Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Thorbjörn suoritti vartaloansa ja katsahti ylös; silmänsä sattuivat morsiameen, joka liikahtamatta katseli päältä. "Asettakaa jotain hänen päänsä alle," sanoi hän, kääntyi toisaalle ja lähti sisään. Kaksi vanhaa akkaa sattui ohi käymään; toinen sanoi toverilleen: "Herra Jumala, tuossa taas on yksi hengetönnä! Kukahan se onneton lie?" Eräs joukosta vastasi: "Se on Knuuti Nordhoug."
Ingrid oli ensimmäisiä, jotka lähtivät. Seuraavana päivänä oli Synnöve tullut ennen kaikkia muita ja lähti puutarhaan pastorin tyttären ja erään nuoren herran kanssa. Neiti kaivoi ylös kukkia ja antoi Synnöve'lle, herra auttoi, ja Thorbjörn seisoi ulkopuolella muiden kanssa ja katseli päältä.
Ei Ingrid mitään sanonut. Mutta siitä hetkestä piti sekä hän että äiti varalta, milloin poika vaan manasi tahi kerskaili. Kerran Ingrid ja hän joutuivat riitaan siitä, josko "Koira vieköön!" on pidettävä manauksena tahi ei. Ingrid joutui tappiolle, ja sitten käytti Thorbjörn "Koira vieköön" kaiken päivää. Mutta illalla kuuli tämän isä.
Thorbjörn tunsi uhkamielisyyden paisuvan povessaan, mutta silloin ryhtyi Synnöve toiselle ihan odottamattomaan toimeen; hän astui askeleen lähemmäksi, kumartui Thorbjörn'in puoleen ja katsoi häntä hymyten silmiin. "Oletko vihoissasi minulle?" Ja kun poika katsoi ylös, itki hän. "En," vastasi Thorbjörn punehtuen korvia myöten.
"Onko kenkään nähnyt Thorbjörn Kuuselaa?" kysyi Knuuti: "muistaakseni hän äsken oli täällä kartanolla..." "Oli kyllä ja on tässä vieläkin," vastasi Thorbjörn ja samassa sai Knuuti niin korvallensa, että hän oli vähällä kaatua vieressä olevaan miesjoukkoon. Nyt olivat kaikki ääneti. Knuuti syöksi esiin sanaa lausumatta. Thorbjörn astui vähän häntä vastaan.
Eräänä päivänä, Sæmund oli Aslakin kanssa ollut ulkotyössä, sanoi edellinen illalla Thorbjörn'ille: "Et sinä tästälähin saa seurustella rengin kanssa." Mutta Thorbjörn ei sitä ottanut kuullaksensa. Sentähden kuului jonkun ajan kuluttua: "Tästälähin, jos sinun tapaan hänen parissaan, ei sinulle hyvin käy!" Silloin Thorbjörn hiipi Aslakin jäljessä, kun ei isä sattunut sitä näkemään.
"Lyhyesti siis," sanoi hän jyrkästi, korkealla ehkä epävakaisella äänellä: "mitä teit tuolla kirjeellä?" Tyttö ei vastannut, mutta kääntyi toisaalle. Thorbjörn astui jäljessä, laski toisen kätensä Synnöven olkapäälle ja nojautui hänen puoleensa. "Vastaahan!" kuiskasi hän... "Minä sen poltin."
"Nyt se kumminkin kammoo sinua enemmän kuin minua; niin en ole milloinkaan hevosta löylyttänyt," sanoi Aslak, ollen polvillaan ojassa. "Pidä kitasi hyvällä!" huusi Thorbjörn ja uhkasi piiskalla. Aslak ryömi ojasta. "Voi minua vaivaista! Minuako tahdotaan kitaani kiinni pitämään?
Kun muut parhaaksi olivat päässeet levolle, puki Thorbjörn hiljaa päällensä jälleen ja lähti ulos. Ilta oli kaunis, lämmin ja tyyni, taivaan kantta ohuena verhona peittivät harmaan-siniset hattarat, sieltä täältä halki revittynä, jotta näytti siltä kuin joku samealta laelta olisi katsellut alas.
Isä kääntyi toisaalle eikä virkkanut mitään: puolen tuntia kului, ei hän vieläkään mitään sanonut, ja Thorbjörn aikoi ruveta iloiseksi, mutta ei rohjennut. Hän ei tietänyt mitä uskoa, kun isä itse riisui vaatteet hänen päältään; hän alkoi jälleen vähin vapisemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät