United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen katseensa oli kauniimpi kuin koskaan ennen, kun hän iloisesti nyökäytti jäähyväisiksi ja minä näin nuoren pariskunnan seurueineen reippaasti poikkeavan metsään, missä sinivuokkoja ja kevään esikkoja loisti kevätauringon paisteessa. Hyvällä tuulella
Se on hyvin tavallinen tarina yhdestä nuoresta miehestä ja nuoresta naisesta, tavallinen tarina, hiukan naurettava ja hiukan surullinen. Siis tuohonkin rihkamapuotiin on sopinut jotain runollista, sehän on jo lupaavaa sekin. Ja tietysti silloin myöskin oli kevätaamua ja päiväpaistetta ja sinivuokkoja ja sitäpaitse nuoruutta ja lempeä. Kaikki, ne saadaan mukaan kunhan maltat mielesi.
Välistä hän pysähtyi, kääntyi koko ruumiillaan ... katselemaan puiden juurelta pilkisteleviä sinivuokkoja ... kuuntelemaan, piipittäisivätkö lintuset. Tänään eivät piipittäneet: oli kylmä päivä. Metsän takana alanko ... suuria vainioita kalliotöyryjen keskellä ... lakeita ja autioita. Ja sitten nousi tie mäelle, jonka takana sen herran piti asuskella. Mikä lienee tuo harmaa rakennus koivikossa?
Tytöillä oli harvinaisen lysti, he kertoivat toisilleen puolinaisia lauseita ja purskahtivat nauramaan, ja se mustanpullea osti kulkukauppiaalta kymmenellä pennillä vihkosen sinivuokkoja viedäkseen ihailijalleen. Minusta se jo silloin tuntui vaaralliselta pilalta, mutta tunnettuahan se on, että juuri tytöt, nuo tunteelliset ja hellät, ovat kaikkein julmimmat, kun tulee toisen tunteista puhe.
Kuinka mielellään olisikaan Anna tämmöisenä valoisana päivänä lähtenyt metsään kävelemään, etsiäkseen sinivuokkoja päivänpaisteisilta mäenrinteiltä. Mutta se ei voinut tulla kysymykseenkään, vaan hänen piti istua isoäidin kamarissa kahdenkertaisten ikkunain ja alaslaskettujen verhojen takana, missä painustava ilma ja menehdyttävä vari teki olon aivan sietämättömäksi.
Nyt muistin orvokkia, vuohenkukkia ja sinivuokkoja, joita sen vierustalla kasvoi, ja ruusupensaiden vihreitä oksia, joita tuuli tuuditteli, vieläpä rastasten ja hamppulintujen iloista viserrystä; mutta unhotin tien likaiset ja kiviset paikat, pistävät sääkset ja orjantappurapensaat, joihin vaatteeni tarttuivat.
Siitäpä syystä hän julkaisikin jouluksi ensimäisen tunnelmakokoelmansa nimeltä "Sinivuokkoja Suomen saloilta, kokoellut Kirsti Kaisla." Siinä hän liikuttavasti ja runollisesti kuvasi kaikki kohtaukset itsensä ja Pekan välillä.
Sitten kiipesi hän haudan reunalle ja veti lapionterän olkapäällä hyllyn haudasta pois. Silloin älysi hän, että oli unhottanut kääntää lakanan nurkan vainajan kasvoille, jottei multa niitä tahraisi. »Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja lähti etsimään. Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja sinivuokkoja, orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli kasvattanut.