Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Kunpa kaikki kävisi niinkuin toivon! Ehkä se kuitenkin olisi liian paljon pyydetty! Mutta kunhan ette ainakaan te saisi kärsiä uusia suruja ja huolia minun tähteni! Vielä en ole korvannut teille niitä murheita, mitä jo olette saanut kärsiä. Voi, Julia antaisi teille kaikkensa, ja kuitenkin hän itkisi katkerasti, että hänellä olisi niin vähän antamista.
Kaikesta nykyisestä murheestaan ja vastoinkäymisestään syytti hän Jumalaa, että hän ei rakasta ihmisiä, vaan hakee heidän häviöänsä ja panee ihmisien kannettavaksi suruja ja murheita enemmän kuin kantaakaan voivat. Jos hän olisi rakkaus, niinkuin sanotaan, olisi hän antanut elää hänen vaimonsa ja lapsensa.
Hänen katseessaan oli kuitenkin hellyyttä, joka meni suoraan sydämeeni, ja välistä näytti siltä, kuin olisi hänellä ollut sanottavana minulle jotain, jota ei kuitenkaan rohjennut sanoa. Jäykkiä kun olemme aina silloin, kun meillä on vereksiä suruja haudottavanamme, en tullut antaneeksi hänelle minkäänlaista kehoitusta lähestymiseen.
Minun täytyy antaa joitakin määräyksiä ja annankin. En jaksa paljoa ajatella, sen kuitenkin jaksan: Tähän taloon en voi jäädä. Kokonainen elämän malja yhteisiä iloja on suistunut suulleen eikä niitä ole enää, suruja ja kärsimyksiä en voi kenenkään kanssa jakaa. En jaksa, murrun niiden alle. Järvi oli tyven ja aurinko juuri laski. Sen muistan. Sitten vaivuin johonkin, johon jäin.
Se on niin naisten tapaista, heillä täytyy aina olla takeita tulevaisuudesta, muuten ei heidän ole hyvä olla... Jos heillä ei ole oikeita suruja, nauttivat he kuvitelluista... Eihän meillä ole syytä pelätä, onhan tyttö terve ja reipas..." Mutta hänen puhuessaan tulivat hänen kasvonsa yhä kalpeammiksi ja hänen äänensä yhä kovemmaksi ja karkeammaksi.
Mutta hän ei pitänyt sitä niin vaarallisena. Joskus oli Liisa saapunut hänen luokseen itkettynein silmin. Kun Muttila oli kysynyt syytä siihen, oli Liisa vastannut vain, että hänellä oli suruja. Arvaa sen, ajatteli Muttila. Hän oli jälleen samana päivänä nähnyt Johanneksen kadulla rouva Rabbingin kanssa. Poika pettää rakastajatartaan, ajatteli hän sitten.
Liisa itki, hän itki niitä katkeroita kyyneliä, joita se itkee, joka eroaa siitä, jota hän on rakastanut ja kunnioittanut, kauan uskottuaan, että ystävän omatunto oli puhdas, ja näkee, että ystävä on kärsinyt yksin ja on kärsivä suruja, joihin hän ei saa ottaa osaa. Ei tietänyt Liisa, että Lauri oli tehnyt kaikki heikosta rakkaudestaan häneen.
Hämmästystä kuvasteli vanhuksen kasvot, kun hän tämmöisiä sanoja kuuli. Hän tahtoi pöyhistynyttä oikaista, korotti sentähden ääntänsä ja virkkoi: "Iän kanssa ei seuraa suruja ja murheita paljaastansa, vaan myöskin kokemusta.
Silloin tapahtuu yksi noita pieniä elämän suruja, joista ei edes surutonkaan ole kokonaan vapaa, mutta jotka ovat noiden keveiden pilvien kaltaisia, mitkä ainoastaan tehostavat sinisen kevättaivaan loistoa.
Minun täytyy ryhtyä toimeen, tahdon tehdä työtä ja sen kestäessä unohtaa menneisyyden, unohtaa itseni ja elää, ainoastaan ilahuttaakseni niitä, jotka minua rakastavat ja joille olen tuottanut niin paljon levottomuutta ja huolta, niin paljon suruja.» Kovin liikutettuna sulki isä tyttärensä syliinsä sanoen: «Lapseni! Rakas lapseni! Sinä olet oikeassa ja sinä myöskin menettelet oikein.
Päivän Sana
Muut Etsivät