Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Mutta vieraat tulivat vähitellen iloisemmiksi ja puhuivat kovaäänisemmin. Niemelän leveä hohotus kajahteli huoneissa, ja muutakin naurua kuului kaikkialta. Ja Heikki jäi istumaan itseksensä nurkkaan, ja hän tunsi kuinka hän vähitellen unohtui pois kaikkien mielestä. Jospa hän olisi voinut jättää tämän kaiken heti ja lähteä pois. Hillitön koti-ikävä valloitti hänen mielensä.
Arkut laskettiin hautaan 9 kyynärää pitkillä, valkoisilla »käsiliinoilla», varattomat tyytyivät yhteen, mutta varakkaammat »pistoovasivat» itselleen 4 jopa 6 »käsiliinaa.» Kumminkin sattui usein, että jalosukuisten kuolinpesät kauan olivat kirkolle velassa hautajaisloistostaan, usein niin kauan, että koko velka unohtui.
Rouva Linde. Minä olen jonkun tarpeessa, jolle voisin olla äitinä; ja teidän lapsenne tarvitsevat äitiä. Me molemmat tarvitsemme toisiamme. Krogstad, minä luotan luontonne perijuureen; minä uskallan kaikki yhdessä teidän kanssanne. Krogstad. Ah, vaan minulta unohtui Rouva Linde. Tarantellaa! Menkää, menkää! Krogstad. Minkä tähden? Mitä se on? Rouva Linde. Kuulettenko tuota tanssia tuolla ylähällä?
Ja hän oli luvannut, vaan ei voinutkaan pitää sanaansa, täytyi heti tulla kertomaan, kun se oli niin kovasti hauskaa. Mutta Hanna ei saisi olla tietävinään koko asiasta, Tirri varmaan suuttuisi iäksi, jos saisi kuulla. Ei Hanna tietysti mitään sanoisi. Mutta, voi kuinka hän punastui ja kuinka hän ujosteli ja oli onnellinen samalla. Kielioppi unohtui siihen paikkaan. Mentiin yhdessä kouluun.
Forstmestari heitti pikku tyhmän tyttöraukan korkealle ilmaan ja laski huulilleen. Raukkaansa oli usein ajatellut. Varsinkin matkoilla ollessa oli ikävä ja sääli ja onnettomuuden pelko. Kotia tultuaan kuitenkin aina unohtui, kun kaikki oli kuin ennenkin.
Inkeriltä unohtui itku, ja hänen suunsa vetäysi hymyyn, kun hän kuuli viisivuotiaan vakavalla varmuudella lausutut sanat. Ihastuksella katseli hän lapsiaan. Nyt vasta hän huomasi, miten he näissä muutamissa viikoissa olivat käyneet terveen näköisiksi. Pentti ei valittanut väsymystä, vaikka hän jo oli yli seitsemänkymmenen. Hän liikkui hitaasti, mutta työssä hän oli päiväkaudet.
Murheellisina alotimme kulkuamme, vaan kun näimme kuinka iloisina pääskyset kiitelivät ilmassa, kuinka perhoset lentelivät pientarella kasvavien kukkien välillä, jotka ystävällisesti nyykyttivät meille pieniä päitään; kun näimme kuinka västäräkki, riemuissaan viiskuttaen lammin rannalla, tyytyväisenä heilutteli pitkää pyrstöänsä, unohtui huolemme, ja mitä parhaimmalla tuulella saavuimme vanhan herran asunnolle.
Jumalalle olkoon kiitos tästä siunatusta lahjasta, joka muuttaa itse pimeyden valkeudeksi ja köyhyyden rikkaudeksi. Nyt olet, pieni Ennini, saanut kokea, mitä minä tunsin sinä päivänä, jolloin minulla ensi kertaa oli pienet rakkaat, valkoiset kenkäni. Niin, rakas mummo, kuulehan eilen kuvannon jälkeen unohtui minulla ne kengät jalkaani ja ne minulla oli koko illan ja onni tuli.
»Siellä on Saimi, sisaruksista nuorin. Siellä oli hänen osansa, mutta missä on meidän, jotka ryvemme täällä elon tunkioissa. Missä on osa näitten kolmen vieressäni nukkuvan, joitten liina on vielä puhdas, mutta jos he viipyvät täällä, missä on heidän osansa missä...» Hiipivä uni ummisti silmät, käsi unohtui suoraksi lasten päälle kuni hyvän enkelin suojeleva siipi.
Wähitellen unohtui kaikki, ainakin näennäisesti, ja Elsa rupesi taas ottamaan osaa seura=elämään. Yhtä ujo ja kaino, ja yhtä wiehättäwä oli hän nyt kuin ennenkin, mutta taipuisa karttamaan ryöppyisempiä ja ilosta meluawia ryhmiä; syrjästä katseleminen tahi pelkkä yksinäisyys näytti häntä nytkin enimmän miellyttäwän.
Päivän Sana
Muut Etsivät