Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Ensin olin tuohon leikkiin vähän tyytymätön, mutta kun näin, kuinka hän raukka vesisaaviakin siinä vetää resuutti, rupesin katumaan ilkeyttäni. Mutta ei siinä hyvä tahtokaan riittänyt. Olin niin hiiden tottumaton sellaiseen, arvaahan sen, kun ei milloinkaan ollut vielä koettanut, mutta totuin siihen sentään viimein.
Kuninkailla oli keskinäisiä aikeita, yhteisiä puuhia, ja usein he menivät koulun loputtua suuressa joukossa salaa minulta jonnekin en tiedä minne. Totuin tähän asiain tilaan vihdoin, niin etten edes enää udellutkaan minne he kulloinkin menivät. Mutta sitten tapahtui luokan ja opettajiston välillä suuria rettelöitä erään petosjutun vuoksi, joka oli huomattu tutkinnoissa.
Minä menin nyt rohkeammasti tietäni ja totuin pian elatuskeinooni, niin että taisin sekä puhua että vastata; ihmiset sanoivat minua jotenkin kieleväksi. Kohta minä myös tunnettiin seurakunnassa ja kutsuttiin Liisan Thoreksi, jonka nimen siitä asti olen saanut pitää kaikkina elin päivinäni. Kerjäläisen elämällä on niinkuin kaikella muullakin sekä hupaiset että katkerat hetkensä.
Isäni harras tehtävä oli opettaa minua kävelemään, ja jokainen edistys lisäsi iloa. Kun jo totuin liikkumaan, sain seurata isää, missä vaan kykenin. Ensin olin hänen hupitoverinaan pihalla ja puutarhassa, missä isä yhtä ja toista askarteli. Sitte jo sain juosta hänen mukanaan kaupungilla, tuossa pienessä ja rauhallisessa sekä siistissä kylässä.
Maria Ivanovna ei enää paljoa puhunut minun kanssani ja koetteli kaikin tavoin kartella minua. Linnanpäällikön talo tuntui minusta nyt kylmältä. Vähitellen totuin istumaan kotona yksinäni. Vasilisa Jegorovna ensi alussa nuhteli minua siitä, mutta huomaten itsepäisyyteni, jätti minut rauhaan.
Ensimältä ei kyllä työ käynyt hääwisti laatuun, mutta tuossa lantatehtaassa oli niin paljo raaka=aineita, että minulla oli aikaa kylliksi siinä itseäni harjoitella, sillä minua ei kukaan siitä pois häätänyt. Wähitellen totuin kaikkeen työhön, ja enemmittä puhumisitta olin minä sillä luwalla talossa kolme wuotta; sillä ajalla annettiin minulle riittäwästi waatetta, ruoasta puhumattakaan.
Minä huomasin lopulta, etten mitenkään voinut pysyä kohtuuden tiellä, vaan totuin vähitellen aina enemmän ja enemmän tuohon niin turmelevaan ravintola-elämään, jossa suuret saaliini hupenivat yhtä nopeasti kuin ne olivat tulleetkin, vieläpä rupesivat näyttämään vallan riittämättömiltä. Päätin siis erota, vaikka isäntäni kyllä koko vastustella.
Minä olen unhottanut mainita, että hän välisti puhui itsekseen, irvisteli, puristi nyrkkiänsä, kiristeli hampaitansa ja repi tukkaansa käsittämättömällä tavalla. Mutta hänellä oli nämät omituisuudet; aluksi ne peloittivat minua, mutta sitten minä pian totuin niihin. Tuttavieni luku laajenee.
Mutta toimeni oli sitä laatua, että siinä totuin liiaksi hurjaan ja iloiseen elämään, sillä minun velvollisuuteeni kuului myös tulkkina palvella laivojen kapteeneja, ja niinkuin tiedetään, ovat he enimmäkseen väkeä, joka ei nautinnoita eikä iloja karta päästyään pitkiltä yksitoikkoisilta merimatkoiltaan ihmisten pariin.
Totuin ajattelemaan, ettei yksilön elämää kannattanut ottaa kovin vakavalta kannalta ja ettei yksilö ollut muuta kuin pisara maailmankaikkeudessa. Eikö ollut jotakuinkin samantekevää, kuinka sen kävi? Eikö ollut paljon tärkeämpää, että rotu pysyi, että kansakunta säilyi ja ihmiskunta kehittyi aina korkeammalle kohti aurinkoa?
Päivän Sana
Muut Etsivät