Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Heljä, kovan onnen orja, heittää helyt, hylkää suvun, häipyy yksin tummaan yöhön vyötettynä pakkopaitaan, kaapuun katujoiden puvun. Näyt kummat hän näkee, hän tukkaansa raastaa, hän sankarisulhosta suuresta haastaa: »Te porttinne nää hänt' ylhäistä varten, oi, ylentäkää!» Jauri, rakkauden sokko, riisuu kypärän ja kalvan. Sydämensä päivää etsein painuu Turjan pimentoihin lailla vaeltajan halvan.
Vaeltaja häntä vastaan kiirehtii, Atalantta hälle murheisena lausuu, Nimensä ja kohtalonsa kätkien: »Kuule, miesi vanha, vaeltajan ääni, Onnettoman pakolaisen anomus. Suo mun ajan viipyä sun kattos alla, Suo mun nauttia sun tules lämmintä Ja sun leipääs syödä.
Sillä välin, lieneekö, sitten tuohon yskäykseen tullut samallainen vastaus, joka poisti öisen vaeltajan epätietoisuuden, vai lieneekö hän ilman tuota vierasta apua havainnut päässeensä oikeille perille, hän lähestyi päättävästi Aramiksen ikkunaa ja löi siihen kolme yhdenlaista kertaa koukistetulla sormellansa. Aivan oikein, Aramiksen luokse, mutisi d'Artagnan. Ahaa, herra tekopyhä!
"Vähät siitä", Villon vastasi, "minä olen luvannut, ja lähden." "Levätkää kuitenkin täällä joku päivä; virkistäkää voimianne." "Kiitoksia, isä. Hän vartoo; olette sen itse sanoneet. Aika rientää. Minä lähden jo huomenna." Tuskin runoilija oli lausunut nämä sanat, kun Fridolin, syösten abbatin jalkain juureen, huusi: "Oi! minä pyydän teitä, isä, antakaa minun lähteä tämän vaeltajan kanssa!
Sun on hän oleva, sa prinsessaa et silti köyhdytä: on samanlaista tää kiintymys kuin kaikki muutkin hällä. Kuin hento valo kuun, ne niukasti valaisee öisen vaeltajan tietä; ei lämpöä, ei elon hurmaa hehku ne ympärilleen. Tasson onnesta hän erossakin samoin iloitsee kuin milloin joka päivä hänet näki. Ja enhän ystäväni kanssa sentään maanpakoon täältä aio kaikota: mä vielä palaan, tuonpa hänetkin.
Hän notkisti polvea nuoren vaeltajan edessä ja lausui tälle, mitä hartainta kunnioitusta osoittaen: "Armollinen herra, unohtakaa halveksiva käytökseni ja suokaa minulle anteeksi. Minä en ole teidän vihollisenne ... kaukana siitä." Nuori mies oli astunut askeleen ta'apäin. Hämillään, mutta äänetönnä, hän asettui malttavaan ja samalla puolustavaan asemaan.
Kello kymmenen aikaan ovat niinkuin tiedetään pikkukaupunkien kadut jokseenkin autiot. Athos nähtävästi haki jotakin, jolta hän olisi voinut kysyä. Vihdoin kohtasi hän myöhästyneen vaeltajan, lähestyi häntä ja sanoi muutaman sanan. Mies, jota hän puhutteli, hypähti säikähtyneenä taaksepäin, mutta vastasi kuitenkin muskettisoturin puhutteluun osoittavalla käden liikkeellä.
Pieni, hiljaisen aron lävitse virtaileva joki on yksittäisen vaeltajan kaltainen. Sen hiljaa loiskivat aallot eivät tiedä mitään siitä kohinasta, jolla suurten jokien vesi kuohuen syöksyy vuorilta laaksoihin; ne juoksevat tyvenesti sileitten piikivien ylitse, jotka eivät ensinkään ole niille haitaksi, ja kulkevat eteenpäin matalain lepikko- ja pajukko-rantain välitse.
Rohkeana Povi nousee taas ja ihanainen pää, Jonka hiuspalmikot kuin kärmeet mustat Luikertelee vaeltajan hartioil. Käyskelee hän, koska säteilevä päivä Länteen kaatuu; mutta päivän paisteessa Vaaleana loistaa poski pyöree immen, Niinkuin lumitutkahimet tunturin Tuossa itäisessä ihanasti loistaa.
Hän alkoi hymyillä, ja, kääntyen vaeltajan puoleen, hän kysyi tältä: "Tahtoisitteko tämän lapsen ottaa kanssanne?" "Aivan kernaasti", Villon vastasi. "Oi! mikä onni!" Fridolin huudahti, "minä saan siis vihdoinkin hänet taasen nähdä!" Ja vallan maltitonna, kun ei jo lähdetty, hän oli noussut seisoalle, ja hyppeli ilosta. "Kaikki hyvin!" abbati sanoi, "mutta ei nyt sentään niin lähdetä, Fridolin.
Päivän Sana
Muut Etsivät