United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Ei, nuoran yli aiotaan hypätä», vastaa Tommola. He etsivät pytyllisen tervaa ja pitkän pyykkinuoran. Sitten he menevät rannalle, Tommola edeltä sääriään ponnahutellen, Muttinen perästä, jokin kirja kainalossa ja huokaillen. Emännöitsijä on luvannut tuoda sinne myöhemmin päiväkahvit. Aurinko on lämmittänyt rannalla hiekan niin, että se polttaa jalkapohjia.
Onhan sinulla jokin pesupunkka? Se on omituinen parannuskeino, se kuhniminen: taitavat parantua sillä munuaistaudit ja kaikki. Minä koetan tuon sydämeni tähden sitä. Kirjat sanovat kuitenkin, että se on tehtävä sangen huolellisesti. Ei saa ottaa liian kylmää, ei liian lämmintäkään...» He lähtevät kotiin, ja Tommola lämmittää saunaa.
Sen jälkeen hän voimisteli punnuksilla. Ja sitten hän huusi Muttiselle seinän läpi: »Joko sinä olet mylleröinyt, Aapelus? Minä olen. Kuulepas, Aapelus, sinun täytyy ruveta mylleröimään, muuten et sinä saa pois iskiastasi. Joka aamu, vähän aikaa, mutta rajusti. Mutta nyt minä menen uimaan.» Oiva Tommola ryntää alas ullakolta niin, että luukut ja ovet paukkuvat.
Tommola tuli Aapeli Muttisen luo. Hän nousi siellä ensimmäisenä aamuna vuoteestaan lujasti päättäen hoitaa terveyttään, ei kuitenkaan varsin varhain, vaan kello puoli kymmenen, sillä levon täytyy olla maalla syvä, sellainen, että jalat käyvät unen pohjaan asti, sanoi Oiva Tommola.
Hän tulee portaille, siihen sattuu juuri Aapelin emännöitsijäkin. »No nyt kahvia, onko se valmis?» huudahtaa Tommola. Muttinen rypistelee otsaansa ja suutansa, sillä kun aurinko paistaa kuistille, niin kellahtaa Tommola siihen vatsalleen, kahvia odottaessaan, piehtaroimaan alastomana kuin nyljetty. Tommola loikoo hetken selällään, toisen vatsallaan.
»Saunalla ja tervalla!» huudahti Oiva Tommola siihen. »Kuules, veli, minä tulen mukaasi maalle! Hoitamaan sydäntäni. Minäkään en usko näihin kylpyläafääreihin. Mutta sauna ja terva, ehkäpä ne ... Entä viina! Jos ei terva ja viina auta, on se kuolemaksi, sanoo suomalainen sananlasku... Vanhankansan viisautta. Ja lisäksi aurinkokylpyjä, ja yleensä potraa maalaiselämää...»
Minä ... minä en näe unessa mitään ... ainoastaan tyttöjä ... eh-eh. Mutta kuulehan Muttinen», äännähtää Tommola levottomasti yht'äkkiä, »minä ... minä luulen, että olen sairas...» »Sairas?» kysyy Muttinen. »Niin, ei se illallinen nyt oikein motevasti maistunut. Ja nyt minusta tuntuu kuin ylenannattaisi. En ole voinut saada unta. Päätäkin särkee. Perhana, kun tuli luetuksi tuota Magogin sotaa!
Nyt tulee tuomari Oiva Tommola hautausmaalle, joku nainen, reipas ja päättäväisen näköinen, käsikoukussa. Nopeasti ja iloisena astuu Tommola sankarihaudan ääreen, laskee siinä päänsä alakuloisesti kumaraan, mutta huudahtaa hyvin pian ja vilkkaasti naiselle: »Kas niin, tämä on viimeinen kävelymme nyt, kihlattuni, armaani, tänä mainiona kesänä, Suomen vapaustaistelun jälkeen.
Alasti istuu Tommola sitten siellä pöydässä. Emännöitsijä ei tosin uskalla tulla huoneeseen, mutta viis siitä, ajattelee Tommola. Miksi kuljettikin Muttinen tänne kaupunkilaisnaisia? Tommola antaa luikuria naisväelle yleensäkin, nimittäin näin terveyttään hoitaessaan, eh-eh. Ruvetapa häiritsemään kesäistä elämää heidän tähtensä.
Ei, hän ilmaisee nyt aikovansa istua ruokapöydässäkin alasti: luonnonparannusta. Eräät englantilaiset asuvatkin kesällä puissa, kuin varikset pesässä. Tai Tommola aikoo esiintyä ainoastaan pelkkä paita päällä. Niinkuin Jukolan pojilla. Ja jos sopisi niistää nenänsä paidan helmaan, niinkuin oikeat Jukolan veljekset, se olisi selvä meno. Pian tulee aamiainen.