United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heikkinen oli asianajajan puheesta kärsinyt kuolemantuskia ei ainoastaan huolesta Annan kohtalon suhteen, vaan myöskin siitä piinasta, nähdä alinomaa vaimonsa sydämen salaisuudet säälimättä vedettävän julkisuuden valoon, ja kuulla yhä vierailta huulilta sen masentavan tosiasian, että hänen sydämensä oli ennen ollut toisen oma. Hengittäminen kävi onnettomalle miehelle vaikeaksi.
Hän saarnasi niin kauniisti ja oppineesti, ettei kukaan sitä ymmärtänyt, vaikka hän puolentoistakin tiimaa seisoi saarnastuolissa. Hän taisi meidät oikein peljättää, koska hän rupesi pauhaamaan helvetistä ja iankaikkisesta piinasta, katumuksesta ja uskosta, ja kaikkia syntejä luettelemaan.
Ja jäi äänettömäksi ja rupesi liikahtamatta paikaltaan itsepäisesti odottamaan Edvardin vastausta. Kunnes Edvard vihdoin kärsimättömänä nousi ja päästäkseen enemmästä piinasta, hän tiesi että kun Vendell alkaa jotakin jauhaa, niin se jauhaa loppuun asti, sanoi kiukustuneena: No, lähdetään sitten! Ja lisäsi: koska minulla on muutenkin vähän asiaa sinne. Vähän asiaa? sanoi Vendell.
Tältä mieheltä osasivat toimittaa kaksi hengellistä kirjettä eli bullaa Suomen eduksi; toisella kiellettiin Hannu kuningasta tällä hädän aialla Ruotsin valtaa ahdistamasta; toisella luvattiin ane synnistä ja piinasta niille, jotka lähtisivät risti-sotaan Venäläisiä vastaan.
Kun Helena huomasi että Georgin pää tutisee, tuli hänen Georgia niin sääli, että olisi hinnalla millä hyvänsä vapauttanut tästä turhanpäiväisestä piinasta. Mutta Georg lateli nyt esiin nuo kauan haudotut sanansa. Helena, sanoi hän silmät juhlallisen pyöreinä ja uskollisesti räpyttäen luomiansa: sinä olet jo varmaan huomannut tunteeni sinua kohtaan.
Kun minä vihdoinkin olin päässyt tuosta Pestalozzilaisesta piinasta Gripenbergin perheessä ja pari viikkoa ennen joulua sain palata omaan, rakkaaseen kotiini, äidin ja siskoliudan luo, pääsin käsiksi leikkikaluihini ja oleskelemaan omassa suuressa ja valoisessa huoneessani niin olipa silloin hetkiä, jolloin tunsin itseni niin iloiseksi ja onnelliseksi, ett'en luullut yhdenkään maan päällä hallitsevista kuninkaistakaan voivan onnellisemman olla, ja minä antauduin jo siihen ihanaan toivounelmaan, että tätä autuutta kestäisi keskeytymättä.
Luku XIX. Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta. Ehkä juuttahat iloitsit, Paha parvi pauhajaapi Surmasta suloisen Herran, Luojan piinasta parahan: Kärsi kuiten kaikki luonto, Alla tuskan taivahatkin.