United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuu, tuu, tuutiluu. Eikä tule unikaan helmahansa ottamaan, suomaan lievitystä. Tuu, tuu, tuutiluu, kylmä on mun kotisen'. Nuku, lapsi kultanen, vaikka tuuli vinkuu. Tuu, tuu, tuutiluu, myrsky raivoo ulkona, suru äidin rinnassa viiltelee ja polttaa. Tuu, tuu, tuutiluu. Eipä tahra katuen, virtaillessa kyynelten, langenneesta poistu. Tuu, tuu, tuutiluu, nuku, lapsi viaton!
Marttaahan hän rakasti, Marttaa, omaa sisartani; ne harvat kerrat, jolloin hän tuli kaupunkiin, oli hän aina ollut heillä, olihan se niin luonnollista. "Parempaa miestä ei äitimme taivaassa voinut hänelle toivoa. Jumala heitä siunatkoon, sanoin, Jumala heitä siunatkoon ja varjelkoon! Mutta suru sai kuitenkin mielessäni vallan.
Ja hän siunasi heitä, ja he lisääntyivät suuresti, eikä heidän karjansa vähentynyt. Mutta itseänsä heitä nöyryytettiin, ja kärsimys ja suru painoi heitä. Hän, joka vuodattaa ylenkatseen päämiesten päälle ja antaa heidän harhailla erämaissa, hän koroitti silloin köyhän kurjuudesta ja enensi hänen sukunsa niinkuin lammaslauman.
Koska sielun tulee hyljätä viha ja suru silloinkin, kun ne johtuvat oikeasta tiedosta, tulee sen sitä suuremmalla syyllä tehdä se silloin, kun ne johtuvat jostakin väärästä mielipiteestä. Sitävastoin sopii epäillä, ovatko rakkaus ja ilo hyvät silloin, kun niillä on näin epävarma perusta.
Vähitellen suru kuitenkin poistui hänen mielestään, ja hän oli neljä vuotta kasvatuslaitoksessa, mutta pysyi, vastoin sitä, mitä olin odottanut, melkein samallaisena, kuin ennen oli ollut. Laitoksen johtajatar valitti hänestä usein minulle.
Kalpeissa, kurttuisissa kasvoissaan kuvastui selkeämmin kuin kirjaimin ja sanoin tauvonnut elämäntarina: suuri, loppuun taisteltu suru, jonka katkeruus oli kääntynyt järkähtämättömäksi rauhaksi, täydeksi iloksi Jumalassa.
"Sydämeni pohjasta suon sinun olla iloisena, sillä tarpeeton suru ja synkkyys lannistaa sekä sielua että ruumista.
Vaan on kultani kaukana ja kauas taisi mennä, Eipä sinne lintunenkaan iässähän lennä. Kunpa se pieni lintunen sanoman nyt toisi, Suru menis mielestäni, parempi mun oisi. Lennä, lennä lintu rukka, puhu kuullakseni, Kävitkö sinä kullan maalla, näitkö kultaseni. Sano, kuinka kullan maalla aamu armas koitti, Iloisnako elettihin, vaiko suru voitti.
Vihdoin mamma toi kuitenkin hänelle hänen palttoonsa ja hän meni ulos ilmaistuaan lohdutukseksi mammalle, missä hän aikoi olla yötä ja missä mamma saisi häntä huomenna tavata. Suuri suru oli sinä yönä pappilassa, eikä lamppuja sammutettu koko yönä. Pappa ja mamma kuiskuttelivat keskenään papan kamarissa ja mamma nyyhkytti. Pappa puhui sortuneella äänellä ja yski usein.
Katsojat tuskin uskalsivat hengittääkään. Hän jatkoi puhettaan. Sen kestäessä haihtui vähitellen kauhun ilme hänen kasvoistaan. Synkkä suru lieveni, ja lopulta ilo kirkasti vanhuksen ryppyisen otsan. Ei tiedä ihminen, sanoi hän mitä toinen päivä tuo tullessaan. Ei tiedä maan herrat, mitä on päättänyt Herra, joka on kaikkein yli... Tuosta aikovat kaupunkia... Turhaa... Turhaa...!