mistä oli kysymys. "Aina sinä olet niin hajamielinen!
Se kävi häneen kuin kylmä tuulenpuuska; kun hän tuli tupaan ja näki isän ja äidin, nuo hyvät, kunnialliset vanhukset, silloin löi rinnan kuuraan ja hän tunsi, että Leivin täytyi mielestä heittää. Mutta illempana samat ajatukset tulivat takaisin, väkevämpinä kuin ennen. Suvusta viis, semmoinen poika kuin Leiv ei tarvinnut mitään sukua.
Kun Annan vanhukset jo aikaisin kuolivat, oli Anttoni ottanut Annaa tietysti maksoa vasten kasvattaaksensa, ja kunnallishallituksen oli hyvä mieli, että päästiin erilleen tuosta köyhästä tytöstä, ja että joku sillä tapaa otti tuota köyhää lasta hoitaaksensa. Mutta Jumala nähköön! Anttoni ja Rietu eivät ymmärtäneet omiakaan lapsiansa kasvattaa, saatikka vieraita.
Leipuri-Leena, joksi vaimoa paikkakunnalla yleisesti sanottiin siitä syystä, että hän likeisestä, pienestä kaupungista kuletti vehnäsiä maalaisille, tarkasti hetken aikaa sanojensa vaikutusta, ennenkuin ryhtyi vastaamaan noiden jäykästi katsovien silmien äänettömään, tuskalliseen kysymykseen. "Vanhukset, näette," pitkitti hän, "eivät enää tule hänettä toimeen, ja sentähden jää Tommi nyt kotiin.
Muistan hyvin elävästi oman itseni niiltä ajoilta. Oli minullakin koti, jossa ei ollut minkään puutetta ja vanhukset niin hyvät, ettei kenelläkään parempia, jota paitsi olin vielä ainoa talon perillinen. Minua kielsi isä, kielsi äiti, kielsi jokainen naapuri, mutta etkös muista, oliko siitä apua. Minä en yritäkään kiellellä, jos niikseen tullee.
Vanhukset aikoivat nyt lähteä, mutta kuorman vieressä seisonut mies oli toisella kädellä tarttunut ukkoa turkin helmaan samalla kuin toinen käsi haparoi koirankarvalakkia, joka hänellä oli päässään. Olisiko se ... olisiko se kapteeni? änkytti mies ja tarkasteli ukkoa ja hänen turkkiaan ihmeen lämpimillä ja rehellisen tyhmillä katseilla.
Knut kietoi kätensä hänen ympärilleen rajuna iloisista toiveista: "jos minulle tulet, ei sinun elämässäsi sitä katuman pidä!" Leiv on minut unhottanut, ajatteli Alfhild; vanhukset sitä toivovat... "Ehkäpä se on niin sallittu", kuiskasi hän, tuli hehkuvan kuumaksi ja sitten kylmäksi jälleen.
Nähtyänsä yrityksensä hukkaan menneiksi vetäytyivät nämät arvokkaat vanhukset pois taistelutantereelta kätkien sydämiinsä syvän surunsa.
Ja ottihan se Hilma hänet sitten viimmein, kun luuli sillä pelastavansa Roopen. YLIOPPILAS. Vai niinpäin se totuus onkin! Kuka te olette? KAISA. Kaisa minä olen. Purimon ruotimuori. YLIOPPILAS. Vai niin! Hyvästi nyt vanhukset! Mitäpä suotta olette noin suuttuneen näköinen, vanha Virveli. En minä teitä sillä vihaa, jos virkanne onkin minulle vastenmielinen. Hyvästi vaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät