United States or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hirvi taasen loi minuun niin rukoilevan katseen, ikään kuin olisi pyytänyt: "auta nyt, velikulta, tahi lopeta tuskani, ennen kuin nuo raatelijat pääsevät kimppuuni". Kun huomasin, etten muutoin voinut tuota kaunista eläintä auttaa, vedin molemmat revolverini vireille ja laskin yhtä haavaa kaksi laukausta suoraan sen sydäntä kohti.
Ne tulevat niinkuin kotihin, ne tuovat uusia vieraitakin, jotka nimeltä tunnen ma juuri. Se murhe, mi eilen mun murtaa oli, suli hymyks, kun tänään suurempi tuli koska tulee se suurin, se suurin? Koska saavut sa tuskani korkein, sinä maailman valtias mahtavin, jota lapsesta saakka ma uotin, jota vapisin öisin mä vuoteellani, jonk' katsehen tunsin ma kasvoillani, kun hetkeksi onneeni luotin?
Minulla ei ollut muuta ajanmittaa kuin omat toiveeni, joille jokainen tämmöinen levon hetki oli verrattoman kallis, sekä tuskani isäni tähden, joka tietämättä siitä, mikä oli tapahtunut, tavallisuuden mukaan seisoi suljetun oven takana vahtina.
Sillä vaikkapa teettekin minulle kaikkein pahinta, minun tuskani ovat pian ohitse, vaan teidän tuskanne silloin vasta alkavat eivätkä koskaan lopu." Tulinuolina tunkeutuivat nämä sanat tuon hirviön paatuneesen ja ruostuneesen sydämmeen. Hän tunsi itseään ikään kuin vuoren painavan. Ensin hän koetti puhua, mutta ei sanaakaan saanut suustansa, kunnes viimein pakotti esiin rämäkkää naurua.
Mut miksi on niin suuri Ja raskas arkku tää? Ma lempeni siihen lasken Ja kaikki tuskani nää. Kotiintulo En tiedä, kuinkahan lienee, Kun murhe mun valtaa näin; Sen vanha tarina tiennee, Mi ei mene mielestäin. On vilpas, päivä jo peittyy, Rein-virta tyynenä on; Vain vuoren huippuhun heittyy Säde ilta-auringon.
Mut kaviot kun kopsaa ja maa kun jyrisee, niin kansa Irma-immestä vielä laulelee. Oi, suuri on kuninkaiden murhe! Mun onneton ollahan pitäis nyt? Ma näinhän, että hän pilkkaa, ma näinhän, kuinka hän kulki pois hame hulmuten vasten nilkkaa. Miks en ma suutu sun pilkastas? Miks ei mun tuskani herää? Miks onnen lintuni lentää vaan ja unia uusia kerää?
Gummidge'stä, mutta minun tuskani, kun piti jättää pikku Em'ly, oli kauhea. Me astuimme käsitysten siihen ravintolaan, johon ajomiehen oli tapa pysähtyä, ja matkalla lupasin kirjoittaa hänelle. Me olimme suuresti sortuneet, kun erosimme; ja jos sydämeni koskaan eläessäni on tuntunut tyhjältä, tuntui se sinä päivänä.
ROSINA. Hän ei jätä meitä. KREIVI. Figaro tulee heti meitä auttamaan. Kas tässä, kultaseni, istu. Ei näytä siltä, maisteri, kuin hän ottaisi tuntiansa tänään, se jääpi toiseksi illaksi. Hyvästi. Ei, odottakaa; tuskani on vähän lieventynyt. BARTHOLO. Oi tuota naisten luonnollista lempeyttä! Mutta tällaisen mielenliikutuksen jälkeen, lapseni, minä en salli, että sinä teet vähintäkään ponnistusta.
Olinhan usein lukenut uponneista ihmisistä viattomista ihmisistä, jotka eivät olleet mitään rikoksellista tehneet ja vaivasihan murha Claudiuksen omaatuntoa! Oliko murhaajakin Jumalan kädessä? Tuskani pakotti minun välttämättömästi ilmasemaan ajatukseni. "Onhan hän syypää ihmisen kuolemaan", kuiskasin vaivaloisesti ylöskatsomatta.
Alastomana, kaikilta hyljättynä, ihmiskunnan heittiönä, seisoin nyt yksin maailmassa. Kaikki oliwat nyt menneet, mutta minun kauhea omantuntoni tuska ei ollut mennyt. Kauwan en woinut siinä paikassa olla, mutta en tietänyt mihin menisin. Kotipaikoilleni en woinut mennä, sillä Agnetan muisto ja wanhempieni ja muiden omaisieni suru olisiwat waan lisänneet tuskani paloa. Wendlan kotiin?