United States or Trinidad and Tobago ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mont' on murheen alhoa, Myöskin tulee joki Venheetön ja sillaton Yli täytyy toki! Moni myöskin laulaa, ken Omin venein kulkee; Mutta laulu loppuu, kun Herra oven sulkee. Mutta Herran valitut Kaupungissa taivaan Voiton virttä veisaavat Ihanasti aivan. Ilm. Jesus, Pyhä Henkes suo, Joka mua auttaa Lastes seuraan suloiseen Veres voiman kautta!
Ja kun sieltä pääsi, oli Eemeli taas tyynenä ja tyytyväisenä itseensä ja koko maailmaan. Nyt oli taas aikaa laskeutua rauhaan ja suloiseen huolettomuuteen lepäämään noista tavattomista, hänen luonteelleen vieraista ja vaivalloisista ponnistuksista. Nyt oli arvo saatu, nyt meni jo nimi vekselissä... Eemeli ei ollut enää köyhä eikä surullinen, kaikkein vähimmän hän oli yhteiskunnan lapsipuoli.
Yöksi palajaa hän äitinsä, puolisonsa ja lastensa luo suloiseen palatsiin, joka on äärimmäisessä länsimeressä. Näin jatkaa kultakypärinen, suopea jumala tointansa vuosi vuodelta, päivä päivältä, milloinkaan väsymättä. Ainoastaan yhden kerran, yhden ainoan kerran, sanotaan loistavan jumalan puuttuneen. Asian laita oli tämmöinen. Heliolla oli poika, jonka nimi oli Faietoni.
Illallisen jälkeen istui talon vanha ystävä piippuineen ja punssilasineen toisessa päässä sohvaa ja kapteeni toisessa. Tuo punanen hohde tohtorin nenällä ja poskilla ei yksistään ollut seurauksena tästä muutoksesta pakkasesta huoneen suloiseen lämpöön. Ihmiset puhuvat, että hän vanhanpojan-yksinäisyydessään aika lailla lohdutteli itseänsä väkevältä maistuvilla.
Totuus ei siltä huku: se lähettää säteitään yhtä uskollisesti hengen maailmaan kuin aurinkokin aineelliseen. Eikä ole yö niin pitkä, ettei aamu vihdoin koita. Niinkuin lapsi haikean itkun jälkeen rauhoittuneena nukkuu äidin rintaan, niin asettui minunkin sieluni suloiseen lepoon luonnon lempeässä helmassa. Pois haihtui tuska, viha, suru ja katkeruus.
Mut viittäkymmentä ei kertaa kasvot säteile sen, mi tääll' on valtiatar, kun tuta saat tuon taidon painavuuden. ja suloiseen jos maailmaan sa palaat, niin virka, miks tuo kansa on niin kova kun heimolleni joka säädöksessään?» Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri, mi aallot Arbian sai punertumaan, lakien noiden laadintaan on syynä.»
Kaupunkia lähestyessämme oli sitä paitse ilma täynnä auerta, joka esti näkemästä. Halumme kerrankin päästä puiden suloiseen siimekseen yhä yltyi. Noin k:lo 12 aikaan tulimme vihdoinkin komeiden puutarhojen suojaan, joita ympäröivät korkeat, rumat savi-aidat. Kului melkein tunti ratsastaessa kapeata tietä näiden savi-aitojen välitse, jotka monin paikoin estävät näkemästä puutarhoihin.
Vaan ohitse se taas meni, ja elämään hän jäi... Hannan nyyhkytykst harvenivat; silmät painuivat umpeen, hän nukkui. Kun heräsi, oli sydänyö ja pilkkoisten pimeä. Hän haki tikkuja, vaan ei löytänyt. Riisui sitten pimeässä päältään ja haparoitsi sänkyyn, jossa pian uudelleen vaipui unen suloiseen helmaan. Raukenivat tästä lähtein päivät raukenemistaan.
Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää avoimin, varmoin siivin ilman halki pesäänsä suloiseen: niin tahto oma parvesta Didon meitä kohden kantoi nää kaksi kautta ilman myrskypäisen; niin vahva oli heissä lemmen muisto. »Olento armas, siunattu, mi etsit ah, alta ilman punatumman meidät, maailman jotka verin kostutimme!
Vapaa värisyttäessään se värisyttää hermostoni minulle siihen saakka outoon, mutta sanomattoman suloiseen liikutukseen. Ruumiin läpi kulkee vihuri niinkuin lapsena nuorakeinussa heiskahtaessa ylhäältä alas. Tunnen samalla, että kuljen kohtaloa kohti, josta en ole pelastettavissa.