United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin selvästi, mitä ajatuksia hän hautoi mielessään. Sydäntäni kouristi pahasti, mutta koetin kuitenkin vielä pitää puoliani. Erehdyt sinä, Agnes, sittenkin tällä kertaa. Minäkö en tuntisi Anttia, vaikka olen jo monta vuotta elänyt yhdessä hänen kanssaan? Ei vielä milloinkaan ole intohimot saaneet hänessä valtaa.
Koko Savonmaa oli hallintonsa puolesta niinkuin kappelikunta emäpitäjän sivulla. Mutta pian Kustaa kuningas alkoi huomata, että Savonmaasta voitaisiin jotakin muuta tehdä. Erämaiden asuttamisella oli valtakunnan raja vahvistettava Venäjää vastaan, ja tämän toimen johtajaksi oli Savonlinnan isännäksi pantava joku jäntevä ja kelvollinen Suomen mies, joka hyvin tuntisi maan ja kansan.
Jaakko nousi iloissaan. »Miksi en tuntisi, herra Yrjö! Te olitte iloinen poika, ja minä aina ennustin, että teistä tulee urhoollinen mies. Ja että nyt olettekin urhoollinen, tiedän tuosta seikkailustanne venäläisleirissä.» Jaakko katseli entistä poikaa ja iloitsi mielessään. »Minä olenkin yhtä iloinen kuin ennen», sanoi Yrjö, »ja haluaisin nyt tanssia. Ettekö te soittaisi meille?
»Vai sitä se Tahvo.» »Sitä... Tunnethan sinä sen Matikaisen entisen tytön?» »Eikö tuota tuntisi, jos sattuisi... Onko se sekin niitä liperiläisiä?» »On se... Mutta ei se ole Antti Matikaisen, sen veljensä tyttöjä, vaan sen Akkalan ukko Matikaisen tyttö se on», selitti Tahvo. »Soo!
Hänen silmänsä salamoivat synkästi, kuumeen hehkuva puna paloi poskilla ja hurjasti huusi hän: Minä en voi sitä kuulla, se on viheliäistä petosta kaikki tyyni; ei ole mitään siveellistä korkeutta, jossa henki tuntisi itsensä vapaaksi; ei, ei; maailmassa on vain kurjuutta, taistelua, tyhjyyttä, ammottavaa tyhjyyttä. Ja minä suistun sinne, suistun, suistun!
Silloin muisti hän äskeisen kamppailunsa ja ajatteli siitä: Paistoivatko kaikkeuden tähdet hänelle vai paistoivatko, että hän tällä hetkellä tuntisi kenen hän oli sydämmessään kironnut? Mutta ei hän kamppailuansa katunut, eikä hän katsettansa tähdistä pelästyen kääntänyt.
Ja kun jätin lapsen yksikseen, noutaakseeni kaivosta vettä, niin minun jo ehti tulla häntä ikävä, ja mennessäni minä huutamalla puhelin sille, että se herkeämättä tuntisi läsnäoloni. Ja kuulin sen aina sopertavan: äiti, äiti! Ja tultuani laskin korvon käsistäni ja taas otin syliini ja se pienillä kätösillään leikki hivuksieni kanssa ja sivusi kasvojani.
Ja yhtähyvin oli minusta, niinkuin laulu heikkenisi hänen lähetessään, niinkuin tuo heikko lanka katkeaisi... Fabiani tuli hytin viereen ja seisahtui. Kuinkasta eikö sydämensä sykyttäisi noiden surullisten äänien vieressä! Kuinkasta eikö ruumiinsa vapisisi! Mahdotonta oli, ettei hän tuossa äänessä tuntisi jotakin, mikä häntä muistuttaisi entisistä ajoista.
Olisiko sekin mahdollista? Olisiko mahdollista, että jos Herramme Vapahtajamme tulisi toisen kerran maan päälle, ei kukaan täällä häntä tuntisi eikä tunnustaisi? Hän eli sanonut: »Olen tullut maailmaan toisen kerran ristiinnaulittavaksi.» Mitä enemmän mietin hänen sanojaan, sen syvemmän totuuden huomasin niissä. Niin se oli, niin sen täytyi olla. Niin oli ollut maailman alusta asti.
Isä rankka, hän varmaan tuntisi itsensä kovin alakuloiseksi ja murretuksi, jos hän tietäisi, että tyttärensä, jonka onneksi hän oli niin paljon tehnyt, tunsi itsensä perin onnettomaksi, tunsi häilyvänsä syvän, mustan pohjattomuuden partaalla, havaitsematta ainoatakaan auttavaa kättä.