Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Tään alle ankaran jos kuorman kuurrun, ansaitse armoa en korkeaa, ma että synnyin kruunupääksi, että en elää voi ma elon y1peydettä. Isomman itseään he kammitsoivat, siks keltään, koskaan pyydä anteeks en!
Kirottu olkoon se päivä, jona synnyin, ja kirottu se päivä, jona nousin tälle laivalle! Isolde, rakas ystävä, ja te, Tristan, olette juoneet itsellenne kuoleman!" Uudelleen kiiti laiva levitetyin purjein kohti Tintagelia.
"Siinäpä minäi synnyin, Sekä synnyin, jotta kasvoin, Siinä Kiikasillan päässä Mie olen Kiikan Yrjön poika, Voi minä poloinen poika, Voi poika polonalainen! Makasin sisarueni, Ainoan emoni lapsen, Alla uutimen utuisen, Alla vaipan vaskikirjan. Missä nyt piiltä pillojani?
Heidän huutonsa ja ulvontansa on oleva ankara, syvät heidän huokauksensa ja heidän kurjuutensa niin sanomaton, että ulvovat kuin koirat ja villisudet, ja ulvoten, raivoten tulevat he huutamaan kadotuksessaan: voi, voi, voi minua että synnyin maailmaan! Oi ett'en koskaan olisi syntynyt, ett'ei äitini koskaan olisi minua synnyttänyt!
Soturivanki, kahleiss' orjan, hän Maurein-rannall' unelmoi: »Taas teidän, pääskyin, parven sorjan nään, linnut, joita syksy toi! Te tänne mailta toivon armaan tulitte päivään paahtavaan. Oi, Ranskasta käy tienne varmaan: Miks synnyinmaasta ette kerrokaan? »Jo kolme vuotta muistoks kortta teilt' anonut oon laaksostain, miss' synnyin, missä kotiortta loi lapsi kuviin unelmain.
Miksi synnyin Tätä herrautta perimään? Enpä tiedä, hekumassa hourin, Huohottelen, neito vienoinen. Mutta ylistetty ollos, päivä, Koska elon kalleuden sain. Soma päivä, kaunis kultapaiste, Terveiseni sulle lähetän. Niinpä ylistelen armast päivää, Joka aukas tieni Kaunolaan; Sinnen morsiamena mä riennän, Riennän, riennän poskil hehkuvil.
Paikan tiedän, missä synnyin, missä kasvoin lapsena, Paikkaa hautani en saata, ihmislapsi, arvata. Lyhyt matkani on täällä, vaikka monivaiheinen; Outo, tietämätöin mulle kuitenkin on loppu sen. Salli, Herra, nuoruuteni Sinulle mun uhrata, Elonhetket kaikki salli elää siinä uskossa, Että kerran päivä päättyy ajan vaihettelevan, Uuden aamun kellot soivat halki kolkon maailman.
Katsoppas tuonne, tuo vähäinen rakennus niinipuiden vieressä, puutarha etupuolella ja viheriät viinipensaat, jotka nousevat aina räystääsen asti, on minun syntymäkotini, siellä synnyin, siellä sain tuta ensimmäisen ilon, siellä myös ensimmäiset pian katovaiset surut! Ihmeellistä! Ihmeellistä! Kuinka sydämeni sykkii tätä muistaessani ja nähdessäni."
Niinpä nyt tätä nykyä, Tällä tuhmalla iällä, Sijan tieän, kussa synnyin, Kanssa paikan, kussa kasvoin, En tieä sitä sijoa, Kussa kuolo kohtajavi, Näillä ouoilla ovilla, Veräjillä vierahilla. Kant. Terve kuu kumottamasta, Kaunis kasvot näyttämästä, Päivä-kulta koittamasta. Aurinko ylenemästä! Nouse kultaisna käkenä, Hopeaisna kyyhkyläisnä, Elollesi entiselle, Matkoillesi muinaisille.
"Mikä se on?" kysyi sairas. "Tämä on eräs runo", selitti Oskari. "Minä en jaksa muistaa mikä yritys se mahtaisi olla. Lue se! ehkä sitten siitä jotakin muistaisin", sanoi sairas ja hänen silmänsä ummistuiwat puoliksi. Ja Oskari luki: "Miks' synnyin? Miks' synnyin ma miks' joku muu Ei eestäin syntynyt? Miks' unholaan kuin laho puu On syntyy täytynyt?
Päivän Sana
Muut Etsivät