United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaatuvia hirsiä ... leimuavia liekkiä ... tukehduttavaa savua ... tuskasta raivostuneita eläimiä ... jokainen muuri varustus, jokainen ikkuna ampuma-aukko... Olen nähnyt rintavarustuksen, joka oli tehty ruumiista ... tuota näköä en koskaan unhoita. Yksi tuon muurin »tiilikivistä» eli vielä ja liikutti käsivarsiansa...
"Niin, hänen pitää ottamaan eron puolisostansa, sillä Klairon tahtoo tulla ruhtinattareksi. Klairon on luotu hallitsemaan ja vallitsemaan maita." "Mutta miten minä pääsen niin pitkälle; Ausbach'in maa-kreivi on ylpeä. Hän ei unhoita koskaan, että hän on nepain Preussin kuninkaalle, jota sitten aina viimeisen pitkän sodan nimitetään Rietrikki Suureksi.
Sinä et siis turhanpäiten huokaillut, runoillut, puhunut ystävyydestäsi, voiton-haluttomuudestasi ynnä muusta. Niin, nyt nähdään, mikä sinun tarkoituksesi oli. Kuitenkin olet sinä ottanut oivallisen askeleen. Van Arsdel'in tytöt vastaavat jo sataa tuhatta ja lisää seuraa testamentissa. Siis, ei muuta kuin onnea sinulle, poikaseni! äläkä unhoita vanhaa vaariasi".
Jos vaan itseeni katsoisin, olisi kuoleman valitseminen minulle autuus, mutta minä ajattelen sinua, jonka sielua semmoinen tapaus ijäksi kauhistuttaisi, ja sentähden tahdon elää ja totella, ainoastaan sinun tähtesi, ainoastaan sinun rauhasi vuoksi. Kyyneleet silmissä, kuoleman tikari sydämessäni kirjoitan sinulle nämät rivit: unhoita ijäksi minut, joka kuolen sinua muistaen. Kálmán Sós."
Niin, mikäs tässä auttaa; Berndt raukka jää aina unohdukseen. Rakas Maria, kuinka sinä puhut, virkkoi äiti; emme me Berndt'iä unhoita.
Minä en unhoita miten ihanasti se sointui: lempivän huulilta lemmityn nimi. He yhdessä olivat kuin ylevät sanat ja ihana, onnistunut sävel: Siipinen sanat ja Eliina sävel. Kanttorikin ja Heleena tekivät yhdessä sopusoinnun, jossa sanat olivat yksinkertaisemmat, mutta sävel syvä ja vakava, vaikka hiukan surumielinen. Lastensa onnesta iloitsi ja oli onnellinen myöskin miestänsä kaipaileva leski.
"Minun selvitykseni arvoitukseen olisi sentähden seuraava: "Ensiksi: että naiset panevat omantunnon asiaksi tärkeyden osata itse toimittaa useimmat talonaskareet, eivätkä niinkuin nyt on tapana, enään pidä sitä häpeänä. "Sitten: ettei milloinkaan emäntä unhoita sitä, että palveliansa on Jumalan edessä hänen vertaisensa. "Ja tämän kautta luulen ruman tomun-piilopaikan mahdolliseksi poistaa."
"Se voi olla mahdollista", sanoi Swart, "mutta kuka on sitten tuo toinen tuolla?" "Se on kreivi Bülow-Dennewits", ilmoitti sotamies. "Mikä mies se olisi?" sanoi Witt. "Ei, se on majuri von Voss Grabowista, se on aivan hänen näköisensä. Häntä en minä unhoita niin kauvan kuin minä elän. Se oli mies, joka osasi olla hyvä kaikkia kohtaan, hän sanoi aina meitä lapsikseen".
Minä kavahdin silmänräpäyksessä vuoteeltani hämärästä uppoomisen pelvosta, mutta minä en koskaan unhoita sitä täydellistä turvattomuuden tuntoa, joka tuli minun päälleni huomatessani, että se oli täti Hendersonin iso, puna-uutiminen sänky, joka näin tärisi että se oli ison, kiiltävän tammikaapin ovet, jotka lensivät auki, ja että se oli vanha valkoinen vesikannu ja vati, jotka käsittämättömällä tavalla kilisivät toinen toistansa vastaan.
"Silloin valtasi minua hirveä tuska ... minä menin alas ja näin uhrini, kuolon kalpeana, melkeinpä tainnoksissa, sohvassa istuvan, pää taakse-päin vaipununna. Hänen vaimonsa ja lapsensa olivat oikein toivottomassa tuskassa hänen ympärillään. "Kun tulin sisälle, loi setäni minuun silmäyksen ... sitä en koskaan unhoita!