Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Hän ihan vannoi: »Totisesti sanon Teille, että parkuen ja siivet kohollaan se silloin lentää ryöhöttää pakoon sillan alle ja alkaa siellä kuopia rikkoja omien jälkiensä peitoksi.» Miten selvää! Vertauksilla hän saarnasi. Usko jo iti. Sakari jatkoi: »Sillä parkukoon ja kiekukoon viisaus, se ylpeä kukko itsestään, vaikka mitä, ei siitä munaa synny.
Ei aikaakaan, niin hovimestari jälleen tuli ylös aukosta, asetti tikapuut ja kiviliuskan paikoillensa, levitti pahnat kiven peitoksi, laski lyhdyn seiniviereen, jossa Donnerin terävä silmä havaitsi tulukset, puhalsi kynttilän sammuksiin ja sulki oven jälkeensä. Kun askeleet jo aikoja olivat lakanneet kuulumasta, hengähti Donner syvään.
Kun tästä esitelmästä oli selvitty, nousi puhujalavalle mies, jonka koko ulkomuoto jo oli ankara varotushuuto juoppoutta vastaan: kasvot tekivät saman vaikutuksen kuin maalittomaksi hangattu tuolin pohja; nenä oli aikojen vaihdellessa saanut käsniä punaisuutensa peitoksi; hampaat harvat ja keltaiset.
Sillä vaikka hänen tukkansa oli yhtä karkea ja siivoomaton kuin sen peitoksi vedetyn päähineen karva, niin näkyi kuitenkin suora, korkea, miehuullinen otsa, leveät, verevät posket, suuret, loistavat, vaaleanharmaat silmät sekä kotkan nokan lailla kaariutuva nenä ilmaisevan urhoollista, jalomielistä sydäntä.
Hänen naurunsa suuresti ihmetytti Beduineja, jotka nyt, ensikiihkonsa tyydytettyään, rupesivat juttelemaan vankinsa kanssa, ja yksi antoi vanhan, likaisen lammasnahka-turkkinsa Wallin'in paljauden peitoksi. Jutellessa tulikin ilmi että he kuuluivat Rovalla-heimokuntaan, jonka yli-scheikin kanssa Wallin oli veli, sen jälkeen kuin Arabian-matkallansa oli parantanut hänet vaikeasta taudista.
Vielä suuresta surusta Saaneepi moni sanoa; O te vuoret, kaatukatte, Kukkulat kukistukatte Meidän päällemme pakossa, Onnen peitoksi pahimman, Varjoksi Jumalan vitsan. Vaan ei vuorista apua, Turva tuskan kukkuloista, Suuri on suru tuleva, Raskas kaiken kansan päälle, Ett'ei liene ennen kuultu Surkeutta suurempata, Niin on vaivoa veristä." Tuli kiinni tuorehessa, Viha nähty viinapuussa!
Hän pyyhki miekkansa ja pisti sen tuppeen, raahasi kuolleen peitoksi paksun puunrungon ja jätti verisen ruumiin siihen. Sitten hän tuota pikaa kiiruhti ystävänsä luo. Tintagelin linnassa oli jo Gondoine ennen häntä: jo oli hän kiivennyt ikkunalle, pistänyt terävän oksasalkonsa verhon läpi ja kohottanut keveästi kankaan liepeitä. Hän tuijotteli ja tirkisteli parhaansa mukaan kukitettuun huoneeseen.
Mutta sieltä päänalustan alta uskalsi kuitenkin kurkistaa huoneelle, ja kun näki, ettei ollutkaan sitä akkaa, niin hävisi pelko. Vierestä tuolilta sai äidin saalin ja sen levitti peitoksi, ja huppukorviin kun paneusi, niin oli kuin turvan takana, jottei pelottanut ollenkaan. Kuohuva mieli asettui ja sen mukaan itkukin laimentui ja alkoi saattaa ajatuksiaankin asetella.
»Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?» kysyi kirkkoherra. »Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra kirkkoherra?» lallatti hän, uudelleen kyyristyen, ja veti takkinsa riekaleita peitoksi paljaalle rinnalleen. »Eikö sinulla ole mitään valittamista?» »Antakaa minun mennä», marisi hän. »Ei minulla ole mitään valittamista.» »Eikö häntäkään vastaan?» Hän viittasi Boleslaviin.
Sen helat houkuttelevat... Ja sen kureiden nurkat ovat kaunistetut punaisella sahviaanilla... Suuri, kaksirivinen harmonikka... Rupeaisi soittelemaan: vetäytyisi sänkyyn, peitoksi sovitetun säkin ja päällystakin alle, jossa pakotus seljästä ja sääristä asettuu. Siinä kyljellään vetelisi alakuloisia tunnelmia... Ja miettisi itsekseen. Vai ajelisiko illan kuluksi partansa?
Päivän Sana
Muut Etsivät