United States or Cocos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
No istuskelihan se kyllä Eemeli mielellään kapakoissakin, istuskeli jörönä ja puhumattomana illat pitkät niinkuin aikaa ei olisi ollut olemassakaan, väänteli viiksiään ja hämmenteli lasiaan, välittämättä mitä muut tekivät, tulivatko vai menivät.
Mutta siinä ei ollut kuin yksi pyöräys, hän oli vain muutamia viikkoja näkymättömissä kun jo neljästä aineesta kolme pahinta oli kunnialla suoritettuna. Mutta silloin Eemeli arveli, että »tpruu»; hänen hidasta luontoaan rupesi vauhti arveluttamaan, hän ei tuntenut itseään tuona kovin toimeliaana miehenä hän päätti seisahtua.
Eemeli käveli kotiin sangen tyytyväisenä itseensä ja koko maailmaan.
Katso!» huusi forstmestari. »Elä minuun töllistä, vaan katso tuonne.» Ja hän viittasi lattialle. »Etkö näe? Oletko sokea? Kihloissa Esteri Kalm ja Eemeli Rautiainen!» Tämä merkitsi, että asia oli tosi! Ja forstmestari raivosi enemmän kuin koskaan ennen. »Ymmärrätkö nyt, mitä Juho nauroi?» sanoi hän forstmestarinnalle. »Et, tietysti et ymmärrä! Mutta minä ymmärrän: hän se on ollut puhemiehenä!»
Oli jo ilta, ja seuraavana aamuna oli julkinen tutkinto määrätty pidettäväksi, siksi olisi rahat pitänyt saada, mutta eipä noita näkynyt saavan... Eemeli alkoi painua kotiin päin. Mutta samassa tuli vastaan tuttu mies, joka tervehti, paiskasi oikein kättä. Vaistomaisesti Eemeliltä pääsi silloin kysymys: Onko sulla kolmeakymmentä yhdeksää markkaa? Kolmekymmentä yhdeksää, miksei neljääkymmentä?
Hänen oli mahdotonta saada Lauria vakuutetuksi! Hän väänteli käsiään tuskassa. »Mikä pelastukseksi, hyvä Jumala, mikä?» Koputettiin oveen. Esterin mieleen johtui nimismies, joka oli taas leski. Ja hän pukeutui täyteen loistoonsa lähteäkseen nimismiehen luo eilisen kohtauksen johdosta. Eemeli Rautiainen! Hän oli yksinkertaisessa sarkapuvussa, enemmän herran näköinen kuin koskaan ennen.
Kun Eemeli Rautiainen katseli kelloaan omituisella tavallaan, ojentaen sen kätensä yltämälle, oli se merkki että mies oli muuttanut luontoaan. Niitä hänessä oli kaksi aivan erilaista. Selvillään hän oli kuin isänsä hutikassa: sävyisä ja hellämielinen, että usein joutui pilan esineeksi. Mutta maistettuaan hän oli äitiinsä, joka oli järkevä, kylmä, lyhytsanainen ja häikäilemättömän suorasuinen.
Kun molemmat käteni ovat kiinni, toinen vavassa, toinen rullan kammissa, ja kun suuren kalan aikana ei ole viisasta jättää rullaa omiin hoteisiinsa, koska kalan liikkeelle lähtiessä siima voisi joutua höllälle, täytyy tupakanpanon tapahtua siten, että Eemeli poika kopeloi taskusta paperossin, pistää sen hampaihin ja sytyttää.
Muuanna keväänä, kun toverit jo tuumailivat laittaa pois koko miehen Helsingistä vetelehtimästä, suuttui Eemeli, katseli tulisessa vauhdissa vielä kerran kirjansa läpi, ja meni tenttasi niinkuin tuiskussa. Ei uskonut kukaan, kun hän sanoi, että nyt hän aikoo valmistua, sillä sen hän oli sanonut jo kymmenen kertaa ennen.
Eemeli! sanoin minä noin kolmen tunnin kuluttua siitä, kun heitto oli tapahtunut. Minulla on nälkä ja vilu. Niin minullakin. Olisi pitänyt ottaa evästä mukaan. Minä haen! Kuule, siellä on äidilläsi varmaan saijut odottamassa. Olisi siellä saunakin. Ai, nythän on lauantai-ilta. Saunaa et tosin saane tuoduksi tänne, mutta tuo sen sijaan kaikki muu, mitä saat irti ja jaksat kantaa.