Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Niin heikko, maidokasko ystävyyden On sydän, että kahdess' yössä myrtyy? Jumalat! Herrani nyt vihan tunnen! Tuon kunnon konnan vatsan vielä täyttää Timonin ruoka; hyödyttää se voiko Ja ravita, kun myrkyks syöjä muuttui? Oo! Tauti siitä hälle koitukoon! Ne elinnesteet, jotka Timon maksoi, Ne kuolintaudiss' älkööt hoivaa suoko, Mut älkööt hälle kuolemaakaan tuoko! Toinen kohtaus. Katu.
Rakas veljemme tuossa on antanut meille sen uskon ja opettanut meitä elämänsä esimerkillä tekemään niin, että voitto kerran on oleva meidän. Lepää rauhassa, uupunut! Mutta elköön esimerkkisi suoko meille rauhaa, elköön henkesi hetkeksikään lakatko humisemasta meille kevään lupausta, humisemasta sitä silloinkin, kun niinkuin nyt takatalven nietokset vielä korkeina ympärillämme kohoavat.
Soisi mun sukuni suuri, Heimokuntani helevä, Soille sotkuportahiksi, Silloiksi likasioille, Paikoiksi pahoille maille, Kannonpäiksi kaivotielle; Soisi suohon sortuvani, Kalliolle kaatuvani, Likoihin litistyväni, Alle juurten juuttuvani. Vaan ellös hyvä sukuni, Kuulu heimokuntaseni, Suoko suolle portahiksi, Silloiksi likasioille!
ANTONIUS. Hyvät ystävät, Kuningattaren tykö minut viekää, Se viime työ on, minkä teiltä vaadin. 1 VAHTIMIES. Voi meitä! Miehenne kun uskotuimmat Jätätte jälkeenne! KAIKKI. Voi, surun päivää! ANTONIUS. Ei ystävät, teit' ei saa suru painaa, Sit' älkää hyvää suoko kohtalolle. Sanokaa rangaistusta tervetulleeks, Niin sitä rankaisette, kun sen tuskat Ilolla kärsitte. Avuksi tulkaa!
Ja Signe lauloi niin että metsän rannat kaikuivat, häiritsemättä sillä seutuansa: Sa kuule, metsä synkkä, kaikuva: Voitanko onnen rakkaudella? Sa kuule laakso synkkä, rauhainen; Hän suoko mulle rakkauden, sormuksen? Sa kiidä, venonen, Ma kuuntelen Metsän synkän kaikua. Mä saanko sitte käydä vihille, Nojata rakkahani rinnalle? Ja nukunko kuin lapsi illalla, Heräänkö armahani rinnalla?
Kylmiä lientää leyhkivä sää, kesä jälkiä kevään kiitää, kuolevi noin, kun soi heelmiä runsas syys, ja on äkkiä eessä talvi jo martona taas. Joutuin vaihtuva kuu toki korvaa tappiot aina; kuoloa meille ne tuo: Käynet pois, mihin Aineias sekä Tullus ja Ancus, tuhkaa, varjo sa oot! Tokkopa tietää myös voit, suoko he päivihis enää huomist', taivahiset?
"Aiotko kenties lyödä minua?" sanoi Stiina ja asettui hänen eteensä luuta toisessa kädessä ja toinen kupeella. "Luulet kenties tässä saavasi hallita ja vallita kuin ennen; mutta siitä ei tule mitään. Jos Mads tarvitsee vielä selkäänsä, jota Jumala älköön suoko, niin pidän minä kyllä siitä huolen niinkuin kaikesta muustakin talossa." "
Päivän Sana
Muut Etsivät