United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
OLAVI: Kuitenkin tahtoisin minä omasta puolestani tehdä pienen muutoksen siihen. MAUNU TAVAST: Minkä? Mutta käsi, joka kukkaa kannattaa. MAUNU TAVAST: Ja se kukka on oleva kukka ihmisyyden. Minä näen toisten aikojen tulevan, jotka tuomitsevat toisin myöskin meitä ja meidän ajatuksiamme.
Niin, Jumala varjelkoon minua Pyhän Birgitan elämäntyötä millään muotoa halventamasta. Hänen ajatuksensa oli kaunis, hyvin kaunis: kaksi sukupuolta saman katon alla, tukien toisiaan pyhässä pyrkimyksessä Jumalan yhteyteen. Mutta suo anteeksi, sisar, minä en luota siihen. ANNA: Piispa Maunu Tavast: minä en ole tullut puhumaan sinun kanssasi Raisioon rakennettavasta naisluostarista.
Sinä erehdyt, Anna Lepaa, saatpa nähdä, että sinä erehdyt. ANNA: Mikään ei olisi minulle sen mieluisempi. Hän ei vieläkään tiedä siitä mitään? MAUNU TAVAST: Ei. Hän luulee, kuten kaikki muutkin, että hän on veljeni Niilon poika, jonka opillisen kasvatuksen minä olen ottanut huolekseni. Me olemme veljeni kanssa sen niin sopineet.
MAUNU TAVAST: Kuitenkin sanoit sinä olevasi siitä onnellinen. ANNA: Minä olisin onnellinen, jos voisin olla vertaamatta nykyistä elämääni siihen, mitä elin sinun kerallasi. Mutta oliko se elämää maan päällä? Ei liene lupa kuolevaisen olla niin onnellinen. ANNA: Ken kerran on kesä-yön valkean onnen elänyt, hänestä tuntuu kaikki sen jälkeen turhalta ja tyhjänpäiväiseltä.
Kuninkaan vasemmalla puolella oli piispa Maunu Olavinpoika Tavast täydessä virkapuvussaan ja hänen vieressään piispa Kurki. Niiden jälkeen seurasi koko joukko talon entisiä isäntiä sekä joitakuita heidän sukulaisiansa. Siinä oli Kurkia, Tavasteja, Wredejä, Uggla-, De la Val- ja von Vor-sukujen jäseniä y. m.
Ikkuna vasemmalla. Pöytä, karmituoleja. Maunu Tavast lukee. Kirkas kesä-illan valaistus. Ovi oikealta avautuu hiljaa. Martti kaniikki tulee saattaen sisälle Annan, viittaa lukevaan vanhukseen ja poistuu äänetönnä. Anna jää ovensuuhun seisomaan.
Mutta kansa ei voi lykätä tuonnemmaksi omia leipähuoliaan. Minun on väistyttävä. ANNA: Se oli kuitenkin sinun rakkain ajatuksesi, Maunu Tavast. Se oli minun toinen, tietoperäinen, totuuteni. ELINA: Isä! Enkö minä siis pääsekään luostariin? MAUNU TAVAST: Pääset, tyttäreni, pääset. Mutta sinä olet nuori ja voit odottaa.
Hän on jo vanha ja sairas... MAUNU TAVAST: Hänen sydämensä on sairas. OLAVI: Myöskin minun sydämeni, setä! Minulla on salaisuus sinulle. Minä tahdon itseni ripittää. MAUNU TAVAST: Kuinka? Sinä, Olavi? Joku salainen synti painaa sydäntäsi? OLAVI: Niin. Taikka oikeammin: minä en tiedä vielä, onko se synti. MAUNU TAVAST: Mikä synti se olisi? MAUNU TAVAST: Kuinka?
OLAVI: Etkö luule, että se on oleva ijäksi suljettu minulle, jos pyhä kirkko saa tietää oikean syntyperäni? MAUNU TAVAST: Tuskin. Minulla on suosijoita, mahtavia suosijoita paavin läheisyydessä. Niin, Martti: te kirjoititte kirjeen Satakunnan talonpojille. Hyvä, hyvä. Toimittakaa se tuon miehen käteen... OLAVI: Isä, enkö minä saa lähteä hänen kerallaan sitä perille saattamaan?
ANNA: Hän on häikäisevä Kuinka hän liikkuu ja kuinka hän puhuu! Mikä varmuus kaikissa hänen sanoissaan ja mikä ritarillinen rakastettavaisuus jokaisessa hänen päänsä ylimyksellisimmässäkin nyykähdyksessä! MAUNU TAVAST Tosiaan: se on Olavi. ANNA: Ja kuinka häntä kohdeltiin laivalla ja kuinka hän kohosi kaikkien muiden yli päätä pitempänä!