United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Naiset pakenivat; ainoastaan muudan heistä jäi portaille seisomaan, sieltä paremmin nähdäksensä, tuo oli morsian. Thorbjörn näki hänen vilahdukselta ja pidätti kättänsä. Samassa näki hän veitsen välähtelevän Knuutin kädessä ja muistaen sisaren äskeisiä sanoja, ettei Knuutiin ollut luottamista, iski hän miestä käsiranteesen, jotta veitsi putosi ja käsivarsi kävi hervakkaaksi.
Thorbjörn nipisti poikaa sentähden takaa, jotta tämä oli vähällä parahtaa, mutta pidätti itsensä kumminkin ja kömpi sen sijaan sukkelasti alas penkiltä jälleen sekä kävi kiinni Thorbjörn'in molempiin korviin.
"Olkoonpa niin: mutta niillä muilla on osaa yhd... Sen sanon, että rauhaa tahdon!" miltei kiljahti hän ja katsahti kotkaa. "Mutta Thorbjörn!"... kuiskasi Ingrid. Tämä kääntyi tyttöön ja hymyili. "Niin, niin!" lausui hän; "monet seikat voivat liikkua miehen mielessä... Oletko tänään puhutellut Synnöveä?" "Olen, hän on jo lähtenyt paimenmajalle." "Tänään?" "Niin." "Päiväkummun karjalla?" "Niin."
Thorbjörn taas käskettiin esiin, ja Sæmund arveli, että paras olisi vähän käyttää vitsaakin samalla, mutta hän itki ja lupasi parannusta niin kauniisti, että hän sillä kertaa pääsi. Seuraavana pyhänä sanoi isä hänelle: "Tänään pääset kotona kiusaa tekemästä; sinun tulee seurata minua kirkkoon." Talonpoika aina mielessään asettaa kirkon korkealle juhlalliselle paikalle.
"Nordhoug'in nuori pariskunta näkyy olevan," lisäsi Thorbjörn. He pysähtyivät, kun tulivat miesten kohdalle. "Hän on pulska nainen, tuo Maria Nordhoug," kuiskasi Sæmund, eikä voinut kääntää silmiänsä hänestä: hän istui hieman taaksepäin nojautuneena, huivi löyhään päähän sidottuna, toinen kaulaan.
Thorbjörn astui jäljessä ja teki, miten isä. Tämä tervehti nyt Synnöveä, ja nosti silmänsä häneen. Tyttö niinikään katsoi tervehtijätä ja: "Kiitos viimeisestä!" jäi lausumatta. Thorbjörn lähestyi samassa; ei hän mitään virkkanut, enempää kuin tyttökään, he ottivat toisiansa kädestä, mutta löyhästi, ei kumpainenkaan toista silmännyt, ei kumpainenkaan paikaltaan liikahtanut.
"Ehkäpä kyllä," vastasi Synnöve... Kasvoja ei Thorbjörn voinut nähdä. "Onhan," sanoi hän ja aikoi tarttua tytön käteen; mutta tämä oli entistään uutterampi; "tuo on niin ikävää, kun sinä noin viet rohkeuden minulta." Ei hän voinut nähdä, hymyilikö Synnöve tuon kuullessaan, ja sentähden hän ei tiennyt, miten jatkaa.
Tytöt olivat edeltäpäin lähteneet tiehensä, niin ett'ei ollut ketään, joka olisi mennyt väliin, ja sentähden kiihtyi tappelu yhä tuimemmaksi. Tappiolle ei Thorbjörn tahtonut joutua, yhä useammat ryntäsivät hänen päällensä, ja nyt puolusti hän itseänsä, millä vaan parahiten taisi, josta syystä siinä jaeltiinkin iskuja, mitkä sittemmin kyllä kertoilivat, mitä siellä oli tapahtunut.
Koska hän enemmiten oli isän kanssa eikä juuri paljon rohjennut puhua hänelle, tuli hän harvapuheiseksi, ehkei häneltä mietteitä puuttunut. Kerran kumminkin, heidän kosteita heiniä kantaessa, virkkoi hän: "Mintähden Päiväkummulla kaikki heinät ovat kuivat ja korjussa, mutta meidän vielä kosteita." "Koska heillä useammin on auringonpaistetta kuin meillä." Ensi kerran huomasi Thorbjörn nyt, että hän itse oli ulkopuolella tuota kummun päivänloistetta, jota hän niin monasti oli ihaellut. Siitä päivästä hänen silmänsä entistään useammin kääntyivät Päiväkumpuun päin. "