Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Antakaa minulle kätenne, lapseni, kylmyys nousee yhä ylemmäksi ja sen sormi liikuttaa jo sydäntäni." Vähään aikaan hän ei voinut puhua sanaakaan, sitten hän puhui hiljaan: "Yhtä teiltä pyytäisin. Vähäisen omaisuuteni, joka oli määrätty sinulle ja Irenelle, voitte käyttää hautajaisiini.
Myöskin Nohemu teki kaiken, mikä hänen voimassaan oli, lieventääkseen vanhan vaimon kärsimyksiä, ja Ulaa asia niin tyrmistytti, ett'ei vähään aikaan kyennyt sanaa sanomaan. Lukija luultavasti arvellee sen johdosta, mitä yllä mainittiin, että tarpeetonta on kertoa jonain tavattomana seikkana sitä, mikä itse asiassa on ainoastaan luonnollista tunnetta.
Kiireesti joutuivat käteni ottamaan kukkarotani esille, mutta kauheata, sitähän ei löytynytkään! Tuskin koskaan ennen elämässäni oli semmoinen hämmästys minua saavuttanut, kuin silloin! En ymmärtänyt vähään aikaan paikaltani liikahtaa.
Chilon, joka oli aika pelkuri, katsahti Vinitiukseen ja huomasi samassa silmänräpäyksessä, että ainoa varomaton sana auttamattomasti tuottaisi hänelle turmion. "Minä etsin häntä ja löydän hänet!" virkkoi hän kiireesti. Molemmat vaikenivat, eikä vähään aikaan kuulunut muuta kuin Vinitiuksen hätäinen hengitys ja etäältä puutarhassa työskentelevien orjien laulu.
Vähään aikaan ei kukaan vastannut, mutta sitten ääni, joka tuntui Vinitiuksesta tutulta, äkkiä virkkoi: "Ulkopuolella kaupunkia, Nomentanan portin takana. Hän läksi Ostrianumiin ... kaksi päivää sitten... Rauha olkoon sinulle, oi Persian kuningas!" Vinitius kohosi istualleen ja näki suureksi hämmästyksekseen edessään Chilonin.
Etsiväthän tätä onnea itse jumalatkin, siis minäkin, oi Lygia, joka en tähän asti ole rakkautta tuntenut, seuraan heidän jälkiään ja etsin sitä, joka minulle antaisi rakkautta..." Hän vaikeni. Eikä vähään aikaan kuulunut muuta kuin veden loiskina, kun pikku Aulus viskasi siihen kiviä pelästyttääkseen kaloja.
Jo kauan aikaa sitten olivat he tehneet keitoksen viimeisistä sian luista ja jakoivat nyt parhaan taitonsa mukaan jauhovarastonsa; mutta olivathan Juhl'in torpparit tottuneet tyytymään vähään.
Ja minkätähden minun yksin pitäisi luopua kaikesta? Enkö minä saisi nauttia hiukan onnea, minä, niinkuin muutkin? Eihän ole synti, että muut ihmiset rakastavat ja että heitä rakastetaan, minkätähden se sitten tulisi synniksi minulle? Ja minä kun kumminkin tyydyn niin vähään, niin tuiki vähään. Kun vaan jonkun kerran saan nähdä ja puhutella häntä, enempää en pyydäkään. Eihän se toki liene liikaa.
Selvää oli, että hän joko koetti muistutella vanhaa tahi sepittää uutta, ja hänen mielensä näytti ennemmin viimeksi-mainittua ja vaikeampaa tointa harjoittavan. "'Miks' jalkasin, ritari, hän kysyvi, 'Missä harmaja ratsusi? Harmaja ratsu niin harmaja. 'Oi, turmio kova minun saavutti, Vei myötänsä ratsuni! Se kelpaa hyvä!" "Hyvä! Hän on todella vähään tyytyväinen," ajatteli Kenelm.
Joku niistä söi, mutta toiset tupakoivat. Vähään aikaan ei häntä kukaan puhutellut, matkamiehet kai luulivat talon vieraaksi, ja talon väki ei taas puolestaan paljon välittänyt kulkevista, niitä kun aina näki. Viimein eräs mustapartainen matkamies kiinnitti katseensa häneen ja lähestyi puhuttelemaan. Mistäs tämä tyttö on? kysyi se. Laara ilmoitti kotiseutunsa. Minnekä sitä sitten olet menossa?
Päivän Sana
Muut Etsivät