Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Sitä myöten kuin valo välähteli tai jälleen heikkeni, kohtasi sen haaveellinen loimu etäisempiä tai lähempänä olevia esineitä, ja tässä epävakaisessa, liekkuvassa valossa näytti siltä kuin metsän jättiläiset olisivat tunkeutuneet ahtaammalle valkean ääreen, sill'aikaa kuin pöllöt lentää räpistelivät oksalta oksalle ja sudet säikäyksissään lymysivät luoksepääsemättömiin rotkoihin.
Mielessä hetvahteli jotakin keventävää, välähteli jotakin kuin kirkasta, joka hetkeksi ilahdutti. Hän ei osannut vielä mitään ajatella, selvitellä, hän tunsi vain aivan kuin olisi ollut jotakin hyvää tulossa. Keventynein askelin kulki hän kaupungille päin ilman minkäänlaista aietta, poikkesi puistoon ja asteli hiljalleen sen läpi, yli kadun toiselle ja niin kulkeutui toisia puistoja rantaan päin.
Ja hänelle välähteli taas tuo toivo, joka oli ollut kytemässä, nyt kirkkaana mielessä. Hän ei kuvaillut mitään tapahtuvaksi, vaan oli varma, että jotakin äärettömän iloista tapahtuu. Hän odotti joka päivä, viikon, toisenkin ja aina tuntui se mahdolliselle ja varmalle.
Salamoita välähteli alinomaa noista synkistä pilvistä; mutta ne olivat vielä loitolla, ja niiden jyrähdyksiä heikensi niiden etäisyys. Vielä toivottiin rajuilman ohitse kohahtavan, kun äkisti Pultavan nimi hirvittävän ukkosen pamauksen tavoin vieri idästä länteen, ennustaen uhkaa ja vaaraa. Siitä hetkestä alkaen oli turvallisuus kadonnut tältä puolen Pohjanlahden.
Kun päivällisaika joutui, lepäsi hänen ympärillään jo kokonainen hirsikaski. »No, miltäs tuntuu?» kysäsivät puut, katsellen kuinka hän takki hartioillaan söi kiireisesti kuivaa päivällistään. »Eipä hullummaltakaan hyvää minä tästä toivon!» vastasi Olavi. Taas välähteli kirves, taas ruskivat oksat ja tanner jymisi.
Siinä hän istui, ja poski, päivän polttama, painui vasten uneliaan lapsen ohausta, mutta siniset silmät ylös sinisiin avaruuksiin katsoivat, ja rauhasta välähteli otsa. Palasipa metsästä mies ja kuuli pihalle vaimonsa laulun, joka hänestä ei vielä koskaan ollut kaikunut niin ihanasti.
Milloin hyräili hän pari säettä jostakin laulusta, milloin kuiskasi hän: minunko kukkiani te tahdotte? ja silloin loisti tummempi puna hänen poskillansa, silloin välähteli salamoita hänen alastaipuneiden silmäluomiensa takaa, kohosi hiljaisia huokauksia hänen syvimmästä sydämmestänsä.
Miihkali liikahtamatta tarkasteli heitä. Pienemmän harmaan päähineen alla pilkisti nuoren naisen muoto ja muutamia loistavia hiuskutreja, pehmeitä kuin kehräämätön silkki. Toisen viitta oli edestä vähän auki ja raosta välähteli keltainen nahkapaita ja mustan nahkavyön solki. Oli kuitenkin jo niin hämärä, että kaikki näkyi kuin sumusta eikä ollenkaan selvästi.
Jopa ennen aikoinansa Liikkui vahvat linnan portit, Järkkyi rautaiset saranat, Tornit linnan torkahteli, Välähteli linnan västit, Liikkui linnat, järkkyi järvet, Vuoret vaskiset vavahti. Ilma liikkui liitoksista, Jäsenistä maa järähti, Puhki syöstyi suuret pilvet, Taivas reikihin repesi, Ilma kaikki ikkunoiksi, Tullessa Jumalan tunnin, Avun Herran auvetessa.
Sodankäynti, ainainen ja melkein taukoamaton, on luultavasti ollut se salainen verenvuoto, joka lakkaamatta on hivuttanut ja heikontanut ihmiskuntaa niin, ettei se vielä tähän saakka ole jaksanut saavuttaa sitä, mihin se pyrkii. Veri kihosi heille poskiin, silmissä välähteli.
Päivän Sana
Muut Etsivät