Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Muutamat arvelivat, että mainittujen patricioiden oli kiittäminen Actea pelastuksestaan. Mutta se luulo oli aivan perätön. Tosin Petronius erottuaan Vinitiuksesta oli lähtenyt suoraa päätä Acten luo, mutta Acte ei ollut muuta voinut kuin itkeä. Hän eli nimittäin alituisessa tuskassa, unohdettuna ja paeten minkä jaksoi Caesaria ja Poppaeaa, koska hän ainoastaan siten saattoi säilyttää henkensä.
"Caesar ei pidä heistä." "Ja Senecan." "Senecan neuvosta olisi seuraus, että Caesar menettelisi aivan päinvastoin." Lygian kasvoille nousi heleä puna. "Ja Vinitiuksen." "Häntä en tunne." "Hän on Petroniuksen sukulainen ja hiljan palannut Armeniasta." "Luuletko että Nero pitää hänestä?" "Kaikki pitävät Vinitiuksesta." "Luuletko että hän suostuisi ajamaan asiaasi?" "Kyllä."
Mutta koska hän oli viisas mies ja koska hän eilisestä loukkaantumisestaan huolimatta paljon piti Vinitiuksesta sekä vihdoin tunsi jonkinlaista vastuunalaisuutta siitä, mitä oli tapahtunut, niin oli hän jo ryhtynyt toimenpiteisiin. "Olen," virkkoi hän heidän istuuduttuaan kantotuoliin, "pannut orjani vartioimaan kaikkia kaupungin portteja.
"Otan koko sydämelläni osaa tunteisiisi, oi Caesar, ja minun kanssani koko maa ja meri, puhumattakaan Vinitiuksesta, joka jumaloi sinua." "Minä olen niinikään aina pitänyt hänestä," virkkoi Nero "vaikka hän palveleekin Marsia eikä taidetta." "Hän palvelee ennen kaikkea Afroditea," lausui Petronius.
Lapsi makasi pää halki, kuumehoureissa, ja äiti vartioi sitä epätoivoissaan. Hänen sydämessään vallitsi kauhu, sillä hän pelkäsi, että hänen lastaan ehkä vaani vielä hirveämpi kuolema, jos hän sen saisikin pelastetuksi taudista. Hän oli niin kokonaan oman tuskansa vallassa, ettei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan Lygiasta ja Vinitiuksesta. Petronius osasi kuitenkin pelästyttää hänet.
Vähään aikaan ei kukaan vastannut, mutta sitten ääni, joka tuntui Vinitiuksesta tutulta, äkkiä virkkoi: "Ulkopuolella kaupunkia, Nomentanan portin takana. Hän läksi Ostrianumiin ... kaksi päivää sitten... Rauha olkoon sinulle, oi Persian kuningas!" Vinitius kohosi istualleen ja näki suureksi hämmästyksekseen edessään Chilonin.
Usein istuuduin Ostrianumin muurin juurelle, sillä kristityt jakelevat enemmän almuja kuin kaikki Rooman muut asukkaat yhteensä, vaikka ovatkin köyhää kansaa." Tämä selitys tuntui Vinitiuksesta tyydyttävältä. Hänen äänensä oli jo leppeämpi, kun hän kysyi: "Etkö tiedä, missä Linus nykyään asuu?" "Sinä rankaisit minua kerran hirveästi uteliaisuuden viasta, vastasi kreikkalainen."
Väliaikaisesti hän päätti levittää Palatinukselle tiedon, että Vinitius on sairastunut, ja sillä lailla torjua vaaran sekä itsestään että Vinitiuksesta. Eihän Augusta vielä tietänyt, oliko Vinitius tuntenut hänet; hänen itserakkautensa oli siten vielä haavoittumatta. Tulevaisuudessa saattoi käydä toisin, ja nyt piti toimia siltä varalta.
Hän olisi iankaikkisesti ollut hänen omansa. Miksi ei hän ollut menetellyt niin? Olisihan hän oikeastaan tahtonut. Mutta nyt ei Lygiaa ole, eikä hän häntä löydä, ja jos löytäisikin, niin olisi heti tarjolla kadottamisen vaara. Ja jollei kadottaisikaan, niin eivät varmaan huolisi Vinitiuksesta Auluksen väet enempää kuin Lygiakaan.
Hän ei uskonut vanhuksen sanoihin, mutta hän tunsi, että ainoastaan sokea oman järkensä kieltäjä saattoi väittää tuon miehen valehtelevan, miehen, joka sanoi: »minä näin!» Hänen liikutuksensa, kyyneleensä, koko hänen esiintymisensä ja varsinkin kaikki nuo yksityiskohdat, jotka hän kertomukseensa liitti, tekivät kaikki epäilykset mahdottomiksi. Vinitiuksesta tuntui välistä, että hän näkee unta.
Päivän Sana
Muut Etsivät