Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Tähtitaivas näkyi kaikessa loistossaan, pakkanen paukahteli metsässä, kiskoi jonkun petäjän, kuusen tai koivun pinnasta säleen irralleen koettaen siten näyttää mahtiaan. Ajoimme muutamalle parin kolmen kilometrin pituiselle järvelle. Sää vongahteli niin surunvoittoisesti. Kuu paistoi täydeltä terältä ja sen valju varjo kiiti rinnallamme.
Auno tunsi rauhoittuvansa kun näki, ettei Mikko Reetan menosta suurestikaan välitä, mutta sanoi kuitenkin surunvoittoisesti: Olen jo monta vuotta ajatellut vaikka sitä ajatustani en ole ennen sinulle sanonut että tämä talo on liian suuri meidän asuaksemme, kun tuo työkansa vuosi vuodelta pahenee.
Rouva loi kauniin katseen mieheensä ja huudahti lämmöllä: Mitä huolisimme kaikista sinun kärsimyksistäsi, Vilho, mitä kaikista minun kyyneleistäni, jos Jumala tahtoisi uskoa tämän tehtävän sinun pojillesi. Ah, jos uskaltaisin ajatella, että meidän pieni Yrjömme tulisi täksi välikappaleeksi Jumalan kädessä. Turhamainen äiti, hymyili majuri surunvoittoisesti.
Kirje alkoi kuluneiden kuukausien ikävöimisellä, joiden muistoa täytyi vielä uudistella kysymyksillä, »muistatko sinä kun me siellä ja siellä oltiin ja mitenkä sinä silloin ja silloin sanoit ja mitenkä minä vastasin ja ajattelin». Toivossa että rakastettu nuo ihanimmat sanansa taas uudistaisi, jatkoi hän surunvoittoisesti: »Mitäpä minä näistä muistellen, ehkä jo olet ne unohtanut ja kohta unohdat kaikki.»
Kun sitte vihdoin kuljin kotiinpäin isäni rinnalla, joka huolestuneena tuki minua, oli viimeinen muistoni kaikesta tapahtuneesta se, että Susanna, joka varmaankin oli huomannut minun olevan sairaana, jumalanpalveluksen loputtua oli katsonut minuun juuri samalla tavalla kuin aamulla tuo nainen ruusuineen hiljaa ja surunvoittoisesti, aivan kuin se, joka tahtoo auttaa mutta ei voi.
Sitten jatkoi hän tyynesti mutta surunvoittoisesti: »Hautajaistunnelmaa ei silloin ollut yksin kuolinhuoneissa, sitä tapasi joka talossa ja joka sydämessä.» »Ei ole ihmettä, että elämä nyt tuntuu niin toivottomalta», sanoi siihen Eevi, »etenkin kun vielä itsekin on sairaana.» »Toivottomuutta en kuitenkaan voi pitää oikeutettuna, en yksityisessä enkä yhteisessä surussamme.»
Toverit puristivat kättä ja hymähtivät omituisesti, sillä heistä ei ystävä ollut enää ensinkään kuolemaan lähtevän näköinen. Rinta oli kohonnut, posket olivat jo paksunlaiset ja kun hän kättä puristi, niin puristi hän kuin mies. Mutta hän oli kuolemaan tuomittu. Viimeiselle retkelleen lähtiessään viuhtoi hän junasta surunvoittoisesti kämmenellään viimeiset jäähyväisensä.
Elli ei tuntenut itsessään vähintäkään halua tekeytymään miellyttäväksi. Rautio hymyili usein tälle hänen välinpitämättömyydelleen, minkä sisimmän syyn hän niin hyvin ymmärsi hymyili hieman surunvoittoisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät