United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka mielellään olisikaan Anna tämmöisenä valoisana päivänä lähtenyt metsään kävelemään, etsiäkseen sinivuokkoja päivänpaisteisilta mäenrinteiltä. Mutta se ei voinut tulla kysymykseenkään, vaan hänen piti istua isoäidin kamarissa kahdenkertaisten ikkunain ja alaslaskettujen verhojen takana, missä painustava ilma ja menehdyttävä vari teki olon aivan sietämättömäksi.
Syksy on vielä sangen kuuma, ja ihmiset ottavat mielellään pienen päivällisunen. Hauska on kuunnella suihkulähteen loisketta atriumissa, astella määrätyt tuhat askeltansa ja sitten nukahtaa punertavaan valoon, joka virtaa purppuraisten, puoleksi suljettujen verhojen läpi.
Tuolla ei, se ei ollut mikään unikuva tuolla vuoteen verhojen takana kahisi ja pitkin paneeliseinää liukui hunnutettu varjo. Kiljaisten Amalasunta repäsi vuoteen verhot syrjään ei mitään näkynyt. Oliko hän vain nähnyt unta? Mutta hän ei voinut enää olla yksin surullisine ajatuksineen. Hän painoi seinässä olevaa agaattinappia, joka pani eteisessä erään vasaran liikkeeseen.
Siltä todellakin näytti kuin Kirsti, seisoessaan verhojen välissä sänkykamarin ovella tulossa saliin, olisi odottanut jonkun tulevan siinä silmänräpäyksessä. Ja äiti aivan kuin poistaakseen syntyneen mielikuvansa ehätti sanomaan: »Kirsti odottaa veljeään.» »Eihän Kirstillä ole veljeä», sanoi Laura sillä äänellä kuin olisi hän samalla sanonut, että äiti puhuu aivan mahdottomia.
Sanna oli sillä välin pyörähtänyt sisälle, luultavasti rouvalle kertomaan Elsan löytymisen. Viereisistä huoneista kuului sekaisia ääniä, lasten hälinää ja aikaisten keskustelua. Vähän ajan kuluttua ilmestyi Sanna väliovelle. "Tule rouvan luo!" sanoi Sanna alennetulla äänellä. Hiljaa hiipien seurasi Elsa käskyä. Oli pieni nurkkakamari, johon aamuaurinko heitti valoa vaaleain verhojen läpi.
Ja kun he sitten tulivat rantaan ja Elli sinä iltana käyskenteli aitoissaan, valmisteli illallista ja istui itsekseen muiden maata mentyä verannallaan, niin kulki hän kuin uudessa maailmassa, johon hän aivan tietämättään oli joutunut, jossa hän liikkui kuin viileiden, autereensinisten verhojen välissä, jotka liehtoivat ystävyyttä ja onnea.
Kauppias Paavo ja hänen vaimonsa talutetaan ylös pöydän sivupenkeille istumaan sinisten ja punaisten verhojen alle, jotka kuvaavat Kristuksen ratsastusta Jerusalemiin ja kolmea itämaan tietäjää, mutta Petter itse istuutuu pöydän päähän. Pitkä pöytä on muhkean näköinen, sillä siinä ei ole kämmenenkään alaa tyhjänä, vaan joka paikka on täynnä vateja ja maljoja.
Jotkut hoipertelivat kuin juopuneet. Kulku kävi niin tukalaksi, että »lampadarien» täytyi huutaa: "Antakaa tietä jalosukuiselle tribunille Marcus Vinitiukselle." Syrjään vedettyjen verhojen aukosta näki Lygia mustat ihmislaumat, ja hänen sydämensä sykki levottomasti. Vuoroin elähdytti häntä toivo, vuoroin valtasi hänet epätoivo. »Nuo ovat heitä! Ursus on koonnut kristityt!
Se, mikä näkyy tuolla verhojen pimennossa, on elämän turvallinen satama, sen inhimillinen päämäärä. Myrsky ja onnettomuus ja epätoivo on ainoastaan siellä, mikä on kodin ja avio-onnen ulkopuolella. Ja joko nyt löysimme sen väljän ja vilposen pirtin, jonka hirret ovat vapauden veistämät ja laki onnen salvostama?
Huoneitten ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttiläkruunut ovat valkoisten verhojen sisässä. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja ikkunalla on vanha rikkinäinen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan sitä ja se äännähtää kuin nukkuva, jota häiritään hänen unessaan. Minä menen rinta vavisten hänen huoneeseensa. Sänky on tyhjä, uunissa on papereita ja joku tyhjä pahvilaatikko.