Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Pyhäin taru kertoo hänen matkustaneen kaikkialla maassaan ja tuominneen oikean tuomion rahoihin tahi ystävyyteen katsomatta eikä väärää tuomiota pelon tai uhkauksen kautta.
Mut kuohuin povi nousee Juhanin, Hänessä kiukku, tuska raivoaapi; Ja seinält' olan takaa vihdoinkin Hän tempaa viritetyn pistuolin Ja vastineeks sen veljeen ojentaapi. Näin taru julma näist' on kulkenut, Viel' ehkä kertomustain kolkompana; Jos sä, jok' olet tätä kuunnellut, Kovasti olet kovaa tuominnut, Niin lievikkeeksi kuule rauhan sana.
Kuiskaisinpa myöskin, ett'ei tuo tuuma liene onnistunutkaan, sillä taru kertoo amiraalin kovasti suuttuneen tuosta Barbro rouvan rakennus-toimesta.
Ei ollenkaan kummastuta sitä, joka kerran on käynyt tällä vuorella, että taru juuri sinne sovittaa tuon ihmeellisen tapahtuman, jolloin Kristuksen jumaluus tunki läpi ruumiillisen, inhimillisen verhonsa, Mooses ja Elia ilmestyivät ja puhuivat Jesuksen kanssa, ja opetuslapset kuulivat äänen taivaasta. Itse paikka on erittäin sopiva siihen.
»Syrinx-immen taru». Merkurius nukutti satasilmäisen Arguksen, jonka yksi silmä aina valvoi, tarulla Panista ja Syrinx-immestä, joka muutettiin ruokoputkeksi. »Hunnun kirkkaus», taivaaseen kohoavan kotkan loiste; viittaa Kristuksen kirkastukseen. »Omenapuu», Kristus. Vrt. Korkea veisu 2:3.
Tuosta on taru, tuima ja karu, mainittu pohjolan mailla: Loista ei tähdet, Marjatan tähdet, muiden lamppujen lailla, tähdet kun Marjatan tuikkii, ne tuhoo taikka ne taivohon nostaa, autuuden äärettömyyttä ne uhoo taikka ne kaataa ja kostaa.
Taru kertoi, että se oli rakennettu kuningas Eerikki pyhän aikana; sen paksut harmaakiviset muurit, ahtaus, matala ovi ja pienet ikkunat sekä rakennuskoristeiden täydellinen puute todistivat tosiaankin korkeata ikää. Kun ratsumiehet oli lähetetty pois ja komennettu vartioimaan kylän ja kappelin välistä tietä, astui saattue temppeliin, ja pastori Svenonius työnsi ruostuneen ovensalvan kiinni.
Isonvihan muisto on nimittäin tähän päivään asti jättänyt niin syviä, vaikkakin vaalenneita jälkiä kansan muistiin, että Pohjanmaalla kuullaan, puoleksi leikillä, puoleksi todella, puhuttavan "siitä ajasta, jolloin oli niin kylmä, että tuli jäätyi takassa". Toinen taru puhuu ajasta, "jolloin oli niin pimeä, ettei nähnyt seinässä palavaa pärettäkään". Mielikuvitus ei voinut keksiä kyllin kamaloita vertauksia kuvatakseen näiden aikojen hirmuista hätää, ja jälkipolvet arvelivat sentähden, että Isonvihan aikana vallitsi ylen suuri pimeys ja sanomattoman kova pakkanen.
Se ei tehnyt mitään pahaa, mutta ei antanut kenenkään lähestyä eikä koskea itseensä; eikä se mitenkään muutenkaan osoittanut häijyyttänsä kuin kiduttamalla koiranpenikoita, joita ei näillä seuduin voitu ollenkaan saada elämään. Normandilainen taru kertoo, että tuo koira on ollut erään salaperäisen matkustajan oma, ja että Mouthulén maakartanon isäntä oli sen tappanut.
Nyt taru aioista muinaisista On vilpas, eloisa muistossain: Sen sain kai kansani jutelmista, Tai lienen kuullut sen unissain. Se haamun nostaapi valoisalle, Jonk' unhe peitti jo vaipallaan. Kenties lie jäänyt sen vaipan alle, Mä luulen, parhaimmat Suomenmaan. Jo heräs Suomi ja ääntä kuuli, Jot' omat kuusensa huminoi, Ja Nuijataistelun vilpas tuuli Pois sumut Suomesta synkät loi.
Päivän Sana
Muut Etsivät