Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Ennenkuin Henrik kuitenkaan ehti panna toimeen uutta ristiretkeänsä, sai hän Johannekselta kirjeen, joka antoi hänelle muuta ajattelemista ja sai hänen toistaiseksi unohtamaan tämän aikeensa. Sen jälkeen kuin Henrik useita vuosia sitten Uunon kanssa kävi pohjanmaalla Johannesta tervehtimässä, olivat tämän asiat paljon entisestään muuttuneet. Alina oli kovin innoissaan kaikesta mitä näki.
Mamma näppäsi sormillaan kitarrin kieliä ja jo tämä viritys viritti heti myöskin Henrikin ja Uunon mielen. Voi, voi, sanoi Henrik. Kuinka tuo on tuttua, sanoi Uuno. Mamma alkoi soitella vanhoja nuoruutensa ajan lauluja, joita ei enää kukaan nykyajan ihminen tuntenut.
Kyllä se niin on, kyllä se niin on, sanoi toinen ja vaikka näytti Uunoa vanhemmalta, jotenkin Henrikin ikäiseltä, alkoi kuunnella häntä niinkuin olisi ollut nuorempi. Henrik ei voinut uskoa korviansa. "Maalaisolot", "taloudelliset kysymykset," kuulla tämmöistä sanoja Uunon suusta, se oli sama kuin ihan kokonaan kadottaa hänet käsistään. Hän harjoitteli maanmittaustöitä vaan "opiksi!"
Mutta kuule, teetköhän vaan viisaasti, kun ryhdyt noin epävarmaan? Henrik ei tiennyt mitä vastata. Ja sitäpaitsi, aikoi Uuno jotain sanoa, mutta keskeytti ja lisäsi, niin no, itsehän sen paraiten tiedät. Henrik ymmärsi, että Uuno tarkoitti toimeentulokysymystä. Hän oli vähän niinkuin kuumilla hiilillä. Uunon edessä! Hän ei ollut koskaan ottanut asiata tältä kannalta.
Niin, tässä nyt olisi Henrik, minun veljeni, esitteli Johannes, sama hymy huulilla, niinkuin olisi ollut hämillään. Henrik kumarsi ja antoi kättä, mutta vaikka hänen huulensa jotain höpisivät, ei hän keksinyt mitä sanoa, ja väistyi Uunon tieltä, joka myöskin tuli tervehtimään. Alina vähän jäykistyi, kun Henrik ei mitään sanonut hänelle. Ja tämä on Uuno, maamittari.
Enkä voi olla vielä kertomatta sinulle... Se on kauheata... ROUVA VALTANEN: No mitä nyt, lapseni? MARTTA: Mutta älä vaan mitenkään kerro isälle, hän raivostuisi ja tappaisi Uunon! ROUVA VALTANEN: Martta, mikä sinun on? MARTTA: Voi, kirous seuraa onnetonta perhettämme; joka askeleella tulee vain uusia ja uusia onnettomuuksia! ROUVA VALTANEN: Mutta rauhoituhan, lapseni!
Hänen suuhunsa kerääntyi tällöin kuitenkin sylkeä, ja siitä päästäkseen hänen täytyi olla heräävinään, sitten hän taas oli nukkuvinaan, kunnes kuuli Uunon hiljaa kuorsaavan. Silloin hän vapautui ahdistuksestaan ja hänen ajatuksensa pääsivät valloilleen.
"Nyt minun täytyy puhua, nyt ennenkuin hän menee, tai se tulee kymmentä kertaa pahemmaksi," ajatteli Henrik. Hän alkoi myöskin pukeutua, ja saavutti Uunon silloin kuin tämä oli pesuhommissa. Mutta kun piti sanoa, tuli niin sääli Uunoa, ettei sana syntynyt. "Minun täytyy sanoa, juuri nyt täytyy", ajatteli Henrik. Sinä taidat olla vähän pahalla tuulella? sanoi Uuno kuivatessaan itseänsä.
Hän ihmetteli suuresti, kuinka sattuvasti myöskin Uunon kohtalo kuvasi koko kansan kohtaloa, ja kuinka kansakin oli yhtäkkiä kadottanut entisen varmuutensa, näki kaiken sekaantuvan edessään eikä voivansa enää mitään hallita.
Päivän Sana
Muut Etsivät