Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Ainoa lapsi, joka heillä oli, kuoli ennen joulua. Voi hyvin, siksi kuin tulen. Enosi Sakari Aspela. Vai aikoo hän tulla tänne. No, olipa se hyvä, ettei sinun siis tarvitse mennäkään, sanoi vaarini. Sekin oli hyvä, ettei siinä kirjeessä ollut mitään moitteita minulle; kukatiesi on hän unhottanut ja paras se olisikin. Hyvästi nyt! Ja niin hän lähti kiireesti ulos.
Kuka käsillään kantanut? Kuka seisomaan ja puhumaan opettanut? Tosin niin kauas ei teidän muistinne riitä, mutta minä, minä joka olen rakastanut teitä kuin omia lapsiani, minä en sitä ole unhottanut. KUSTAA. Koska te siis meitä rakastatte, niin älkää häiritkö onneamme, sallikaa meidän rauhassa ja hiljaisuudessa jatkaa oppimisiamme ja tutkimisiamme.
Hän näytti sillä asemella, tuossa kuun sinertävässä valossa erinomaisen kauniilta unelmankuvalta. Kun nuorukainen oli ajanut vähän matkaa eteenpäin, kääntyi hän takaisin, ikäänkuin hän olisi unhottanut jotakin sen asian kohtaa, jonka takia hän oli tullut; vaan hän kertoi ainoastaan sitä samaa, kuin hän jo oli sanonut.
Epäilemättä, ajatteli hän, on Richardia estänyt joku tehtävä, jonka hän on joko unhottanut taikka josta hän ei ole tiennyt ennen. Seuraavana ehtoona uskoi hän varmaan häntä tapaavansa; silloin olisi työ loppunut, hänellä olisi tilaisuus puhutella häntä erityisesti, lukea Jumalan sanaa ja rukoilla hänen kanssansa. Hän meni sinne. Richard oli taas poissa.
Minä olen wäärässä kunnian himossa unhottanut wanhempieni neuwot ja hylännyt Jumalani, mutta hänen kostawa kätensä on jo rangaissut kauhean wäärän tekoni. Pimeässä sokeudessani ja jumalattomuudessani arwostelin minä wäärin ihmissydämiä ja mittasin heitä oman pimeän mieleni mitalla. Totta kyllä on, että isäntä wietteli minut tuohon wäärään ja kauheaan tekoon.
Minä olen unhottanut mainita, että hän välisti puhui itsekseen, irvisteli, puristi nyrkkiänsä, kiristeli hampaitansa ja repi tukkaansa käsittämättömällä tavalla. Mutta hänellä oli nämät omituisuudet; aluksi ne peloittivat minua, mutta sitten minä pian totuin niihin. Tuttavieni luku laajenee.
Alituinen suru rasitti kuitenkin hänen sydäntänsä; kärsimättömänä, synkät aavistukset mielessä hän odotti sitä aikaa, jolloin valaskalanpyytäjien oli tapana palata. Hänen poikansa, reipas Robert taas oli hyvällä mielellä, vaikka hän ei suinkaan ollut unhottanut isäänsä; päin vastoin kaikki hänen ajatuksensa työskentelivät hänessä.
Ei kukaan saa minua koko komeudessani nähdä ennen kuin huomenna. Helmer. Mutta, Nora-kulta, sinä näytät niin rauenneelta. Oletko liian ahkerasti harjoittanut? Nora. En, en ole vielä kertaakaan harjoittanut. Helmer. Olispa se kuitenkin tarpeellista Nora. Niin, se on aivan tarpeellista, Torvald. Vaan en tule millään lailla toimeen ilman sinun avuttasi; olen peräti unhottanut kaikkityyni. Helmer.
Ja kaiken tämän edestä tuli minun ensiksi kiittää Rauhalan leskeä; sillä jollei häntä olisi ollut, olisin varmaan unhottanut sekä lukemisen että rukoukset, enkä niinmuodoin olisi tullutkaan tuntemaan sitä hyvää paronessaa, joka oli ruvennut minun suojellus-enkelikseni.
Kun sitte vielä lisäksi loukkasin käteni ja tulin kuukauden ajaksi työhön kokonaan kykenemättömäksi ja kun onnettomuutemme tähän aikaan joutui kukkuroilleen sen kautta, että vaimonikin sairastui, niin ajattelin: koska Jumala on meidät unhottanut, voinhan minäkin hänet unohtaa. Neiti Hyvönen. Kovin väärin teitte siinä, että heititte luottamuksenne hyvään Jumalaan! Häyrinen. Niinhän teinkin. Mari.
Päivän Sana
Muut Etsivät