United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isendorff pyysi minua pitämään sen pelastuksemme muistona, ja pelastuksena oli se kirja minulle vastakin, sillä ellei Jumalan sana olisi virvoittanut sieluani, olisi koti-ikävä ja suru varmaankin vienyt minut epätoivoon. Vakavia aikoja on nytkin tulossa, ja se, joka on avun tarpeessa, kääntyköön Jumalan puoleen, ennenkuin kaikki on myöhäistä.
Ja salaisesti toivoin, että niin olisi edelleenkin, ettei se päivä enää koittaisi eikä aurinko enää valaisisi väsyneitä, tuskaantuneita silmiäni. Miten päivät vierivät. Kun suuri suru on kohdannut, tuntuu kuin aika pysähtyisi kulussaan, kuin kaikki pysyisi hiljaa tahi vaan hitaasti, tuskallisesti kiertäisi pimeissä piireissä. Mutta niin ei ole todellisuudessa laita.
Tyvenesti astui Liisa suru huoneeseen ja katseli mitä jälkeä siellä oli tullut sekä pistäytyi katsomassa Tyyraakin. Mutta nähtyään hävityksen kauhistuksen syöksyi hän kuin raivostunut kohti Mikkoa ja Heikkiä, jotka löysivät jalat alleen.
Kyllä hän sittemmin aina ajatteli Marttia, häntä kaipasi hän yhä enemmän mikäli aika kului, mutta suru ei kuitenkaan lamannut hänen sotilasvelvollisuuksiensa täyttämistä. Niistä, jotka eivät likemmin tunteneet Löfvingiä, näytti hän jotensakin kovan iskun koskemattomalta. Hän oli vaan entistä tuimempi. Toisin oli majurin laita.
Suru ja kansallinen häpeä ja elämän tuska kiusasivat häntä niin, että hänen matalaa otsaansa särki ja ettei luumupuurokaan lopulta maistunut. Viimein hän uskalsi hipsuttelemaan sukkasillaan huoneissaan. Ja lopulta vei uutisjano, niin sietämätön uteliaisuus, ettei hän voinut sitä vastustaa, hänet kaupungillekin.
Mitä siinä suuttuneina istutte, koska voisitte käyttää yön yksinäisyyttä hyväksenne. Hulluja te olette kun vielä viikon odotatte ennenkuin uskallatte vapaasti rakastella toisianne. Tiedättekö mikä hulluus avioliitto on? Se on työnteko, vaiva, riidat, suru lapsista ja leivättömät päivät. Käyttäkää siis tilaisuus, viattomat kuin olette!
Opetelkaa hymyilemään, silloin kun teillä on suurin suru. Käykää onneen niinkuin kukka aurinkoon päin silloinkin, kun aurinkoa ei ole, pilvisimmälläkin säällä, yölläkin, napaseutujenkin yössä.
Tätä kuullessaan oli äitini pää vaipunut syvään alas polvea vastaan, jota piti käsillään. Hän näytti semmoiselta kuin joskus ennenkin, jolloin olin huomannut, että hänen sydämessään on raskas suru, josta hän ei tahtonut kenellekään puhua. Ei hän nytkään mitään sanonut, oli vaan vaiti.
Varokaattepa vainen, ett'ei viettele kulta ja rikkaus, niin, varokaatte, harmi ja huoli ne on viiskymmen-vuotisen lahjat. Entäpä, jos hänen sarkans suurempi on kuni muitten, huoneens ilmahan jos monikertaisempana nousee, onni se poissa tok' on: ei viihtyen valkene laihot, riemuillen sulo rakkaus maalatuss' ei saliss' istu, vain suru istuu siellä ja kiusoja suojissa väijyy.
Oliko se mahdollista? Hänkö pyytämättömänä jäi franseesista pois? Tämmöistä ei hänelle vielä koskaan ollut tapahtunut. Kaikki himmeni hänen silmissään, hän tuskin saattoi pysyä pystyssä. Eri tunteet hänessä taistelivat: loukattu ylpeys, harmi, suru, häpeä, ja viimein aavistava pelko viehätysvoimansa ainaisesta menettämisestä.