United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Oletko siinä taas ... ainainen hälppä...", tokasi äiti. "Tuo häntä nyt on ainahinen..." murahti isä. "Antakaa lapsen puhua me olemmekin wanhat tuttawat", puolustelin minä tyttöä. "Sen me jo tiedämmekin, pikku Tiina on puhunut kaikki", sanoiwat isä ja äiti yhteen ääneen. "En minä ole kaikkia puhunut ... en, en, en", sanoi tyttö, kiekkuen toisen jalkansa nojassa kahtaanne päin.
Näytti aikovan katsoa läpi luitteni ja ytimieni, saadakseen selville, tottako minä puhuin vai leikkiä. Likeltä piti, etten tässä tarkastuksessa purskahtanut nauramaan. Niin hullunkuriselta minusta tuntui koko juttu. Tunnustaa tässä rakkautensa, aamutuimaan. Mutta sillä puolustelin tekoani sydämessäni, että onhan tuossa edes jotain jännitystä tämän ilkeän ikävän kohmeloaamun ratoksi.
Se oli valhe, minä en ole häntä itkenyt! tiuskaisi Marja. »Kyllä se siitä sinulle vielä kaunistuu», sanoin En ikinä minä sille...! Puolustelin sinua, vaan eipä olisikaan näkynyt pitävän. Päästäkää minut pois täältä! huusi Marja. Pois minne? Antakaa minulle sukset ja kelkka ja antakaa minun mennä! Ja minne sinä menisit? Sinne, mistä tulin! Talven selkään? Tuskin kuukautisen lapsen kanssa?
Ei pidä koskaan ihmeitä odottaa, sillä ei nyt enään ole ihmetten aika", puolustelin periaatteitani. Semmoiset jaahinat päättyivät tavallisesti siihen, että he lähtivät pois, ilvehymy huulillansa! Elokuun loppupäivinä, eräänä perjantaina kääntyi tuuli pohjoiseen ja alkoi luita-vihlovan kylmästi tuulla viuhtoa.
Niin oli kaikki siinä talossa somaa ja naastia, että hyvältä tuntui syrjäisestäkin. Siinä sain aluksi työtä, vaikka vähän syrjemmässä piti asuakseni. Mutta kesäpäivänkin paistaessa asui minussa pimeä mieli. Sydämmeni kolkkoutta koetin taas ryypiskellen valaista ja lämmittää. Turhaa koetusta. Lasin luona puolustelin kyllä jumalisuuden harjoituksia, mutta elämässä niitä noudattamaan en pystynyt.