Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Aamuauringon säteet valaisivat sitä pientä ja tuoksuista puutarhaa, joka oli erotettu atenalaisen talon peristylestä. Glaukus itse loikoili väsyneenä ja huoletonna viridariumin pehmeällä ruohikolla ja ohut verho oli pingotettu hänen suojakseen kesäauringon polttavia säteitä vastaan. Kun tuo ihana rakennus tuhkasta kaivettiin, löydettiin sen puutarhasta kilpikonnan kuori.
Aurinko juuri laski ja sen viimeiset säteet valaisivat keltaisia marmoripylväitä, jotka hohteessa hehkuivat kuin kulta ja vähitellen kävivät ruusunvärisiksi. Läpi pylvästön, ohi vaikeitten Danaidien ja muiden jumalien tai sankarien kuvapatsaitten solui ihmisvirta.
Mitenkä voi kymmenen miehen silmä valehdella? puhalsivat mukana olleet melkein yhteen ääneen. Panu oli väkijoukon häntä ja hänen tekojaan ihmetellessä istunut pöydän päässä ja alkanut nauttia siihen kannetuita ruokia. Päretuohukset, jotka roihuten paloivat pöydän ympärillä, valaisivat hänen kasvojaan, kun muu osa tuvasta jäi puolipimeäksi.
Kun aurinko aamulla nousi vuorten takaa, valaisivat sen ensi säteet Anna-Marin rauhallisia, vaan kalman kalpeita kasvoja; eikä paljoa enempää verta näyttänyt olevan vaimovainajansa kylmää kättä puristavan Pekankaan poskipäillä.
Jättiläiskokoiset sulatot valaisivat yön aikaan leimahtavilla liekeillään maisemaa, jonka uudenaikainen kapitalismi tuhatvuotisesta unesta oli herättänyt vallan uuteen elämään. Suuria kaupunkeja syntyi, niinkuin Bahmut ja Lugansk. Viheliäiset pikkukaupungit muutamine tuhansine asukkaineen kasvoivat nopeasti päälle 100,000 asukkaan suuruisiksi suurkaupungeiksi.
Hän oli juuri ollut laskea kätensä salin lattialle, kun joku voimallisesti tarttui hänen jalkoihinsa ja veti hänet silmänräpäyksessä takasin. Haamu, joka oli seurannut Kyöstiä, mutta josta Kyösti ei tiennyt, teki tuon. Ja nyt seisoi haamu Kyöstin vieressä. Kummallinen näky, kun leimaukset valaisivat näitä molempia! «Pelkää, vapise!« olivat ensimäiset sanat, jotka Kyösti kuuli.
Eräänä kauniina iltapäivänä auringon laskiessa, jona ihmiset päivän työstä väsyneenä hakevat virvoitusta, istui Aksel ja Martta kahden kesken perheen kokoushuonehessa. Auringon sammuvaiset säteet valaisivat heidän kasvojansa ja molempain kauneus loisti nyt vielä kauniimpana kun ennen. Aksel oli lopettanut kertomuksen. Hän oli puhunut Oxenstjernasta.
Sitten juoksin, Martti sylissäni, juoksin minkä jalat jaksoivat. Palavat mökin liekit valaisivat metsän, taivaan tähdet tuikkivat mihinkä vaan katselin, mutta minulle oli maailma mustennut, eikä väkeni tuntenut minua toisena aamuna; tukkani oli yhdessä yössä harmaantunut. Molempien miesten katseet kohtasivat toisensa.
Vihdoin pitkän talven jälkeen paistoi kevät-aurinko taas, ja sen lämpimät säteet valaisivat Lauri Luknen kuihtuneita kasvoja ja ristissä olevia käsiä se oli sanaton puhe: vapahduksen anomus kovan taistelun jälkeen lihaa vastaan. Se tulikin kuulluksi. Ennenkuin aurinko uudelleen vaipui kylmiin sumuihin, kuoli Lauri.
Mitäs se merkitsee, että ihmiset sanoivat nähneensä hänen juoksevan ketojen poikki ja metsässä, vai oliko tuo vain Marannan puhetta? Yö oli pilkkopimeä, pitkäisen leimaukset välähtelivät vain silloin tällöin ja valaisivat talon kuni auringon valolla, niin että silmiä huikasi ja täytyi pysähtyä, ja kun leimaus oli kadonnut, niin ei näkynyt enää mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät