Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Kovasti sykki matkamiehen sydän, kun hän hiihtää sujahutti kotipihalle. Hän asetti sukset pirtin seinää vasten. Työmies kulki pihan poikki. Tuomas kätteli häntä ja kysyi kuulumiset; mutta sitä, joka painoi hänen mieltänsä: »vieläkö isä elää?» sitä hän ei kysynyt. Hän astui porstuaan. Siellä tulikin isä häntä vastaan. Paljon oli isällä ja pojalla toisilleen sanomista.
Silloin ilmaantui Reita ovelle. Karkuun pääsi! huohotti hän. Sukset oli rannassa ... en saavuttanut. Sama se, kyllä me hänet vielä saavutamme. Kyllä hän teiltä päänsä säilyttää ... Panu! huusi vaimo mennessään. Ei ollut pastori vieläkään hämmästyksestään kokonaan selvinnyt. Tyttö oli parantunut, ihme oli tapahtunut. Ja se ihme oli perkeleestä.
Se oli valhe, minä en ole häntä itkenyt! tiuskaisi Marja. »Kyllä se siitä sinulle vielä kaunistuu», sanoin En ikinä minä sille...! Puolustelin sinua, vaan eipä olisikaan näkynyt pitävän. Päästäkää minut pois täältä! huusi Marja. Pois minne? Antakaa minulle sukset ja kelkka ja antakaa minun mennä! Ja minne sinä menisit? Sinne, mistä tulin! Talven selkään? Tuskin kuukautisen lapsen kanssa?
»En minä sinun arvotuksiasi osaa koskaan arvata. Mitä sitte?» »Sitä vaan että sinullakin, Annansilmä, pitäisi olla sukset», vastasi nuorukainen, ottaen tytön kädestä ja vetäen hänet penkille viereensä istumaan. »Ja jos minä vaan löydän sopivat puut, niin pian minä ne vieläkin teen.» »
Syys pimeät toi päivät Ja myrskyt pauhuisat, Pois lintuset ne veivät, Pois kukat tuoksuvat; Kynnettiin maita, soita, Ja viljaa puitihin; Me söimme puolukoita, Kyll' lysti olikin. Niin talvi tulee, tiuku Soi silloin helisten, Lystisti sukset liukuu Pääll' lumikinosten, Ja tuli takassansa Sulosti leimuaa. Näin talvellakin kanssa Kyll' lapset lystin saa.
Sitte raatoni rakennan, Varustelen vartaloni, Hamehella harmajalla, Nukkavierulla nutulla, Sukset voian voitimella, Liukomet sianlihalla, Hiihan tuosta hiljallehen, Veteleme verkallehen, Hiljallehen huono käypi, Sanan voimaton pitävi.
Karjalan mies on hyvä mies, ei kieltää voi hän mitään, tarjoaa, mitä talossa on. »Kuda Ruodshin brihalle pitää?» Paljon pitää patruunalle: karhuja kaattavia, hirviä hiihdettäviä ja impiä ihania. Hei, miten sukset sujuilee, kun Karjalan brihat luistaa! Aamuhämärässä hongan alla he naukun ottaa muistaa. Aunuksessa on aavat maat ja kirkas on hangen kanto.
Eräänä päivänä sanoi Risto isällensä: "Minulla tekee mieli lähteä hakemaan jäneksen polkuja, saanhan minä lankoja, isä?" "Saat, mene vaan". Risto otti taas isänsä sukset ja lähti hiihtämään muka metsään, vaan hiihtikin Ollin luo niinkuin viime kerrallakin.
Hän veti vaan makeata unta valkoisen vaippansa alla, jonka itse taivas oli hänelle valmistanut, aamuun asti, jolloin morsiamen häntä löytääkseen täytyi pistää sukset jalkaansa ja kulkea pitkin pihaa, pistellen suksisauvalla lumeen, kunnes vihdoin tapasi pehmeän esineen, ja ylös lumesta kohosi Jaampa. Hänkin siis sai "karhukupin" sängyssä. Jaampan viimeinen retki.
Hän siirtyi ikkunanpieleen istumaan ja katsoi hymyillen pihalle. »Juuri tuohon paikkaan minä olen pannut meidän molempien sukset rinnakkain», jatkoi nuorukainen. »Ja nyt me nousemme suksille. Isä ja äiti ja veljet katselevat ikkunasta lähtöä. Mitäs nyt, kun äiti naputtaa ikkunanlasiin?
Päivän Sana
Muut Etsivät