United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta minä rakastan sellaisia järviä, joiden ympärillä vaihtelee puistot, kylät, viljavainiot ja kaupungit, jatkoi Eliina.
Siellä hänen sisarensa, Eliina, noin 30-ikäinen nainen, ihmeellisesti veljensä näköinen ja puettuna heränneitten pukuun, istui pöydän luona raamattua lukemassa. Muuan hollimies erään kyläläisen kanssa pelasi tammea ovi-ikkunan luona penkillä. Toisen hollimiehen kuorsaus kuului ovisängystä.
Ja te, neiti Heleena neiti Heleena punehtui entistä enemmän varmaan olette hyvä ja opastatte minut noihin hartausseuroihin? Sen teen mielelläni, suostui hämiltään selvinnyt neiti. Ettekö ottaisi silloin minuakin seuraanne? kysyi Eliina. Vaikka ainaiseksi, myönsi apulainen. Haluaisin toimittaa kyläkuntiin pyhäkouluja ja niihin ehkä löytyisi parhain opettajia noista hartausseuroista.
Sitävastoin on neiti Eliina luullakseni kasvanut vapaampana syrjävaikutuksista, ainoastaan kodin ja luonnon helmassa siinä kenties syy erilaisuuteenne. Eipä niinkään! Vaan olen minäkin kansan keskessä elänyt, intti Eliina. Mutta minä olen sellainen paha lapsi, joka ei voi elää niinkuin Heleena. Ja kuitenkin mahtaa Jumala sitä vaatia. Oi, pastori! sanokaa, vaatiiko Jumala ihmistä luonnottomaksi?
Mutta ei se sovi, kun yritetään pihaa saada pysymään viheriänä. Tuon kylänkepin toi Siikalahden Eliina ja sanoi, että illalla on kokous Rauhalassa. Menetkö sinä sen juoksuttamaan Hautalaan.» »Menen.» »Tule pian. Lehmätkin tuossa paikassa tulevat ja miehetkin. Minä menen jo tekemään valkeata takkaan.»
Märkäsen emäntä purskahti hillitsemättömästi nauramaan käsiä yhteen lyöden: »Voi hyvät ihmiset, tuota suuta!» Eliina punotti hämillään ja sanatonna. Yhä totisempi sanasota siitä syntyi, jonka seurauksena oli, että Samu joukkoinensa alkoi puuhata poislähtöä. Emäntä haki tuvasta leivänpalasia, jotka pani erään pienen tytön helmaan.
Taikka oikeastaan minä rakastan virtaa, joka yhä vilisee eteenpäin, näkee, kuulee ja oppii yhä uutta; kuljettaa laivoja, pyörittää tehtaita ja ainoastaan suvannoissa pysähtyy, kooten uusia kuvia taivaasta ja maasta viettää niin lepopäivää tahi rukoushetkeä rientääkseen sitä voimallisemmin merta kohti. Minua miellyttää, neiti Eliina, teidän kuvauksenne, säesti pappi.
Joo, joo, mutta onpa sitten tavara tallelle pantu taivaassa, missä ei koi syö eikä ruoste raiskaa.» »Eikä varkaat kaiva eikä varasta», täytti Siikalahden Eliina naurahtaen. »Niin in!» todisti akka ja takoi nyrkkiä pivoonsa. »
Neiti Heleenakin näytti nyt erinomaisen tyyneltä ja rauhalliselta. Hän ei tiennyt miten parhain olisi osoittanut mielihyväänsä. Hän istahti ja soitti hartaan kappaleen pianolla. Sill'aikaa hyöri ja pyöri neiti Eliina äitinsä ja piikojen apuna, puuhaten kirkkopäivällistä pöydälle. Hänen toimelliset askeleensa näyttivät entistäkin keveämmiltä ja hänen silmänsä tavallistakin kirkkaammilta.
Miten voisimme sulattaa ja lämmittää tätä kansaa? emmehän ole mitään koettaneetkaan! huudahti Eliina. Minä tunnen tässä kansassa suliakin syvyyksiä, todisti Heleena vakavasti. Sinä tarkoitat noita synkkämielisiä lahkolaisia, jotka näkevät ainoastaan ylös ja alas, mutta eivät ympärillensä. Oi, pastori!