Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Sillä kerralla, josta kertomukseni alussa mainitsin, sain tästä talosta viedä erityisen muiston mukaani. Olin jo viipynyt siellä moniaita hupaisia päiviä ja tein poislähtöä. Istuimme tuvan portailla, talon vanhukset, toverini ja minä. Oli ollut puhe siitä, miksi me nuoret miehiksi tultuamme aivoimme. Mitään varmaa ei tästä asiasta tietysti voitu sanoa puolelta eikä toiselta.
Tätä ajatellessaan säihkyi uljuus ja rohkeus heidän silmissään ja he tunsivat jättiläisvoiman virtaavan suonissaan. Kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä kuin vanhukset, silloin nuorukaisia taikka nuoruutensa voimassa olevia miehiä, kolmannen Kustaan sodan aikana keskustelivat päivän tapauksia.
Muistatteko vielä Josenhansia lammin rannalla, josta tie kulkee Endringeniin?" "Kyllä, kyllä", sanoivat vanhukset. "Minä olen Josenhansin tytär". "Kas, ilmankos sinä näytitkin vähän tuttavalta", sanoi emäntä. "Terve tuloasi!" Hän ojensi kätensä tytölle ja jatkoi: "Onpa sinusta kasvanut roteva ja siisti tyttö. Virkas nyt, mikä sinut pani näin pitkälle matkalle?"
KUNINGAS JUHANA. Viis kuuta? HUBERT. Vanhukset ja vanhat eukot Kaduilla ennustavat siitä turmaa. Arthurin kuolema on kaikkein suussa; Sen kuullessaan he huiskuttavat päätään Ja toisiensa korvaan kuiskivat; Puhuja kuulijan käy ranteeseen, Ja kuulija nyt tekee kauhun liikkeen, Rypistää otsaa, nyökkää, silmin mulkoo.
Vanhukset tuntevat tyydytystä muistellessaan menneitä kärsimyksiään, koska pitävät onnena sen, että ovat voineet voittaa ne. Minkälaiset ne veren ja elonhengekkeiden liikkeet ovat, jotka aiheuttavat viisi edellämainittua mielenliikutusta?
Itsestään, kenenkään kehoittamatta, siirtyivät iän ja taudin köyristämät vanhukset sijoiltansa roihuavan uunitulen edestä, tehden vieraille tilaa, ja jättävätpä vuoteensakin vieraiden varalle. Hääräillen sinne tänne kantavat lapset heille kuivia pukuja ja naiset kaivelevat kätköistänsä jotakin juhlaa varten säästöön pannut herkkupalaset.
Ja viimeiset jälellejääneet vanhukset saapuvat ulkoretkiltään kotiin, laskevat maatuneeseen satamaan, sinne pysähtyäkseen, raadottuakseen ja hajotakseen. Siellä täällä rannikon hietasärkällä näkyykin joku mustunut, luurangontapainen laivanraato, vankkatekoinen emäpuu, ratkenneet laidat ja halennut keula, levenneet, irralleen revenneet, siirottavat kaaripuut.
Heillä ei ensinkään ollut luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä. He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin, mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla.
Siellä saataisiin olla rauhassa, hyväntahtoisen maan helmassa, sen jättiläistammen suojassa, jonka molemmat vanhukset olivat istuttaneet ja joitten lukuisat jälkeläiset nyt juhlisivat heidän hedelmällisyytensä kunniaksi. Juhlaa valmisteltiin mitä iloisimman ja rakastettavimman mielialan vallitessa.
Esa jätti vanhukset siihen ja lähti ulos kuin nuoli. Portailla tuli Lomppi vastaan ja sai palata siitä rattaille. Nyt sai ruuna hypätä uudestaan suutarin mökille. Lompin kysymyksiin ei Esa antanut mitään selvitystä. Suutarin pihalla hän käski Lompin odottaa niin kauan. Itse meni tupaan. Suutari otti hänet vastaan säteilevin kasvoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät