Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Vielä suuresta surusta Saaneepi moni sanoa; O te vuoret, kaatukatte, Kukkulat kukistukatte Meidän päällemme pakossa, Onnen peitoksi pahimman, Varjoksi Jumalan vitsan. Vaan ei vuorista apua, Turva tuskan kukkuloista, Suuri on suru tuleva, Raskas kaiken kansan päälle, Ett'ei liene ennen kuultu Surkeutta suurempata, Niin on vaivoa veristä." Tuli kiinni tuorehessa, Viha nähty viinapuussa!
Ei aikaakaan niin kertoi hän minulle, miten vaivaloisesti äitinsä ja hän hankkivat elatusta ja asuinsijaa, ja mitä surkeutta ja viheliäisyyttä hän näki kurjissa hökkeleissä, joissa makasivat. Minä opetin häntä lukemaan ja kirjoittamaan, sillä hän oli melkein yhtä terävä poika kuin Stefan, ja kaikkea muuta, mitä taisin hänelle opettaa. Tällä ajalla ei tullut yhtään kirjettä Stefanilta.
Ennenkuin kukaan siinä hurmauksissaan ennätti mitään sanoa, kohotti puotimies pytyn kantta ja voi surkeutta suurta! Nuolen nopeudella syöksyy maidon tahraama piru pytystä rattaille, rattailta maahan, maasta seinänvierustalla olevien arkkujen päälle ja siitä katolle . Sen sitä näkivätki. Kauhistus ääretön.
Ah, Jegorovna, sanoi lukkari, minä luullakseni mieluummin yhdistyisin itse pirun kanssa, kuin olisin riidassa Kirila Petrovitschin kanssa. Kun näkee hänet, niin kauhistuu ja peljästyy, mutta selkä kuitenkin taipuu niin nöyrästi... Oi surun surkeutta, huokasi pappi. Kirila Petrovitschillekin lauletaan kerran samat juhlavirret, kuin äsken Andrei Gavrilovitschille.
AMARIA. Mun tyttäreni! Miksi, hurskas, teet Isästä leikkiä? MIKA. Saat heti kuulla Sen leikin laadun. KANSA. Tässä ilkityö Siis tapahtui, vai kuinka? ASARIA. Juuri niin. Ma tässä kuljin Esterini kanssa, Ja Baalin papit tuolta hyökkäsivät Ja neidon ryöstivät. AMARIA. Mun tyttäreni? ASARIA. Voi surkeutta! Sinä täällä, isä! Sun tyttäresi tuonne ryöstettiin.
Kolmen kuukauden perästä tulet taas heitä tervehtimään. Mutta voi surkeutta! Taas on kaikki alotettava alusta. Sulattamasi pikku pälvi on jälettömiin hävinnyt. Ja ennenkuin se on uudelleen sulanut ja isäntäväkesi jäykkyys lientynyt, on jo lähdönaikasi käsissä.
Astuivat rinnan katuvierustaa; heillä oli sama tie. Vähän ajan kuluttua, lausui taas pastori: »Enpä ole hiljan nähnyt noin suurta surkeutta.» »On sitä maailmassa paljonkin.» »Niin on, niin on. Sairautta ja tautia, kurjuutta kaikenmoista. Ja pahinta ettei voida sitä auttaa.» »Voitaisiin ehkä, jos tahdottaisiin.» »Millälailla? Selittäkääpäs, tohtori.» »Rikkaus pois ja köyhyys.
Kuvernööri haukkuu silmät täyteen, että niin ja niin paljon olette jo saaneet, auttakaa itseänne, ei täältä enää riitä mitään... Ketä tässä sitten kuuntelee? En suinkaan minä niitä omaksi hyväkseni säästä. Ja on sitä mullakin sydäntä ollut, olen minäkin itkenyt köyhäin surkeutta, mutta itku ei tässä auta, tässä täytyy tehdä jotain.
Kesällä on kuumaa, talvella on pakkanen. Totta on! Tuota, kyllä kai Toloskalla on aikaa? Minä kiehautan pikkuisen kahvia ja sitten kai tulette Helenan lapsen ruumista katsomaan. Minä menen sitä laudalta veisaamaan. Oikeinko Helena sitä suree? Sureehan se sitä. On se sentään oma lapsi. Onhan se! Hyvä Jumala sitä surkeutta, jota ihmiset ihan turhaan itsellensä saattavat.
Mahdoton on kuvata, kuinka syvästi muistan sitä havaintoani, että nyt olin kokonaan ilman toivoa; sitä häpeää, jota tunsin tilani vuoksi; sitä nuoren sydämeni surkeutta, kun täytyi uskoa, että päivästä päivään kaikki, mitä olin oppinut ja ajatellut ja mikä oli ilahuttanut minua taikka virittänyt mielikuvitustani ja kilvoitushaluani, katoisi minulta vähitellen eikä koskaan enää tulisi takaisin.
Päivän Sana
Muut Etsivät