Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Tästä on muorilla muretta, Valitusta vaimoillakin. Kaikki polttavat poloiset Varretkin ijän-ikuiset, Kuunpäiväiset kukatkin, Nuputkin nurkan takaiset.
Pappi katsoi tarkkaavasti tuota pientä, tuikkivaa elämää. Ei mitään valitusta, ei mitään muuta liikettä kuin hengitys, ainoastaan siitä näkyi, että elämän haihtuva lahja ei ollut vielä liihoitellut jälleen pois niihin salaperäisiin seutuihin, joista se oli tullutkin. Nyt palasi Marfa. Hän hourailee, hän hourailee hän tahtoo tänne luterilaista pappia, mutta puhuu samalla syvyydestä.
Mari koetti kiirehtiä lapsia, mutta Jussi jäi jo kohta oven eteen seisomaan, itkien ja valittain, eikä luvannut ennen lähteä, kuin löytäisi pienen kelkkansa. Viimein sen löydettyään, tahtoi hän sillä luistaa alamäkeä, mutta silloin pudotti hän toisen jalkineensa, ja taas alkoi itkua ja valitusta.
Valitusta ei kukaan kuullut isännältä, kaikki vain teki hän samassa vakavassa järjestyksessä kuin ennen, mutta silloin, kun hän haudalta palasi, läksi hän oitis vähäistä kätkyttä kohti, jossa pienokainen poikansa makasi.
Mitä naisten tarvitsee sekautua raha-asioihin. Siitä olisi vain tullut itkua ja valitusta, niin ett'ei miesparka olisi saanut yhtään rauhaa." "Ei, herra, siinä minä tein ihan väärin, sillä oikeassa avioliitossa pitää miehen ja vaimon täydellisesti luottaman toisiinsa ja oleman kaikin puolin yksi. "Ja mitä nyt seurasi. Niin, he tänä vuonna vierastuivat toisistansa.
Yrjö on murheenlapsi, aina hän on kova ja ilkeä... Herra Jumala, kun minulla pitääkin oleman semmoinen poika!... Tiedätkö, Inka, että minä kuulen niin paljon valitusta hänestä joka taholta, että minä olen kuullut hänestä enemmän yhtenä vuotena kuin Kjellistä kahtenakymmenenä vaikka hänkään varmaan ei ole mikään hyvä, kun vaan hänellä on oikeus puolellansa, se on selvä itsestänsä, mutta Yrjö tuottaa vaan pelkkää onnettomuutta.
Hänen luonteessansa on monta hyvin miellyttävää ja rakastettavaa puolta. Hänen lempeä tyyneytensä ja rohkea luottamuksensa työnsä menestymiseen eivät häneltä koskaan kadonneet. Hänen suustansa ei päässyt milloinkaan valitusta tuskallisesta levottomuudesta eikä hänen pitkällinen poissa-olonsakaan kotoa omaistensa luota saanut häntä surullisiin vaikeroimisiin.
Ja syvältä, kiihtyneitten tunnelmainsa alta, hän kuuli kuin vangitun, suruisen lintusen valitusta: "koskaan en enää voi olla iloinen, kuten ennen kevään ja unelmain aika on ohitse!" Näitä ajatellen astui hän jälleen Ruotsin maalle, jonka hän niin toivehikkaana oli jättänyt.
Jo syksy lehdet puiston puista riipi ja kaupunkimme hämyyn verhouu. Se, minkä kesä antoi, kuoleentuu ja talven tuloa jo tervehtiipi. Mun ystäväni, etkö kieltänyt jo ole parastasi, omintasi ja katuin yksinäistä nuoruuttas sa elämäsi osaa itkenyt, yön varjon verhoissa sun ikkunasi tai kyyhkyn valitusta kuullessas? Miten kummasti kulkuset soivat! Monen riemun vienehet
Pian vaihtui hämärä yöksi, ja pian nukkuivat Kivimäen pirtin väsyneet asujamet. Uni ei kumminkaan ollut määrätty olemaan pitkällinen. Puolen-yön aikaan rupesi kuulumaan haikeata valitusta. Ellun tila oli äkkiä pahentunut. Ankara kuume oli hänessä nyt ja hourauksessaan mies vuoroin puheli kummallisia sanoja, vuoroin valitteli. Ihmiset heräsivät. Sytytettiin valkea.
Päivän Sana
Muut Etsivät