Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
He vähitellen siirtyivät paikaltaan, kansa väistyi tieltä, ja niin sitä mentiin pitkin pihaa, siksi kun he joutuivat portaiden eteen: siinä tarttui Thorbjörn Knuutiin ja paiskasi hänen vasten paateroa niin, että luut natisivat. Siihen hän jäi pitkäkseen, voihkasi pitkään ja ummisti silmänsä.
Seuraavana aamuna hän heräsi kauheassa tuskassa siitä, ettei hän voinut parkua, sillä nyt kumminkin oli selkäsauna saatavissa. Kun hän silmänsä aukaisi, huomasi hän suureksi iloksensa, että hän oli nähnyt unta vaan, mutta huomasi myöskin kohta, että joku toinen sai selkäänsä; tuo toinen oli Aslak. Sæmund astui edestakaisin laattialla, ja Thorbjörn tunsi tuon astunnan.
Thorbjörn tapasi paikalla tuttuja, joille hänen täytyi kertoa tapahtumansa; he eivät sallineet hänen kääntyä takaisin, vaan käskivät muita menemään. Sulhanen, nuori mies ja entinen koulutoveri, kutsui häntä hääjuomia maistamaan, ja niin nyt käytiin tupaan.
Muutamat uteliaat lepäntyngät, mitkä rinnettä lähestyivät, olivat vähällä pudota pyörteesen ja tukehtua vedentulvaan; sillä sinä päivänä ei koski saita ollut. Thorbjörn, vanhempansa, molemmat siskonsa ja muukin talonväki kävivät ohi ja katselivat tuota. Hän oli jälleen terve ja miten entisinä aikoina voimakkaasti ottanut osaa isänsä työhön.
Thorbjörn kietoi käsivartensa hänen varrellensa ja sulki hänen syliinsä. "Puhu vanhemmillesi," kuiskasi hän, "ja nähdä saat, että kaikki käy hyvin." "Käyköön sinun tahtosi mukaan," kuiskasi tyttö. "Minun tahtoni mukaan?" Silloin kääntyi Synnöve päin ja kietoi käsivartensa Thorbjörn'in kaulalle. "Josko sinä pitäisit minusta niin paljon kuin minä sinusta!" sanoi hän hartaasti hymyilyn yrityksellä.
"Kiitos, eipä tänne juuri pitkältä ole," sanoi Sæmund, mutta istui kumminkin; Thorbjörn asettui viereen, "Te kirkolla varsin meistä eksyitte," virkkoi Karina. "Niin, minäkin teitä etsin," vastasi Sæmund. "Väkeä oli kovin paljo," lausui Guttorm. "Oikein kosolta," lisäsi Sæmund; "pidettiinkin kaunista kirkonmenoa." "Niin, siitäpä mekin juuri puhelimme," lausui Karina.
"Rohkeuttako olen vailla? Ken sitä väittää? Enkö tohdi?" kirkui hän. Yhä useampia kokoontui. "Pois tieltä! syrjään hevosen edestä!" huusi Thorbjörn ja sivalsi hevosta; hän aikoi lähteä. "Minuako tieltäsi käsket?" ärjäsi Knuuti. "Minä ääntelin hevoselle: päästä minun pitää," sanoi Thorbjörn, mutta ei itsekään väistänyt. "Mitä, ajatko suoraan päälleni?" tiuskasi Knuuti.
"Sitäkö en tekisi?" kysyi Thorbjörn hellästi hiljaisella äänellä. "Et, et: sinä et huoli neuvoistani, sinä tiedät, mikä meidät voi yhteen saattaa, ja kumminkaan et sitä tee. Minkätähden et?" Ja kerran alkuun päästyään pitkitti hän yhtä mittaa: "Herra Jumala, jos tietäisit, miten olen odottanut sitä päivää, jolloin saisin sinut nähdä Päiväkummulla.
Virkkoi mies, joka äsken sängyssä venyi: "Molemmat ovat he kissain tapaisia, jotka toisiansa härnäten kokevat itsiänsä rohkaista." Sen kuuli Thorbjörn, mutta ei häneltä vastausta tullut. Jotkut joukossa nauroivat: toisten mielestä nuo monet tappelut näissä häissä jo rupesivat inhoittamaan, häijyä oli myöskin hätyyttää rauhallista matkamiestä. Thorbjörn katseli hevostansa; hän aikoi lähteä.
Hän vielä istui paikallaan; kaikki seisoivat hänen ympärillään, paitse Thorbjörn, joka istui siinä, mihin hän ensin oli asettaunut. "Nousehan ylös, lapseni," kuiskasi äiti hänelle; tyttö nousi, hymyili, käänsi kasvonsa pois ja itki. "Herra olkoon kanssasi nyt ja aina!" sanoi äiti, syleili häntä ja itki hänen kanssaan. Molemmat miehet astuivat laattian poikki, kumpainenkin omaan suuntaansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät