United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos olisi osannut tätä aavistaa! Miten ei johtunut mieleen silloinkaan, kun harakka nauroi ilkeästi hänen juostessaan metsässä järveen päästäkseen! »Nyt minä kirjoitan Laurille!» huudahti Esteri. »Olisit kirjoittanut heille silloin», sanoi neiti Smarin. »Herran nimessä!» sanoi Esteri. »Mitä minä olisin osannut heille kirjoittaa?
»Neiti Levon?» sanoi Miina huiskauttaen halveksivasti kättään. »Kaikkipa sitten Neitsy-Marioita, kun riikinkukotkin!» »No kukas sitten?» tiuskaisi neiti Smarin. »Enhän minä nimeä muista, sehän on tietty asia! Mutta se kyllä neiti Smarin hoksaa. Eihän täällä muita ole niin Neitsy-Marioita. Se jolla on tukka kammattu näin poskia myöten, se ylhäinen neiti, joka usein ajelee vaunuissa.»
Hän karkasi istualleen. »Rukoilkaa, että näen hänet.» Kun neiti Smarin sai hänet makuulleen ja rauhoittumaan, alkoi hän itkeä. »Minä surmasin hänet, ettei hänen tarvitsisi kärsiä. Panin pään kivelle ja löin halolla päähän. Ja se katsoi niin luottavasti minuun.» Hetken aikaa levättyään rauhallisesti Esteri avasi taas silmänsä ja kysyi: »Onko Lauri kotona?» Neiti Smarin oli ääneti.
»Tietysti hänellä on ollut parempiakin tarjolla!» arveli neiti Smarin. »Sen osaa arvatakin! Mutta mihin hän jonkun paremman kanssa olisi joutunut? Olisi valehdellut onnettomaksi toisen ja itsensä ja monet muut samaan nippuriin!» arveli Miina. »Mutta, Herran nimessä, eikö hän olisi voinut olla valehtelematta, jos tahtoi!» sanoi neiti Smarin kauhulla.
Silmissään forstmestari ja mielessään tälle antamansa lupaus, neiti Smarin yöt unetonna vyöryi sängyssään. Viimein meni hän pastuurska Levonin luo. Tämä leskirouva oli syksyllä muuttanut kaupunkiin ja perustanut koululaisille pensionaatin. Erimielisinä kasvatus-asioissa olivat he joutuneet väittelyihin aina kun olivat toisensa tavanneet seurassa missä hyvänsä.
Ja kun neiti Smarin näytti uteliaalta ja lempeältä, niin Miina ilmoitti että Esteri oli juuri saanut siltä uskolliselta, kelpo pojalta kirjeen. Miina olisi sanonut nimenkin, vaan kun ei muistanut! »Ihan kielellä pyöri», sanoi Miina ja koetti muistella. Ja neiti Smarin uteliaana odotti. Kirje oli Juholta.
»Nyt minä pääsin selville!» huusi hän. »Sehän on ollut Taavetin rouva!» ja Miina istahti nauramaan lyöden käsiä polviinsa. Neiti Smarin ja Esteri kummastuneina katsoivat vuoroon toisiaan vuoroin Miinaa ymmärtämättä mitä siinä oli naurettavaa. Miina viimein sai sanotuksi: »Kaikki on ollut valetta!» »Hän valehteleeko? huudahti Esteri.
Herra Levon ei puhunut sanaakaan, loi vain häneen tyynen katseensa, aivan kuin jotakin sanoakseen, vaan samalla kuin olisikin ajatellut jotakin aivan toista asiaa. Esteri oli vielä arpajaisissa. Hän oli suureksi iloksi tädilleen sanonut olevansa syksyyn asti, vaan yhtäkkiä hän lähtikin johonkin maalle, kotiopettajaksi. Sinne kirjoitteli neiti Smarin ahkerasti hänelle saamatta vastausta.
Sillä aikaa kuin Esteri oli Holmalla, neiti Smarin istui leveässä, hiljaa keinuvassa kiikkutuolissa ihmetellen yhä tätä tapausta, joka tuntui uskomattomalta, vaikka hän itse Esterin pyynnöstä oli ollut Esteriä saattamassa konsuli Holmalle eteiseen saakka ja Esterin pakottamalla seisonut hänen vieressään, kunnes hän soitti ovikelloa, ja tultiin avaamaan ovi. Sellainen onni Esterille!
»Mitä te tuijotatte?» jatkoi Esteri kuin ärsytettynä. »Onko teidän niin vaikea käsittää sitä, että minä en voi rakastaa heistä ketään!» Hän nousi seisomaan ja katsoi neiti Smariniin, haluten sanoa: Sillä yksi ainoa on ollut, ja on oleva, jota minä rakastan! Neiti Smarin talutti Esterin lepotuolin luo ja sanoi: »Istu tuohon, lapseni.»