Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Ja jälleen unohtui kynä käteen ja silmä tyhjää ilmaa tuijottamaan. Kerran hänen näin istuessaan ja elämänsä lähintä tulevaisuutta tuumiessaan koputettiin hiljaa hänen ovelleen. Trudchen se oli, joka tuli kysymään, oliko tohtorin lampussa öljyä. Hän ei ollut muka aamulla muistanut täyttää sitä. Oli, lampussa oli öljyä. Hänen äitinsä oli nähtävästi aamulla täyttänyt sen.
Mutta hänen oli pitäminen itseänsä semmoisena siksi, että olisi voinut jatkaa reipasta ja iloista elämää. Tähän oli vaan yksi keino: olla ajattelematta koko asiaa. Näin hän olikin tehnyt. Se elämä, johon hän oli tulemassa, uudet seudut, toverit, sota, auttoivat häntä. Ja mitä kauemmin hän eli, sitä enemmän asia häipyi hänen mielestään, kunnes se lopulta todella kokonaan unohtui.
Luultavasti pantiin vaate syrjään, se unohtui ja hoidon puute sen vähitellen hävitti, sillä nyt ei enää siitä ole tunnettavaa jäännöstä Rauman kirkon tavattoman suuressa messu-pukujen kokoelmassa.
Hän tahtoi usein puhua Jaanan kanssa ja kutsutti tämän tuon tuostakin puheilleen. Jaana tuli ja näytti joka kerta kauppiaan mielestä yhä kauniimmalta. Kuinka olikaan, unohtui vähitellen asian isänmaallinen puoli häneltä ja Jaana tuli hänen yhä mieskohtaisemman huomionsa esineeksi. Mitä jos hän itse naisi tytön?
Kuolemaansa saakka Iso-Jean ukko yhtä hyvästi tai yhtä huonosti kuin ennenkin täytti lukkarin toimituksensa. Mutta vallankumouksen jälestä, jolloin jumalanpalvelus melkein unohtui, rajoittui hänen toimensa siihen, että hän piti vaan kirkon avaimet tallessaan ja soitti kolme kertaa päiväänsä Angelusta.
Sitä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Valkea unohtui paikalla. Tatarpiiraitten ja siirapin haju oli kerrassaan uutta Kroofin sieraimille, mutta sen herättämä maittava tunne oli valmiina, täysin kehittyneenä ja odottavana. Se työnsi ulos kapean punaisen kielensä.
Mitä ihmeitä hän näki kun Aslak niitä kuvasi hänelle kirjavilla väreillä. Kaikki epäilykset haihtuivat kuin sumut päivän paisteessa kun Aslak kuiskasi hurmaavat sanansa hänen korviinsa. Joka taakka tuntui keveältä, kaikki väsymys unohtui kun Aslak laski käsivartensa hänen vartalonsa ympäri, vetäen hänet luoksensa. Ole varoillas, Liv, sinä kuljet vaarallista tietä!
Isonlainen härän jurtikkahan se muutoin oli», ilmotti Kaisa. »Olikohan monivuotinen jo?» »Niinkö se Holopaisen härkä?» »Niin.» »Mitenkäs se olikaan?... No, herra siunatkoon! Jäiköhän se ikä minulta kysymättä, kun se nyt ei tule päähän!... Kyllä kai se unohtui kysymättä!
Ja sitten toisella kertaa hän taas kotona puki ja riisui, katsoi ja tarkasteli, toisinaan oikein itki, kun ei saanut tyydyttävää pukua päälleen. Ketolan torpan päätti hän jättää ensi syksynä, ainahan muualla saa edes sen verran palkkaa, että saa kunto liinan päähänsä. Koko tien hän tuskitteli, siksikuin joutui toisten tyttöin pariin, jossa tuo ikävä seikka hieman unohtui.
Kokonaan häntä soimattiin typeräksi ja kaikkeen kykenemättömäksi, ja hän tekikin kaikki nurin päin: kun laitettiin lehmiä lypsämään, kaatoi hän maidon kiulusta maahan, ja kun pantiin paimeneen, unohtui hän itse aholle istumaan ja antoi karjan eksyä korpeen karhun raadeltavaksi, eikä hän muistanut saunaakaan lämmittää, vaikka oli käsketty.
Päivän Sana
Muut Etsivät