Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Tällä kertaa ei Mari ennättänytkään piiloon suureksi onnettomuudekseen, sillä vaikka nyt vieraita olikin vaan kaksi, toinen nuori, toinen vanha herra, oli Mari pahemmassa kuin pulassa. Ne eivät tahtoneet mitenkään jättää häntä rauhaan kysymyksiltään ja silmäyksiltään. Erittäinkin oli tuo nuorempi ilkeä. Kun syksy alkoi lähestyä rupesivat nämä kaksi yhä useammin täällä vieraissa käymään.
ELINA: Hän tulee kyllä toimeen ilman minua, koska hän jo nyt tahtoisi työntää minut Rankoselle. Ja minä olen niin onneton, niin onneton! OLAVI: Elina! Me lupaamme pitää oikein hauskaa tämän kesän. ELINA: Kesät aina keikkuen menevät. Mutta talvet ovat niin pitkät, niin pitkät. Ja syksy tulee niin pian. Jo tänään löysin minä keltaisen lehden tarhastani. OLAVI: Kuinka?
Anna Liisa pani sen neuvon mieleensä, mutta odotti vielä ja käänteli leipiä. Mutta sitten muisti hän, että nyt on syksy aika ja pimeä voi tulla vaikka milloin, ja meneppäs sitten Hyväriselle. Ja silloin ei hän enää malttanut.
Noin nuoret, vanhat, rinnattain Tääll' hetken viivähtää. Ja lehden lailla, riemuiten, Ne pyrkii liehumaan. Kun syksy saapuu, riutuen, Jo muuttaa Tuonelaan. Näin syksyn koivu muistuttaa Vaan katoovaisuutta; Mut lehti mieleen johdattaa Myös uutta eloa. Mistä laulaisin? Mistä laulais poika parka. Pieni pilpattelisi? Itsestänsä ku on arka, Moni vielä moittisi.
Niin, kesää olikin kestänyt kauan tänä vuonna, tuo vasta kestetty rajuilma teki varmaankin käänteen uuteen vuodenaikaan ja raikas ilma tuntui ennustavan, että syksy oli tullut, syksy myrskyineen, pimeineen hävittämään kaikki koristukset luonnosta.
Myrskyn jylhät kellot kaikuu, kuolinkellot, kylmät, jäiset kellot, joilla sääliä ei, armahdusta, jotka katoa ja kalmaa laulaa. Syksy, syksy saapuu, soivat tuonen suuret, kaameet kellot. Syksy saapuu. Heelmät kypsyy, putoo puista kesän riemuinneista, heilineistä, konsa elo kuohui, kiehui, täytti nesteillänsä syämet, juuret, heelmiin kypsytti ja heitti kylmän, kolkon syksyn hyiseen helmaan.
Konsuli Garman käänsi pois kasvonsa ja katseli ulos puistoon, jossa syksy hajoitteli ensimmäisiä kellastuneita lehtiä; ei hän koskaan ennen ollut nähnyt vaaraa niin läheltä; hänen kevyt mielensä, hänen uhkarohkeutensa ei koskaan ollut oikein selvästi tajunnut että kauppahuone E. F. Garman että vanha Sandsgaard kaikki riippui hiuskarvasta valmisna raukeemaan niinkuin vararikkountunut ainakin.
Siellä metsän hiljaisessa ja tyynessä siimeksessä koetti Inka wälisti päiwäkaudet itselleen selittää outoa ikäwää ja kaipausta, jota hän powessaan kätkettynä kantoi, ja wälisti päättyiwät hänen oman sydämensä keskustelut katkeroihin, kuumiin kyyneleihin. Oli taas kerta tullut syksy. Korwen Pentti tunsi kummallisen rauhattomuuden mielessään. Hänellä ei ollut lepoa, ei wiihtymistä missään.
Syksy on vielä sangen kuuma, ja ihmiset ottavat mielellään pienen päivällisunen. Hauska on kuunnella suihkulähteen loisketta atriumissa, astella määrätyt tuhat askeltansa ja sitten nukahtaa punertavaan valoon, joka virtaa purppuraisten, puoleksi suljettujen verhojen läpi.
Tavallisesti vetäysi Jaakko silloin pois toisien parista ja meni kotiansa, jonkalaisien tapauksien jälkeen hän oli kotonaankin aina jonkun ajan synkkämielisempi. Niin kului se vuosi. Ja kun syksy tuli, sai Jaakko uutteruutensa ja ansionsa palkinnoksi isäntäväeltään uuden uutukaiset vaatteet, vaikk'ei mistään semmoisista ollut puhetta ollut.
Päivän Sana
Muut Etsivät