United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän oli uhannut kurittaa Sakua, oli äiti noussut lastansa puolustamaan. Riita oli sukeutunut. Sen kestäessä hääräili nyt Hellä Karoliina kahvin keittopuuhissa, kun lukkari jatkoi uhkaustansa. Vaistomaisesti unohtui hänelle silloin iso sumppipannu vasempaan käteen ja oikean käden etusormella löi hän tahtia hellan reunaan, painostaen sillä sanojansa.
Puutteesen kuolemisen pelko unohtui, niin että sitä tuskin muisti ensinkään, kun koko pussillista ruokavaroja kylästä vaimollensa käteen toi. Vaimo rupesi ilosta melkein itkemään, saatuansa miehensä tuomiset. Ei hän ollut uskonut, että kyläläiset noinkaan paljoa heistä välittivät... Tylymmiksi oli luullut heitä, kuin he todella olivat.
Tämä vaikutti jokaisesta sanankuuliasta syvää peräänajatusta, sillä kukin luuli itsestänsä ainoasta puhuttavan. Ja siihen unohtui kokonaan opettajan nuoruus, hänen heikko muotonsa ja vartensa, ja hänen äänensä hiljaisuus. Sillä hänen sanansa olivat taivaallisia sanoja, jotka tulivat sydämmestä ja menivät sydämmeen.
Jooseppi polki jalkaa. Laske se irti että osaa lentää, muuten ammun sen semmoisena kuin on. Hän ojensi pyssyä. Nyt tuo kuuma veri taas nousi Wapun päähän ja häneltä unohtui kaikki, paitsi eläin raukka. Saammepa nähdä, huusi hän kiihtyen saatko menetellä omaisuuteni kanssa mielesi mukaan. Pane pois pyssy! Lintu on minun! Kuuletko? Se on minun!
Kaikki olivat samassa kuin veljeksiä, huolimatta siitä, että seurassa oli ihmisiä ihan erilaisilta elämän aloilta ja eri ammateista. Kaikki unohtui, kaikki ammatit ja toimeentulon puuhat. Aate oli selvinnyt jokaiselle samalla tavalla. Yhtäkkiä ei ollut enää olemassa eri ihmisiä. Henki vaan oli vallan päällä ja se yhdisti kaikki erotuksetta.
»Kun minä saisin ne vielä kunnialla kotiin!» huokasi Keskitalo. Uutela koetti tehdä pientä kotinäperrystä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän unohtui alati miettimään ja hänen tuskansa kasvoi hetki hetkeltä. Hän läksi ulos pihalle. »Menisinköhän poikain luo kesannolle tai ehkä paremminkin metsään?» ajatteli hän. »Täällä en voi olla.» Hän läksi, mutta pysähtyi jo muutaman askeleen päässä.
Katkeraa rohtoa oli ylilääkäri hänelle antanut kunnianhimon parannukseksi mutta ei niin katkeraa että olisi tauti ihan herennyt. Se kasvoi vähittäin entiseen määräänsä. Tapaus suden kuopassa unohtui, ja taas ajateltiin lähestyviä iloisempia päiviä.
Ajatellessa unohtui kirjeen aloittaminen.
Imelä unohtui kyllä pian. Mutta rikastumisen salaisuus oli hänelle tästä hetkestä selvinnyt iki päiviksi: täytyi palvella rikkaita kaikkein makoisimmalla. Ei tosin hänestä milloinkaan marosinaryssää tullut. Mutta on maailmassa muutakin makeata, josta rikas rahansa antaa. Hän meni naimisiin lesken kanssa, joka oli toistakymmentä vuotta häntä vanhempi ja neljän poikalapsen äiti.
Mutta koneen tavoin hämmensin minä puuropataa. Ajatukseni tekivät työtänsä raskaasti, sekavina, sillä johan ne nyt olisivat siihen huttukattilaan pysähtyneet. Vertasin idealistisen elämän valoisuutta tähän surkeuteen. Kohta olivat mietteeni taas Petterissä, Ellissä ja kaikessa sekaisin. Työni tietysti unohtui tyyten.