United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luku XIX. Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta. Ehkä juuttahat iloitsit, Paha parvi pauhajaapi Surmasta suloisen Herran, Luojan piinasta parahan: Kärsi kuiten kaikki luonto, Alla tuskan taivahatkin.
Huolimatta tappelusta susien kanssa ja Ganner ilveksen hyökkäyksestä Mikon kimppuun, ja huolimatta verestä ja karvoista jotka lumella kertoivat huuhkajan yöllisistä kesteistä ja jäniksen surmasta, Miranda oli pitänyt aarniometsän asukkaita lempeänä kansana, joka enimmäkseen eli äänettömässä ystävyydessä.
Tuskin hän oli jälleen jaloillaan, kun hän koko nuoruutensa innolla heittäysi kaatuneen vihollisensa päälle, saadakseen selkoa sen surmasta. Silloin huomattiin, että aivan vähäinen, tuskin herneen kokoinen luoti oli mennyt oikean korvan kautta aivoihin ja saanut aikaan melkein silmänräpäyksellisen kuoleman.
Min' olen Kosto, manan lähettämä: Povestas korppikotkat karkoitan, Verisen palkan tuoden sortajilles. Mua päivän valoon tervehytä; tule, Taposta puhelkaamme, surmasta. Ei sitä loukkoa, ei piilopaikkaa, Ei umpi-pimeytt' eikä usvaist' uomaa, Miss' inha valtaus tai veri-murha Niin piillä voivat, etten niitä keksi. Kun korvaan kuiskaan julman nimen: kosto, Niin pahin syntinenkin vapisee.
Itse armas auringoinen Katsoi päälle korkealta, Muutti muotonsa parahan, Kasvons' pian poijes käänsi Luojan surmasta surussa, Aivan hämmästyi äkistä, Sanoi suulla surkealla: "Kussas on ilo enämpi, Kosk' on Luoja kuolemassa? Pitäisikö paisteheni Laskeman mun lempeimmän Päälle kansan kelvottoman?" Pani poijes seppelinsä, Riisui puhtahan pukunsa, Surumanttelin sivalsi, Peitti silmänsä punaiset.
Ja meri aavistuksin aukenee ja aavat lahdet lepää tyynin pinnoin ja jyrkät vuorenharjat jylhin linnoin kuin kivettyneet unet uhkailee. Kuin Kohtalo öin katsoo Linnunrata, kun urhot janoo koston hekkumata, ja surmasta, mi Troijan yllättää, kun kootuin purjein uneksivat laivat. Mut meri salaa sodan vaiheet, vaivat kuin arvoitus, min taa ei silmä nää.
»Onhan se minun velvollisuuteni», sanoi Qventin, »jos teidän henkenne, herra kuningas, joutuisi vaaraan.» »Tietysti en minä tarkoittanutkaan muuta», virkkoi kuningas. »Mitä hyötyä minulla olisi tuon uhkarohkean soturin surmasta?
Ritari Charteris nyt astui esiin; hän tarttui leski-paran käteen sillä kohteliaisuudella, jota ritari oli velvollinen osoittamaan vaimopuolelle, suojelija sorretulle, pahantekoa kärsineelle leskelle, ja selitti lyhyesti, millä keinoin kaupunki oli päättänyt pyytää kostoa Marketan miehen surmasta.
Toki muuta en tajua Sovitusta arvokasta Kuin veren verestä, koston. KULLERVO. Meill' on yhteistä jotakin. KALERVO. Yhteistä viha verinen. ARMI. Mutta syyttömiä säästä! Et opettajaksi huoli Sutta, ilvestä, repoa, Et verenhimosta riehu Etkä surmasta iloitse, Vaan iloitset oikeudesta, Väärästä vihassa kiehut. Siksi väärä mahti murra!
Fōkilainen päällikkö Skhedíos, Perimēdeen poika, on toinen henkilö kuin se samanniminen fokilaispäällikkö, Īfitoksen poika, joka mainitaan Il. II 517 ja jonka surmasta kerrotaan Il.