Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Mutta jospa ihmiset puhuisivatkin mitä hyvänsä, itsehän tiedämme kuitenkin paremmin! jatkoi Aarnio. Mutta sitä ei uskota! Eikö? Vähään aikaan eivät he nyt puhuneet sanaakaan, äänettöminä ajatuksissaan astuen kaupungin puistossa loan tahmentamaa leveämpää käytävää peremmälle merenrantaan, jossa oli yksinäisiä istuimia pensaikkojen keskellä.
Ei ilmestynyt sitä runsasta satoa, jonka hän nuoruuden unelmissa oli kuvaillut nousevaksi ja saavansa korjata, vaan ainoastaan muutamia vaaleita kukkasia ja puolinaisia hedelmiä, mutta hän oli jo oppinut tyytymään vähään ja vaatimaan vähän siitä mitä antoi.
Tyytykää siihen vähään, mitä teillä on. Niukoissakin oloissa saattaa olla tyytyväinen, sen sain kokea erämaassa. Miten köyhiä lienettekin, niin teillä on kumminkin enemmän kuin mitä minulla siellä oli. Onhan teillä sentään mökki, vaatteet, vuode ja talvella lämpöinen pirtti sekä lämmintä ruokaa, eihän ihminen enempää tarvitsekaan.
D'Artagnan'in selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut. Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte.
Ja kun he astuivat takaisin kamariin, ei Valee saattanut olla puolileikillään huomauttamatta: »Mutta kyllä teillä on kova luonto.» Vähään aikaan ei kirkonvartija vastannut mitään, panihan vain kessuja piippuunsa.
Aliina tiesi hyvin, ettei ollut enää kouluun menoa, mutta kumminkin oli ympäristöä katsellessa seurannut sellainen tunne, kuin jos ei sitä taas vähään aikaan näkisikään. Sisaren kysyessä hän vasta kavahti erehdyksestään. Koulunkäynnit olivat todellakin loppuneet. Alakuloisena myönsi Aliina sisarensa kysymykseen, ettei ole enää kouluun menoa.
Vastausta ei tullut vähään aikaan. »No, jos sen...» alkoi jo Karhun Esa. Toiset nähtävästi odottivat, että hänen pitäisi jotakin sanoa. Tommi jo ymmärsi, että häntä pelättiin ja kunnianhimo kiihotti menemään pitemmälle. Kun ei vastauksesta tullut mitään, iski hän kirveensä tuoliin, missä kortit olivat. »Tuleeko siitä mitään?» Kirves tunki läpi kasattujen korttien ja halkaisi tuolin pohjan.
KERTTU: Johan Wilhelm parka! Hän tyytyi niin vähään. GRANSKOG: Siihen olisi tyytyneet kaiken maailman kuninkaat ja keisarit. KERTTU: Hän tyytyi muruihin. GRANSKOG: Ja oletteko varma, että hän sai vain muruja. KERTTU: Olen. Kun minä toissapäivänä kuulin Allin puhuvan, niin minä säikähdin omaa itseäni. GRANSKOG: Mistä hän puhui? KERTTU: Hän puhui siitä miehestä, josta hän uneksi.
"No kuinkas nyt", sanoi emäntä painolla, kun Sanna tupaan tuli, "kun niin kovat kohtalot ovat kautta käyneet?" Sanna ei voinut puhua vähään aikaan. Vihdoin kuin kieli tottelemaan rupesi, virkkoi hän: "Tässähän sitä ... täytyy mennä." "Jopahan... Raskaasti se Jumalan kaikkivaltias käsi koettelee muutamia." Emäntä huokasi ja pyyhkäsi kyyneliä silmäkuopistaan.
Minun keskusteluni hänen kanssaan supistui tosin jotenkin vähään, sillä hän sanoi olevansa tottumaton puhumaan Europan kulttuurikieliä, mutta sen paremmin olin tilaisuudessa tarkastamaan sitä pohjatonta hyvyyden ilmettä, joka kuvastui hänen kasvoillaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät